Luova aika juurtuu ja kasvaa

Koetko että sinulla on riittävästi aikaa?

Onko aika täyttä, tiivistä vai tyhjää?

Mikä aikaasi rytmittää levon lisäksi?

Arjessa mieli täyttyy lähipäivinä hoidettavista asioita, tällä hetkellä kenties jouluun liittyvistä ajatuksista. Aikajänne, jota arjessa ajattelemme ja elämme on usein päiviä, välillä joitain viikkoja ja kuukausia. Tällä hetkellä odotamme ehkä pientä taukoa arjesta: vapaa-aikaa. Vuodenvaihteeseen liittyy usein menneen vuoden muistelua ja uuden suunnittelua. Teemme ajankäyttöön liittyviä lupauksia ja suunnitelmia.  

Elämme jokainen jossain ajassa ja paikassa, olemme kasvaneet johonkin kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen käsitykseen siitä, mihin aikaa on tärkeää käyttää ja mitä aika on. 

Ehdotus kokeiluksi (10-15 min): 

“Missä aika toteutuu?”

Mene ulos tai katso ikkunasta.

Missä näet aikaa? Millaista aikaa?

Kirjassa Saving time. Discovering a Life Beyond the Clock taiteilija, opettaja ja kirjailija Jenny Odell kirjoittaa ajan mittaamisen historiasta, ajasta mitattavana hyödykkeenä sekä ajasta kehojen ja asioiden prosesseina. 

Onko sinulla aikoja ja paikkoja, jotka mahdollistavat luovuuden, yhteyden ja vaikkapa “ajan katoamisen” kokemuksen? Onko sinulla tilaisuuksia uppoutua johonkin toimintaan niin että ajan kokemus muuttuu?

Ehdotus kokeiluksi (10-15 min):

“Ajan unohtamisen kokemus”

Listaa hetkiä ja tekemisiä, jolloin olet unohtanut ajankulun. 

Listaa kokemiasi tiloja ja paikkoja, joissa kellonajalla ei ole väliä. 

Mitä listaasi tuli?

Minulla mieleen tulee ainakin tällaista: 

Mökillä saunominen ja uiminen

Loma-aikoina ompeleminen niin, että kankaat ja tilkut voi olla esillä usean päivän

Kahvilassa ikkunapöydässä istuminen niin, että voi vaan katsella ulos

Kirjoittaminen päivinä, jolloin ei tarvitse lähteä mihinkään 

Käveleminen tärkeän ihmisen kanssa samaa tahtia

Tätä ajatellessani muistin äkkiä ukin ruokalevot. Ukki meni pitkälleen lounaan jälkeen ja kissa hyppäsi aina hänen kainaloonsa. Tällöin koko talon aika hidastui, mummonkin kädet muuttuivat hieman hitaammiksi. Päiväunet ovat yhä minulle jollain tavalla pyhä hetki. Pieni vajoaminen, torkahdus. Luksusta on, jos saa nukkua pari tuntia keskellä päivää. 

Kellon aika vai paikan aika?

Odell kuvaa kirjassaan millä tavalla aika ja paikka on erotettu toisistaan (vaikka ne kuuluvat erottamattomasti yhteen). Hän osoittaa, että tämän eronteon seuraukset ovat olleet monella tavalla tuhoisat. Kun aika on irrotettu paikasta ja muutettu hyödykkeeksi, on myös yhteys ympäristöön ja luonnossa tapahtuviin ajallisiin prosesseihin ohentunut. 

Maapallolla eläminen tarkoittaa, että olemme aina jossakin paikassa. Pohjoisella pallonpuoliskolla valoisan ja pimeän ajan vaihtelu liittyy levon ja toiminnan rytmiin. Valoisan ja pimeän ajan vaihtelu pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla liittyy kasvien kasvukauteen sekä eläinten lisääntymiseen ja liikkeisiin paikasta toiseen. Ajan määrittäminen liittyy maapallon liikkeeseen auringon ympäri (joka on 365 vuorokautta ja 6 tuntia), maapallon pyörimisliikkeeseen kuvitellun akselinsa ympäri (23,5 asteen kallistuskulmassa, 24 tuntia) sekä kuun kiertoliikkeeseen maapallon ympäri (27 vuorokautta, 7 tuntia ja 43 minuuttia). Eri kohdissa maapalloa vuorokauden aika ja vuodenajat ovat eri tahtiset, mutta kaikilla ihmisillä on päivä ja yö. Toiminta-aika ja lepoaika. 

Tätä planeettojen liikettä ja inhimillistä kokemusta siitä on ihmisen historian aikana mitattu ja määritelty varmasti jollain tavalla niin kauan kuin on ollut tarve kommunikoida siitä MILLOIN jotain tapahtuu. Suomalaisessa maanviljelyyn ja metsästykseen liittyvässä elintavassa vuodenkiertoa ja ihmisten ajankäyttöä ovat määritelleet vuodenajat.

Odell kirjoittaa, että jokaisella yhteiskunnalla ja yhteisöllä on määritelmä siitä, mihin on hyödyllistä ja merkityksellistä käyttää aikaa ja kuinka paljon aikaa on. Ajan mittaaminen on syntynyt yhteiskunnalliseen tarpeeseen. 

Historioitsija David Landes kysyy Odellin kirjassa: Kuka tarvitsi mekaanisen kellon? Landes jäljittää ajan mittaamisen historiaa Euroopassa 600-luvun Benediktiinimunkkien sääntöihin, jossa munkkiyhteisön tuli kokoontua useamman kerran vuorokaudessa rukoilemaan, kello tarvittiin mittaamaan ja merkitsemään rukousajat. Sisteriläismunkit taas kehittivät 1100-luvulla ajankäyttöä ja ajan mittaamista samalla kun laajensivat taloudellista toimintaa ja palkkasivat työntekijöitä maanviljelyyn, kaivoksiin ja tavarantuotantoon. Euroopassa munkkien kellot toimivat pääasiassa “herätyskelloina” kommunikoimaan koska oli aika siirtyä paikasta ja toiminnasta toiseen. 

Kellot esineinä kehittyivät pikku hiljaa teknologialtaan ja levisivät maalliseen käyttöön kaupunkeihin ja koteihin. Kellot olivat ihmisten toiminnan koordinaation välineitä ja niitä alettiin käyttää työhön palkattavien ihmisten ajankäytön säätelyyn. Syntyi käytäntö, jossa jonkun ihmisen aikaa tekemisen arvoa määriteltiin. Mekaanisen kellon keksiminen ja ihmisten toiminnan ajastaminen yhteisesti sovittuun standardi aikaan liittyy ihmisten toiminnan koordinointiin samantahtiseksi. Ajan koordinoiminen liittyy taloudelliseen tehostamiseen, tarpeeseen saada ihmiset ja tavarat liikkumaan mahdollisimman ennustettavasti. Käsitys ajasta taloudellisena hyödykkeenä -  “aika on rahaa” - alkoi syntyä teollistumisen myötä. 

Ajan mekaanisen mittaamisen kanssa aika alkoi erkaantumaan fyysisen toiminnan todellisuudesta. Alkoi syntyä erikseen  “kellon aika” ja fyysisen maailman aika. Kellon ajan erkaantuminen materiaalisesta maailmasta tapahtui käsi kädessä muiden rationaalisten, ihmiskeskeisten ideoiden ja todellisuuskäsitysten vahvistumisen myötä. Kellon aika vietiin “maailmanvalloituksen” mukana kolonialismin mukana Euroopan ulkopuolelle. Kello ja ajan mittaaminen oli eurooppalaisten vientituote, jonka tarkoitus oli näyttää ja käyttää valtaa kolonialisoituihin maihin ja sen asukkaisiin. Kellonajan mukainen elämä nähtiin sivistyksenä, josta poikkeaminen määriteltiin “alkukantaisuudeksi” “vähemmän-ihmiseksi”. 

Samalla kellonajan ja fyysisen ajan erottamisen kanssa tapahtui kehon ja mielen yhä syvempi erottaminen toisistaan ja kehon määrittäminen “alempiarvoiseksi”, epämääräiseksi “luonnoksi”, jota tuli pitää jollain tavalla kontrollissa, kehittää ja jopa kurittaa. Kehon ja mielen erottamiseen liittyi myös sukupuolittaminen kahteen. Tässä jaossa mies edusti enemmän järkeä ja mieltä, nainen kehoa. 

1800-luvulla Englannissa keksittiin postilaitos ja rautatie ja tuli tarve synkronoida aikaa. 

Englannissa Greenwichin aika “master aika” alettiin lähettää 1850-luvulta alkaen (GTM, Greenwich Mean Time) sähköisesti muuhun maahan “orja kelloihin”, jotta junat saatiin pidettyä samassa aikataulussa. 

USA:ssa ja Kanadassa aikavyöhykkeet määriteltiin 1883, kauan rautatien keksimisen jälkeen. 

Vuonna 1884 pidettiin kansainvälinen meridiaani konferenssi, jossa kaksikymmentäneljä aikavyöhykettä päätettiin ja Englannin Greenwich määriteltiin sen keskukseksi, tämän ajan nimitys on koordinoitu, universaali aika (Coordinated Universal Time, UTC+0). Ajan määrittämiseen liittyy tietenkin valta ja politiikka. 1940-luvulla Kiinassa päätettiin käyttää yhtä aikaa, Bekingin aikaa, vaikka maa kuuluu maantieteellisesti viidelle aikavyöhykkeelle. Suomessakin on yksi aika, vaikka voisi vyöhykkeiden rajan perusteella olla kaksi. Ranska taas on päättänyt kuulua Keski-Euroopan aikaan, eikä Britannian aikaan, vaikka on maantieteellisesti samalla vyöhykkeelle.

Paine ja halu “saada mahdollisimman tehokasta ja laadukasta aikaan” mahdollisimman nopeasti on monen länsimaisen ihmisen sisäistämä kulttuurinen idea. Mittaamisen, vertailun, arvioinnin, kellottamisen ja kilpailun eetos on kehittyi liiketaloudessa taylorismin yleistyttyä. Taylorismi on teknikko Frederick Winslow Taylorin kehittämä liikkeenjohto-oppi, joka yleistyi 1910-luvulla. Tämä tuottavuuteen pyrkivä johtamisfilosofia syntyi teollisuustyön organisointiin ja tehostamiseen. Taylor keksi jakaa työprosessin pieniin osiin, joita eri ihmiset tekivät mahdollisimman tehokkaasti. Sama mittaamisen ja tehostamisen eetos vahvistui standardisoitujen mittaustapojen myötä kaikissa tieteissä, myös ihmisiin liittyvissä. Suomessakin lapsi pisteytetään heti syntymän jälkeen Apgar -pisteytyksellä, joka on 1952 julkaistu Virginia Apgarin kehittämä menetelmä, jolla määritellään viittä osa-aluetta: syke, hengitys, jäntevyys, ärtyvyys ja väri. Maksimipistemäärä on 10.   

Kellon näyttämät tunnit eivät jakaudu tasa-arvoisesti. Yksilön ajankäyttö ja kokemus ajasta riippuu siitä mihin taloudelliseen ja ajalliseen rakenteeseen hän kuuluu. Yhteiskunnassa toiminta on jakautunut tuottavaan ja ei-tuottavaan työhön, jossa tuottava työ on usein yhteiskunnan päätöksillä suojeltua, tuettua ja hyvin palkattua. Mitä toisteisempaa, aikaa vievempää työ on, sitä huonommin se on yleensä palkattu ja sitä harvemmin kyseistä työtä tekee valkoinen mies. Mitä toisteisempi työ on, sitä useammin sen tekemistä pyritään myös tehostamaan kontrolloimalla työntekijän liikkeitä, toimintaa ja toiminnan taukoja niin että mahdollisimman paljon saadaan aikaiseksi mahdollisimman vähässä ajassa.

Minulla on käynyt onni tehdä paljon merkitykselliseksi kokemaani työtä. Toisaalta olen pistäytynyt myös nuorena muutamassa tehtaassa yksitoikkoisen rutiinin äärellä. Aikapaineen kanssa olen ollut usein tekemisissä. Usein löydän itseni määräaikojen paineesta. Jotain on saatava aikaan tiettyyn päivämäärään mennessä. Dead line, kuoleman raja, sovittu palautus- tai julkaisupäivä "pakottaa" ja kirittää toimintaa.

Kontrolloiva, työtä tehostava “johtaja” voi olla sekä yksilön ulkopuolella että sisäpuolella. Harvalla tuntemallani ihmisellä on tällä hetkellä tunnetta ajan riittävyydestä tai ajan hallitsemisesta. Ajanhallinnasta onkin tehty oma liiketoiminta-ala, joka sisältää sekä esineitä että palveluja. Aikaa ja sen käyttöä mitataan, valvotaan, lasketaan ja määritellään äpeillä, mittareilla, taulukoilla, laitteisiin ja järjestelmiin kirjautumisella, valvontakameroilla, aikalukoilla. Ihminen keksii ja ottaa käyttöön erilaisia järjestelmiä kontrolloidakseen ja tehostaakseen elinaikaansa, tunteja ja minuutteja syntymän ja kuoleman välillä. 

Suurin osa inhimillisen toiminnan historiaa on kuitenkin tapahtunut ilman tarvetta jakaa aikaa tunteihin, minuutteihin ja sekunteihin. Meillä kaikilla on todennäköisesti kokemuksia, joissa kellon aika voi olla 1 h, mutta koettu aika tuntuu paljon pidemmältä tai lyhyemmältä. Joskus aika menee siivillä, joskus se matelee, joskus aika seisoo paikoillaan. Toisinaan kadotamme aikaa johonkin, se valuu hiekkana sormien välistä, tuskin muistamme mitä on tapahtunut tai tehty. Ajan kokemus riippuu siitä, mihin olemme kytkeytyneet. Muistamme usein merkitykselliset, intensiiviset tapahtumat, vaikka ne olisivat olleet ajallisesti lyhyitä hetkiä. Juhlat, elämän suuret käännekohdat, rakastumisen tai ihastumisen hetket, merkityksellisen yhdessä tekemisen muistaa usein hyvin.

Entäpä jos kytkeydyn aikaan jotain muuta kautta kuin mittaamisen avulla? Jos aika on lähtökohtaisesti prosessi, johon voi osallistua. Tapahtumista jossakin paikassa joidenkin tekijöiden kanssa.  

Ehdotus kokeiluksi: 

Valitse jokin hetki seuraavan viikon ajalta. Voit sopia ajan itsesi kanssa tai jonkun ystäväsi kanssa. 

Nimetkää hetki etukäteen jollain merkityksellisellä tavalla. 

Tässä muutamia ehdotuksia hetken nimeämiselle, joista voit valita, yhdistellä tai muokata: 

oma aika, luova aika, tyhjä aika, sallittu aika,  mitäikinävainkeksit hetki, hiljainen aika, happea, rakkausaika, sairaankiva juttu, yllätysasioita, yhteysasioita, laulua, sekunmitävainvoitapahtua, saa suorittaa, senkun vaan teet, kaikki on toisin, unelmointia, seikkailu, hiljentyminen, pyhä.

Tee kevyesti sen verran suunnittelua tai varautumista tuohon hetkeen kuin on tarpeellista. Tärkeintä on, ettet aseta liikaa suorituspaineita.

Kun tuo hetki koittaa, toteuta/toteuttakaa nimeämäsi hetki vaikka näin: pienesti, hassusti, yhteyksiä luoden,  epäonnistuen, kompuroiden, epätavallisesti, huonosti, yllättyen, mietiskellen, hidastaen, nopeuttaen, leväten, toisten kanssa, päinvastoin.

Kirjoita jotain muistiin hetkestäsi. Mieti millä tavalla haluaisit nimetä seuraavan ajankohdan ja tee se.

Odellin mukaan toimintamme tapahtuu skaalalla, jossa toisessa päässä on täysin tavaksi tullut, automaattiseksi piintynyt toiminta ja toisessa päässä täysin vapaa, valittavissa oleva toiminta. Pääasiassa moni meistä liikkuu skaalalla edestakaisin.

Luovuus on jonkin uuden tekemistä, kehittämistä ja kokemista. Luovuuden toteutuminen - se että jotain uutta alkaa syntyä -  vaatii  ajan, paikan ja toimijoiden läsnäoloa.

Odell ehdottaa kirjassaan todellisuuskäsitystä, jossa yksilöiden erillisyyden sijaan kokisimme yhteyttä. Subjekti-objekti -suhteen (toimija ja toiminnan kohde) sijaan toimisimme yhteisessä prosessissa. Toimijuus ja valta ei tällöin ole yksilöiden kehoissa, vaan suhteissa ja prosesseissa, jotka synnyttävät kestävää elämää. Hän kertoo ystävänsä kanssa miettineensä, että entä jos aika ei olekaan rahaa vaan papuja.  Pavun siemeniä, jotka voi laittaa itämään, juurtumaan ja kasvamaan. 

Katson ikkunasta ulos.

Pihalla kasvaa puu (ehkä 50 vuotta vanha, joka vuosi kukkiva hevoskastanja), kivenkolosta työntyy ruohotupsu (ruoho istutettu siemenestä ehkä 5 vuotta sitten), 

Kauempana reitillään kulkee bussi (bussiaikataulun tahdittama liikenneväline, ensimmäinen linja-auto kulki varmaan joskus jossain), 

Kävelevä ihminen (yksilön ikä arviolta 55 vuotta, ihmislajin evolutiivinen ikä - no, milloin nyt homo sapiens syntyi), 

Hihnan päässä kulkeva koira (ikä arviolta 7, tuon tunnistamattoman koirarodun jalostusaika, en tiedä), Kiven päälle kasvanut sammal (aika pitkä aika, vuosia), 

Tuskin havaittava päivänvalo pilvien läpi (merkitsee minulle päiväaikaa, auringon ikä on ihan hirveän pitkä), kallio (tullut jääkauden jälkeen näkyviin, ehkä 15 000 vuotta sitten, kallioperä etelä-Suomessa wikipedian mukaan  ehkä 1800 miljoonaa vuotta sitten muodostunutta).

Ihmisinä olemme ajallinen prosessi, jolla on ainakin alku ja loppu, syntymä - elämä - kuolema.  On todella paljon asioita, joihin olemme tottuneet, jotka otamme “luonnollisina totuuksina” vaikka ne ovat toiston ja sopimusten kautta syntyneitä tapoja. 

Voimme katsoa ympärillemme ja tehdä havaintoja aikaan liittyvän toiminnan mittaamisesta:

Kuka ympärilläni ajastaa ja ketä? Kuka määrittää kenenkin aikaa? Kenen aika on minkäkin arvoista? Millaiseen ajankäyttöön olen sosiaalistunut? Jos määrittelen ja päätän muiden ajankäytöstä, millaista kokemusta luon heille?

Koetko, että sinun on mahdollista muokata omaa (elin-)aikaasi? Voitko vaikuttaa siihen, mihin tekemiseen paneudut, kytkeydyt, kenen kanssa toimit? Koetko jossain toteutuvasi merkityksellisellä tavalla toisten kanssa?

Jos voit jollain tavalla vaikuttaa omaan aikaasi, mihin sitä on tärkeää käyttää juuri nyt? 

*

Kirja johon viittaan:

Jenny Odell:  Saving Time. Discovering a Life Beyond the Clock.Penguin. Randon House. 2023.

*

Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin neljän-viiden viikon välein.

*

Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana kerron lisää ajatuksia ja kuulumisia, informoin kirjailijavierailuistani sekä lähetän kutsuja lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.

*

Voit lähettää minulle kommentteja, joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.

Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo

*

Blogin kuva Maria Merima @studioliikkuva

*

#lupaluoda #luovaarki #luovuus #luovaprosessi