Täydellisyydentavoittelu tukahduttaa luovuuden

Yksi luovuuden neljästä esteestä ja miten elää sen kanssa

Käytätkö toistuvasti delete -toimintoa?

Täyttyykö mielesi ja kaappisi aloitetuista töistä?

Koetko, että tekemäsi luova työ - kirjoitus, piirros, rakennelma - on niin kaukana valmiista, ettet millään voi siirtyä seuraavaan?

Kieltäydytkö toistuvasti näyttämästä luovaa työtäsi kenellekään?

Tunnetko luovan työsi äärellä vai harvoin iloa, tyydytyksentunnetta, ilahtumista ja merkityksellisyyttä?

Oletko ehkä perfektionisti?

Meitä on monta.

Luin vuodenvaihteessa Amie Mc Nee:n kirjan We need your Art. Stop f*cking around and make something. Amie McNee on kirjailija ja luovuusmentori, joka opettaa ja puhuu luovuudesta.

McNee nimeää kirjassaan neljä (monelle meistä tuttua) luovuuden estettä:

1. välttely 2. täydellisyydentavoittelu 3. kateus ja vertailu 4. loppuunpalaminen.

Helmikuussa julkaisin tekstin välttelystä (löytyy alta). Nyt käsittelen täydellisyydentavoittelua.

Kaikilla luovaa työtä tekevillä on kokemusta luovuuden esteistä jossain kohtaa työuraa. Näiden esteiden ja niiden takana oleviin uskomuksiin ja asenteisiin perehtyminen liittyy olennaisesti luovaan toimintaan.

Pieni hiljainen hetki

McNeen kirjan luku täydellisyydentavoittelusta alkaa puhuttelevalla lauseella:

I GRIEVE ALL THE ART NOT MADE BECAUSE OF PERFECTIONISM

Otetaan siis pieni hiljainen hetki ja surraan kaikkea sitä taidetta, joka on jäänyt tekemättä täydellisyydentavoittelun takia.

Kuinka paljon sinun taidettasi on tässä toteutumattomien projektien joukossa?

Minulta ainakin on jäänyt paljon tekemättä, koska olen luullut, että tuloksesta täytyisi tulla ”täydellinen” – mitä ikinä se milloinkin on tarkoittanut. Olen joskus halvaantunut jonkun antamasta kehittävästä palautteesta – eli kritiikistä – ja lopettanut pitkäksi aikaa monen monituisen asian tekemisen.

Entäpä jos emme tappaisi taidettamme ennen kuin se on edes iduillaan? (Ja nyt muistutan, että taiteella tarkoitan tässä kenen tahansa ihmisen luovaa toimintaa, josta syntyy jotain uutta. Sinun taiteesi voi olla syntymäpäiväkakkujen koristelua, sisustamista, laiturin rakentamista, mitä tahansa luovaa toimintaa, jossa jotakin mitä ei vielä ole ollut, tulee olevaksi. Luova toiminta on sinun tapaasi vastata maailmalle, ottaa osaa yhteiseen loputtomaan tulevaisuuden luomiseen).

McNee varoittaa meitä täydellisyydentavoittelun vaalimisesta. Saatamme luulla, että se piiskaa ja sparraa meitä hyppäämään pidemmälle ja korkeammalle täydellisellä tekniikalla. Kuvittelemme että perfektionismi auttaa ylittämään itsemme ja saamaan aikaan parempia lopputuloksia.

Se ei ole totta. Täydellisyydentavoittelu paitsi estää sinua luomasta, johtaa köyhempiin ja laadultaan heikompiin lopputulokseen.

Mistä täydellisyydentavoittelu johtuu?

Elämme kulttuurissa, jossa mitataan jatkuvasti toimintaa ja olemista.  Annetaan numeroita, arvosanoja, asetetaan paremmuusjärjestykseen, palkitaan asetetuissa säännöissä onnistumisessa tai oikeiden ihmisten tuntemisesta.  Meille on kerrottu, että arvosana kymmenen on paras, sen enempää ei voi saada, ja on tärkeää olla mittareissa huipulla. Vertailun ja arvioinnin viljeleminen ruokkii helposti täydellisyydentavoittelua. Ei siis ihme, että kultturissamme kehittyy ”kympin tyyppejä”. Näitä mittareilla onnistujia syyllistetään myöhemmin siitä, että he ovat oppineet täydellisesti sen mitä heille on opetettu. He ovat ”LIIAN” hyviä.  Mittaamiseen ja arviointiin keskittyvässä kultuurissa yritetään helposti mitata myös niitä asioita, joita on  hyvin vaikea – jopa mahdoton mitata ja arvioida – kuten luovuus, taide, elämässä onnistuminen, hyvinvointi. Sata prosenttinen panostaminen ymmärretään parempana kuin kuusikymmenprosenttinen, vaikka luovassa toiminnassa liiallinen pinnistely usein pilaa tuloksen.

Leslie Jamison kirjoitti elokuussa 2025 The New Yorkeriin artikkelin täydellisyydentavoittelun tuskasta. (linkki alla lähteissä). Artikkeli kertoo, kuinka täydellisyydentavoittelua 1990-luvulta saakka tutkineet psykologian professori Gordon Flett ja hänen tutkimusta tekevä kollegansa, psykologi Mikail Hewitt ovat tutkimuksissaan osoittaneet, että täydellisyydentavoittelulla ihminen pyrkii ensisijaisesti pysymään turvassa. Tämä taipumus ja tarve turvallisuuden maksimointiin voi siirtyä sairaalloiseen suorittamisen ja kontrolloinnin kierteeseen. Tutkimusten mukaan täydellisyydentavoittelulla on yhteys kroonisiin kiputiloihin sekä vakaviin mielenterveysongelmiin, kuten vakavaan masennukseen, syömishäiriöihin ja itsetuhoisuuteen. Täydellisyydentavoittelulla on yhteys myös erilaisiin riippuvuussairauksiin. Perfektionismi on tutkimuksien mukaan lisääntynyt nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa, samoin on nuorten mielenterveysongelmat. Sosiaalisen median yleistymisellä on yhteys ilmiöön.

Täydellisyydentavoittelu kehittyys siis reaktiona turvattomuuteen. Monenlaisten paineiden alla on luonnollista etsiä turvallisuudentunnetta jostain. Turvattomissa olosuhteissa pyrimme tietenkin luomaan turvallisuudentunnetta. Epävakaissa olosuhteissa turvaa voi kokea vaikka tarkkojen sääntöjen luomisesta ja noudattamisesta. Joskus se voi tarkoittaa vaikka oman jengin käyttäytymisnormien vahvistamista (me pukeudumme, ajattelemme ja toimimme NÄIN!). Globaali epävarmuuden aika voi lisätä paitsi valtaa pitävien, myös yksilöiden halua ja tarvetta kontrollointiin.

Täydellisyydentavoittelu on opittu suojamekanismi. Ehkä olemme tulleet lapsina nähdyiksi ponnistelun ja mahdollisimman virheettömien suoritusten kautta. Ehkä valitsemani tai harrastamasi ala perustuu tekniseen taituruuteen, joka vaatii kurinalaista harjoittelua, ja jossa pyritään tekniseen ”täydellisyyteen”, jota on vaikeaa saavuttaa. Esimerkiksi baletti, voimistelu ja klassisen musiikin soittaminen sisältävät aloina perinteisesti vaativia standardeja, joihin täytyy teknisesti päästä edetäkseen näillä aloilla ammattilaisiksi. Näillä aloilla lähes jokainen ammattilainen on aloittanut harjoittelun ennen kouluikää. Tekninenkään suoritus ei kuitenkaan vaadi jatkuvaa täydellisyydentavoittelua. Soittamisesta ja liikkumisesta voi nauttia samalla kun sitä harjoittelee. Soittaa ja liikkua voi myös omalla tavallaan. Taiteeseen liittyy aina myös tulkinta, omat taiteelliset valinnat.

Itsensä toteuttaminen ja taiteen tekeminen on aina pelottavaa. Kun lähdet tekemään jotakin ilman takuuvarmaa reseptiä, joudut väistämättä jollain tavalla paljastamaan haavoittuvuutesi, keskeneräisyytesi ja epätäydellisyytesi. Uutta kohti työskennellessämme joudumme aina jollain tavalla epäonnistumaan. Ja tässä epävarmuuden kanssa työskentelystä on luovassa prosessissa kyse. Miten toimimme silloin, kun etsimme sekä oikeita kysymyksiä että vastauksia niihin. Kun leikimme, tutkimme ja opettelemme. Luovina olentoina emme toteuta työtä täsmälleen valmiin ohjeen mukaan toistaen, vaan suunnittelemme sisällön itse, emmekä varmuudella tiedä lopputuloksen laatua. 

Taiteen tekemisessä ja luovassa ilmaisussa ei ole kyse siitä, että ensin määritellään tarkasti mitä on ”hyvä taide” ja sitten yritetään tehdä se. Taiteen tekeminen ja luova toiminta ei liity kulttuuri- ja kontekstisidonnaisiin arvostelmiin ”hyvästä” ja ”huonosta”.  TOKI opettelemme tekniikoita: laulutekniikkaa, kynän pitämistä kädessä, värien sekoittamista, fyysistä ilmaisua, eri tanssilajeja. Tekniikan opetteleminen ei kuitenkaan riitä. Sen jälkeen mietitään ja ihmetellään MITÄ HALUAN sanoa tekniikallani.

Luovissa prosesseissa kompastellaan aina. Voimme syyttää ”virheistä” olosuhteita, muita ihmisiä, naapurin koiraa, ajan puutetta tai tähtien asentoa. Haluamme usein löytää SYYLLISEN epätäydellisyyteen. Ja tällöin olemme kaaaaaaaukana epäolennaisuuksissa.

Voin lohduttaa sinua: Jonkun silmissä epäonnistut aina. Aina löytyy joku, joka on valmis kritisoimaan muiden – myös sinun -  tekemistä.

Kannattaa siis aloittaa siitä huolimatta, että joku tulee osoittamaan sormella virhettä lopputuloksessa. Kannattaa keskittyä toimintaan.

Palaa aina takaisin tekemään.

Miten täydellisyydentavoittelu ilmenee?

Täydellisyydentavoittelu voi ilmetä aloittamisen välttelynä, tekemisen kesken jättämisenä sekä lopputuloksen piilotteluna.

Luonnollisesti jokainen luova ihminen haluaa onnistua taiteensa tekemisessä. Monet meistä haluavat varmistaa onnistumista mm. ylisuunnittelemalla ja ylivalmistautumalla työhön. Tällöin varmistelemme työn olosuhteita ennen sen alkamista. Luulemme välttävämme virheet etukäteen huhkimalla. (Se ei onnistu.)

 McNeen mukaan täydellisyydentavoittelu on yleisin syy tekemisen välttelemiseen ja vitkutteluun. Edellisessä blogikirjoituksessani kysyin: mitä juokset karkuun, kun et tee luovaa työtä. Monet taiteilijat juoksevat karkuun epätäydellisyyden tunnetta. He ovat oppineet, että he kelpaavat vain jollain tavalla virheettömänä. Ehkä heille arvosana 9– tai 8+ on ollut katastrofi.

Monet täydellisyydentavoittelijat eivät koskaan pääse luovan toiminnan alkuun. Tässä yleisiä syitä työn välttelyyn:

- Sinun täytyy olla aiheen tai työtavan asiantuntija, ennen kuin voit aloittaa. Teet loputonta taustatutkimusta, selvitystä ja tiedon- tai taidonhakua mutta et koskaan pääse oman luovan tuottamisen vaiheeseen.

- Tarvitset täydelliset olosuhteet, ennen kuin voit aloittaa. Lasten on oltava isoja. Työhuoneen tai verstaan on oltava valmis. On oltava viikkoja (kuukausia, vuosia) vapaata aikaa, ennen kuin voit aloittaa.

- Sinun on oltava luonnonlahjakkuus, ennen kuin voit aloittaa. Olet aina halunnut soittaa, mutta sait musiikista koulussa arvosanaksi 8, tai joku opettaja sanoi ettei sinulla ole sävelkorvaa, joten et mene pianotunneille.

Moni täydellisyydentavoittelija ei saa projektiaan valmiiksi. He onnistuvat sabotoimaan työskentelynsä kesken prosessin, koska eivät yllä kuviteltuihin standardeihin. Jotkut keskeyttävät luovan toiminnan nopeasti, koska he eivät heti ylitä rimaa. He luovuttavat, koska ensimmäinen versio ei ole heidän mielestään hyvä. Häpeä epäonnistumisesta luovan työn äärellä saattaa aiheuttaa heti pakoreaktion ja pettymyksen.  Joku lopettaa, koska oma soitto ei kuulosta samalta kuin levyllä, jolla kolmekymmentä vuotta ammatikseen soittava tulkitsee satakaksitoista kertaa soittamaansa teosta. Tai kun käden maalausjälki ei ole sellainen kuin mielikuvissa, gallerian seinällä tai instagramissa töitään esittelevän tekijän. (Haloo, pointti on kehittää omaa kädenjälkeä!)

Ihminen ei siis tällöin osaa leikkiä, harjoitella eikä tutkia. Eikä ihme, sillä kuinka paljon koulussa ja yhteiskunnassa harjoitellaan leikkiä, harjoittelua ja tutkimusta? Missä näitä asioita voi opetella?  Luovan toiminnan äärellä palataan harjoituksen  - tekemisen - pariin uudestaan ja uudestaan uudestaan. Välillä upotaan tuottamiseen, sitten taas katsellaan aikaan saatua kauempaa ja havainnoidaan mitä tähän mennessä on saatu aikaan.

Voit kuitenkin harjoitella harjoittelua. Voit kehittää houkuttelukeinoja saada leikki esiin. Voit saada rohkeutta ja uskaltaa lopulta etsiä sitä, mitä et edes tiedä etsiväsi. Uteliaisuus voi herätä. Ja huomaat jaksavasi kehittellä työtäsi uudestaan ja uudestaan.

Joskus täydellisyydentavoittelijan rima saattaa olla niin korkealla, että hän jää loputtomasti viimeistelemään, hiomaan ja jatkamaan työtä (eikä se koskaan ”tunnu valmiilta”).

Perfektionismiin saattaa liittyä myös omien luovien lopputulosten hautominen. Et ehkä jaa kenellekään vuosien harrastuksen tuloksia, koska tuomitset ne itse. (Ja vertailusta lisää ensi kerralla).

Täydellisyydentavoittelu heikentää taidetta

Perfektionisti tuottaa helposti konservatiivistista, turvallista, ”sisäsiistiä ja sopuisaa” taidetta. Koska perfektionisti on tarkka joistain standardeista, jotka hän on ulkopuolelta imenyt ja omaksunut, hän pyrkii usein ylläpitämään ja toisintamaan tietynlaista käsitystä ”hyvästä taiteesta”. Näitä ”korkealaatuisen taiteen” standardeja tuotetaan tietysti jatkuvasti erilaisissa (taide)instituutioissa ja (taide)puheessa. Osallistumme kaikki sen arvottamiseen, mikä on riittävän kiinnostavaa, että menisin katsomaan ja kokemaan sitä vapaaehtoisesti.

Emme luovina toimijoina pysty olemaan näille standardeille immuuneja. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, missä määrin yritämme miellyttää kuvitteellisia ”taiteen auktoriteetteja” ja missä määrin pyrimme tutkimaan ja havainnoimaan käsillä olevaa taidettamme.

McNee korostaa, että perfektionismi tekee meistä huonompia taiteilijoita. Piirre yksinkertaisesti heikentää taiteemme laatua, vähentää sen määrää ja tekee meistä onnettomampia.

McNee listaa täydellisyydentavoittelijan sudenkuoppia:

• Voisit olla tuottelias, mutta haluat olla täydellinen. Käytät resurssejasi loputtomasti väärään asiaan. Jatkat ”täydellistämistä”, kun pitäisi lopettaa ja siirtyä seuraavaan asiaan (vaikkapa vapaa-ajan aktiviteetteihin). Käytät aikasi loputtomaan hinkkaamiseen sen sijaan että aloittaisit seuraavaa työtä, kokeilisit ja kehittäisit taiteellista kädenjälkeäsi eteenpäin.

• Et opi virheistäsi, koska jokainen epäonnistuminen uhkaa minuuttasi. Jos sinulle osoitetaan virheitä tai ehdotetaan erilaisia lähestymistapoja, haluat heti lopettaa kaiken tekemisen. Virheet ja epäonnistumiset tarkoittavat sinulle eksistentiaalista uhkaa, koska tulkitset kehittävän palautteen niin, että et kelpaa ihmisenä, et ”ole tarpeeksi hyvä”.  Pahimmillaan käytät seuraavaksi kaiken luovan voimasi draaman elämiseen epäonnistumisesi takia (sen sijaan, että vain jatkaisit omaa toimintaasi ja harjoittelisit lisää).

• Hiot pilkkua loputtomiin. Kehität, viilaat, hiot niin että ei ole enää yhtään säröä, kulmaa, karheutta, rakoa, kitkaa, tuntumaa. Deletoit, editoit ja poistat taiteestasi kaiken oudon, raa’an, uutta kohti kurottavan tai erikoisen, joka voisi olla se ”tai’anomainen” asia, joka vie taiteesi uudelle tasolle.  

• Uuvutat itsesi täydellisyydentavoittelulla ennen ensi-iltaa, julkaisupäivää tai avajaisia. Palat loppuun ennen kuin pääset harjoittelussasi eteenpäin.

• Taiteestasi ja luovasta työstäsi tulee persoonatonta suoritusta. Taiteesi kertoo ja kommunikoi lähinnä sitä, miten haluat että se otetaan vastaan. Se ei kerro siitä, kuka olet, mikä sinua kiinnostaa maailmassa, mikä herättää uteliaisuutesi, mikä koskettaa ja pakottaa sinut luomaan. Pahimmillaan luova työsi ei tällöin kosketa, herätä ajatuksia tai ”liikauta” yhtään mitään tai ketään.

Täydellisyydentavoittelu tuottaa onnettomia taiteilijoita

Täydellisyydentavoittelu on kehittynyt suojaksi. Olemme tarvinneet piirteen suojaa jostain hyvästä syystä. Jossain kohtaa elämää piirre auttaa meitä selviämään vaikeista tilanteista, mutta aikuisina luovina olentoina meidän ei kannata enää antaa perfektionismipirulaisen estää toiminnan liikettä.

Leslie Jamisonin artikkeli tutkimustuloksineen osoittaa, että täydellisyydentavoittelu on pahimmillaan pahimmanlaatuista masokismia. Perfektionismia voi ajatella luovuuden anoreksiana, syömishäiriönä, johon sairastunut näkee kehonsa jatkuvasti liian suurena, vaikka se on todellisuudessa kuihtunut. Samalla tavalla kuin anoreksia, myös täydellisyydentavoittelu voi aiheuttaa valtavaa kärsimystä luovalle ihmiselle.

Täydellisyydentavoittelu voi aiheuttaa haitallista jännitystä ja tukahduttaa luovuuden.

Piirre luo pelottavan suhteen oman taiteensa ja taiteen tekijän välillä, koska perfektionisti ei koskaan täyttää omia vaatimuksiaan.  Aina voisi onnistua paremmin. Aina voisi viedä jotain osa-aluetta pidemmälle. Aina on jotain mitä pitäisi tehdä enemmän, jotta uskaltaisi tulla näkyväksi. Pahimmillaan taiteilija näännyttää itsensä.

Täydellisyydentavoittelu siis vähentää luovaa kapasiteettia. McNee ilmaisee saman asian näin: sinun täytyy luoda ILMAN pyrkimystä täydellisyyteen, muuten taiteesta tulee vihollisesi. 

McNee varoittaa, että mikäli vaadit aina itseltäsi ”parasta suoritusta parhaalta itseltäsi” voi käydä pahimmillaan näin:

Sinusta tulee oman elämäsi paha poliisi, epäoikeudenmukainen kurinpitäjä, ja pidät omaa ”hihnaasi” koko ajan liian lyhyellä sen sijaan, että uskaltaisit kokeilla, seikkailla ja kehittää luovuuttasi.

Estät itseltäsi syvän ilon ja mielihyvän.

Menetät rakkauden taidetta ja luovuutta kohtaan.

Et koskaan tiedä todellista potentiaaliasi ja luovaa kapasiteettiasi.

Vertaat itseäsi jatkuvasti muihin ja kärsit jatkuvasta täyttymättömästä haluamisesta.

Et koskaan tunne olevasi tarpeeksi.

Taiteessa ja luovuudessa ei ole sääntöjä

Luominen on jatkuvaa uusien toiminnan sääntöjen luomista. Jokainen luova projekti voi alkaa sen kuuntelulla ja tutkimisella, kuinka tämä teos voisi parhaiten valmistua – tarvitaanko tähän projektiin paljon metsässä kävelemistä, pitkien ja lyhyiden harjoitusten vaihtelua, enemmän c-vitamiinia, humppamusiikkia vai mitä. Sinä luot säännöt omalle luovuudellesi.

Luovuus on jatkuvaa, radikaalia luvan antamista. Saat harjoittaa luovuutta omalla tavallasi. Tavalla, joka voi vaikuttaa oudolta, kummalliselta, epätavalliselta, epäsovinnaiselta, nololta. Tai tavalla joka voi vaikuttaa keskinkertaiselta, tylsältä, mitäänsanomattomalta, hiljaiselta ja huomaamattomalta. Voit tehdä taidettasi virkamiesmäisesti, vesiputousmaisesti, venyvästi tai vaikka hihitellen.

Taiteen tekeminen vaatii usein sotkua, epäonnistumista ja epätäydellisyyttä. Luova prosessi sisältää paljon hapuilua, harjoittelua ja harmitusta. Ensimmäiset (ja toiset ja kolmannet) versiot ovat usein luonnosmaisia, vinoja, yksipuolisia. Virheitä jää aina teoksiin.

Työn jälki on aina myös riippuvainen loputtomasta määrästä tekijöitä, joita ei voi hallita. Yksin tehtävässä taiteessakin on tuhat muuttujaa, jotka vaikuttavat lopputulokseen. Epätäydellisiin olosuhteisiin voi kuitenkin aina tiputtautua. Aina voi toimia niissä raameissa ja mahdollisuuksissa, mitä sillä hetkellä käsillä on.

Niin sanottu epätäydellisyys – roso, kirjoitusvirhe, outo yksityiskohta, peruukin vinous, hallitsematon nauru  –  saattaa olla juuri se seikka, joka saa taiteesi vastaanottajan hengittämään syvempään ja  tuntemaan jotain. Ehkä taiteesi saa juuri tietynlaisen kummallisuuden takia jonkun ajattelemaan uusia ajatuksia. Ehkä syvä pehmeys ja lempeys, jota taiteesi välittää, saa katsojan tarttumaan vieruskaveria kädestä. Ehkä tapasi koristella kakkuja saa jonkun ajattelemaan: oho, näinkin voi näköjään tehdä, miten en ole tullut ajatelleeksi.

Tekoäly kaikkine mahdollisuuksineen ei luo taidetta juuri tämän takia – se ei tavoita moninaisuutta, monikerroksisuutta, jonka epätäydellinen, uutta tuntematonta kohti hapuileva ihmisten synnyttämä ajan ja paikan rajoitteissa läpi eletty prosessi saa aikaan.

Taide ei ole objektiivista. Taiteen tekeminen ja kokeminen on aina subjektiivinen kokemus. Luovan toiminnan ja sen lopputuloksen arvoa ei oikeastaan voi mitata. Vaikka taiteen ja luovuuden alalla on myös palkintoja ja kilpailuja, ne eivät määritä niiden tuhansien ja miljoonien ihmisten taidetta, jotka eivät niihin osallistu tai joiden taidetta ei koskaan palkita. Kilpaileminen ja vertaileminen (joista lisää ensi kuussa) ei kuulu taiteen ja luovuuden ytimeen. Todellisuudessa luovuudessa ei mitata tai aseteta paremmuusjärjestykseen. On olemassa vain erilaisia luovia prosesseja, erilaisia tekijöitä ja erilaisissa vaiheissa olevia taiteilijoita. Oman äänen löytäminen ja kehittäminen ei tapahdu täydellisyydentavoittelun kautta.

Vastalääke: tuota reippaasti mahdollisimman huonoa jälkeä

McNee kannustaa meitä menemään pieniä rosoja pidemmälle: tekemään reippaasti huonoa taidetta (shitty art) joka päivä. Hän lietsoo meitä luomaan tiiviin suhteen omaan epäkelpoon taiteeseen, siihen kiellettyyn alueeseen, johon en jostain syystä uskalla mennä, koska se on NIIIIIIIN hirveetä.

Samantyyppisen ajatuksen äärelle on päätynyt kirjailija, ohjaaja Elina Kilkku, joka kirjoittaa parhaillaan mahdollisimman huonoa romaania. Hän kirjoittaa projektistaan: "Huonous vastustaa kaikkea sitä, mikä nyky-yhteiskunnassa on pielessä. Siihen ei liity minkäänlaisia tulostavoitteita, kukaan ei pala loppuun huonoutta suorittaessaan, siitä ei voi säästömielessä leikata mitään eikä siihen sisälly minkäänlaista kilpailua paremmuudesta." Kilkku on myös teatteriohjaaja ja on pitänyt huonon esityksen kursseja jo vuosia.

McNee sanoo, että meidän täytyy luoda huonon taiteen tekemisestä käytäntö, jotta koko olemuksemme hermojärjestelmää myöten tottuu surkeaan tekemiseen. Voit vaikka aina aloittaa luovan työpäiväsi huonon tuottamisella. Väritä vaikka huonoilla kynillä, rakenna alkeellisella materiaalilla, kirjoita EriTTäin KöKÖsti. Tee jotain sellaista, mistä ajattelet, että opettaja, kustantamo, yleisö, näyttelykuraattori tai kriitikko olisi kauhuissaan. Tee jotain, mitä et missään nimessä voisi näyttää sukulaisillesi. Tee vaikka keskivertoa ja kivaa sisustustaidetta, jos se on sinulle sitä erittäin kiellettyä ”huonon taiteen” aluetta. Tästä ”huonosta” ei ole tarkoitus tai’anomaisesti tulla jotain nerokasta ja tajunnanräjäyttävää (vaikka ajattelen salaa, että niinkin voi käydä). Tarkoitus on vallata tilaa luovuudellesi. Löytää tie eteenpäin. Vapauttaa energiaa. Kaataa aitoja. Rakentaa jalan alle uusia astinlautoja tyhjyyteen.

McNee ja minä heitämme sinulle seuraavia konkreettisia esimerkkejä, miten huonouden ajatus voi toteutua:

Kirjoita käsin kynällä paperille.

Kirjoita koneella niin, ettet deletoi mitään.

Kirjoita niin, ettet lue kirjoittamaasi tekstiä, ennen kuin ensimmäinen versio (tai sivun verran tekstiä) on valmis.

Kirjoita niin, että säädät näytön valaistuksen niin pimeäksi, ettet näe mitään kirjoittamaasi.

Kirjoita valkoisella kirjainfontilla valkoiselle taustalle tai mustalla mustalle.

Piirrä tai maalaa silmät kiinni.  

Perusta p*kan taiteen kerho, jossa kerran viikossa tehdään mahdollisimman huonoa, outoa, epämääräistä, hämärää, mitätöntä taidetta. Joka kerta joku on mahdollisimman huono opettaja ja antaa epämääräisen tehtävän. (Osta jäätelö, syö se, luo jäätelöpakkauksen roskista teos.)

Juhlista huonoa, epätäydellistä ja keskeneräistä: Kehystä tai aseta jalustalle jokin hirveä, keskeneräinen teos. Hirveä näyttely (eteisessä tai vessassa) huonosta taiteesta voisi myös olla paikallaan.

Kasaa ääniraita keskeneräisistä sävellyksistä.

Tee se niin kuin ei koskaan ennen.   

Syytä reippaasti yhteiskuntaa ja kasvuympäristöäsi

McNee esittää neljä kysymystä, joiden avulla voi tutkia täydellisyydentavoittelun juuria ja ilmenemismuotoja omassa elämässä. Voit vaikka kirjoittaa päiväkirjaan mahdollisimman huonosti:

1) Milloin ja miten sinulta on vaadittu täydellisyyttä?

Oletko kasvanut kulttuurissa, jossa näkyvillä saavutuksilla on suuri merkitys? Onko paremmuusjärjestykset ja arvioinnit olleet tärkeitä kasvuympäristössäsi?

2) Millaisia kokemuksia sinulla on pettymysten tuottamisesta toisille ihmisille?

Miten sinuun on suhteuduttu, kun olet epäonnistunut? Miten olet nähnyt läheisten ihmisten suhtautuvan epäonnistumisiin, virheiden tekemisiin tai vastoinkäymisiin?

3) Millaisia kokemuksia sinulle on sotkusta ja epämääräisyydestä elämässäsi?

Oletko saanut aiheuttaa sotkua? Onko sinun ulkonäköäsi tai tavaroitasi arvioitu jollain tavalla? Kuinka olet reagoinut vaatimuksiin?

4) Millaisia kokemuksia sinulla on hylätyksi jäämisestä?

Miten olet reagoinut ja toiminut, jos olet kokenut tulleesi hylätyksi? Miten vanhat hylkäämisen kokemukset vaikuttavat sinuun nyt?

Kannattaa unohtaa olemassaolevat normit ”hyvästä” ja ”huonosta” taiteesta tai luovuuden ilmaisusta. Kääntyä kokonaan toiseen suuntaan. Mitäpä jos vaan alkaisi liikuttaa kynää paperilla. Jos vaikka hengittäisi ilman pidättämisen sijaan.

Luominen on yhteyden luomista. Maailmalle vastaamista.

Luominen on vaikuttamista.

Luominen on ilmaisemista omasta haavoittuvasta, elävästä tilasta käsin. Se on sinun puhettasi maailmaan.

Jos avaisi suunsa, päästäisi ensimmäisen äänen, mikä uloshengityksen mukana tulee.

Puuh. Huhuu.

*

Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin neljän-viiden viikon välein. Tai myöhemmin.

*

Lähteet:

Leslie Jamison: The Pain of Perfectionism. The New Yorker. 4.8.2025

https://www.newyorker.com/magazine/2025/08/11/the-pain-of-perfectionism

Täydellisyydentavoittelusta Kerma -kulttuuriohjelmassa Uusi Juttu

https://www.uusijuttu.fi/juttu/s3kzKmdi-mz91dbAP-375eb

Elina Kilkun projekti huonosta romaanista

https://koneensaatio.fi/apurahat-ja-residenssipaikat/mahdollisimman-huonon-romaanin-kirjoittaminen/

*

Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana kerron lisää ajatuksia ja kuulumisia, informoin kirjailijavierailuistani sekä lähetän kutsuja lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.

*

Voit lähettää minulle kommentteja, joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.

Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo

*

Blogin kuva Maria Merima @studioliikkuva