Luovu kontrollista ja luo

Onko sinulla mahdollisuutta toteuttaa itseäsi?

Kirjoittaa, laulaa, sisustaa, rakentaa huvimaja tai kotitekoiset rummut? 

Oletko ajatellut, että vielä jonain päivänä palaat kuoroharrastuksen pariin tai perustat suuren ruusupenkin vanhaan veneeseen?

Mikä estää?

Miksi et ole vielä aloittanut?

Joo joo joo. Tiedän, että elämässä on rajoittavia realiteetteja. 

Mutta mikä niistä on Oikeasti Todellinen Este?

Meneekö kaikki aikasi ja energiasi (aikuisten) ihmisten tekemisten miettimiseen, murehtimiseen, säätämiseen ja kontrollointiin?

Oletko niin kiireinen huolehtimaan muiden ihmisten ajankäytöstä, että et edes muista milloin viimeksi upposit tekemään jotain niin, että unohdit ajankulun?

Estääkö joku ihminen sinua Todella tekemästä sitä, mitä todella haluaisit?

VAI ONKO NIIN, että haluat pitää olemassaolevasta todellisuudestasi kiinni kynsin hampain, ettei kukaan vain pahoittaisi mieltään tai ajattelisi sinusta jotain negatiivista. 

Olisiko HIRVITTÄVÄN KUOLLETTAVAN kamalaa, jos naapuri katsoisi ikkunasta ja ihmettelisi: 

"Kuka hullu raahaa veneen pihalle ja istuttaa siihen ruusuja?!" 

Tai jos perheessäsi syntyisi hetkellinen ongelma: "Missä nyt kuivataan pyykit kun kodinhoitohuoneesta on tullut kotistudio?!"

Tai entä jos sukulainen sanoisi sinulle: “Mitä helvettiä”, kun otit isoisoisän ullakolle unohtuneet symbaalit käyttöön?

*

Ihminen on sosiaalisissa suhteissa - relaatioissa - syntyvä, kehittyvä ja elävä olento. Ilman huolenpitoa, hyväksyvää ja turvallista suhdetta toiseen ihmiseen kukaan meistä ei pysy elossa. (Yhteisöstä ja vuorovaikutuksesta eristäminen onkin yksi pelottavimpia kiusaamisen muotoja.)

Samaan aikaan kun olemme syvästi riippuvaisia toisistamme, olemme kuitenkin (aikuisina) myös erillisiä olentoja. Omilla jaloillamme käveleviä, omaehtoiseen itsenäiseen elämään ja omiin ratkaisuihin kasvavia yksilöitä, joilla on paljon vapautta tehdä omia ratkaisuja. 

Ihmisen elämän yksi perusjännite on riippuvuuden ja riippumattomuuden välinen jännite. Joukkoon kuulumisen ja erillisyyden välinen jatkuva liike. Elämme samaan aikaan yhdessä toisten kanssa ja yksin, erillisinä muista. Aikuisina ihmisinä voimme vaikuttaa todella paljon siihen, mihin keskitymme, mihin käytämme aikaa, mitä kulutamme, kenen kanssa juttelemme, mihin suuntaan kävelemme, ketä kuuntelemme, keneltä pyydämme apua.  Joitain asioita kukaan ei tee puolestasi. Kukaan ei voi pakottaa sinua vaikkapa lenkille tai baariin tai tinderiin. Päätät näistä toimista aivan itse. 

*

Luovaan toimintaan liittyy aina liike itsenäiseen tekemiseen keskittymisen ja vuorovaikutuksessa olemisen kanssa. Soittaja harjoittelee oman instrumentin hallintaa ja tulee yhteen soittamaan muiden soittajien kanssa. Esiintyjä pitää itseään eri tavoin työkykyisenä ja valmistautuu uuteen projektiin ennen kuin pälähtää teatteriproduktion harjoituksiin. Kirjoittaja tai kuvataiteilija saattaa tehdä teoksen ideointia itsenäisesti, mutta käy dialogia sekä tekemisen prosessissa että lopputuloksen tultua julki. 

Jokainen luova työ tarvitsee palautetta ja ulkopuolista silmää. Yksilölajeissakin tarvitaan ideoiden pallottelua, sparrausta tai ihan vain sitä, että joku kuuntelee ja katsoo - todistaa tekemistä. 

Jos ympärillämme ei ole yhtään ihmistä, joka näyttäisi esimerkillään, että omaehtoiset luovat teot ovat mahdollisia, on todella vaikea saada uusia ideoita puhumattakaan niiden toteuttamisesta. Jos joka tuutista hoetaan, että luovuus, kulttuuri ja taide ovat “jotain ylimääräistä luksusta”, saatamme jättää soittoharrastuksen tai tanssimisen sikseen.  Jos sinulle kerrotaan toistuvasti, että vain “kybrofoneetsinenkabalaatioterde” on sitä mitä NYT kannattaa luoda, koska SE ON NYKYPÄIVÄÄ, voi olla vaikeaa jatkaa pienien siilien piirtämistä.

Luovan minän syntyyn tarvitaan ulkopuolista vahvistusta siihen, että luova toiminta on hyväksyttävää ja luovuuden lihasten kasvattaminen (vaikkapa rakennusten suunnittelu, uusien koulutuksien keksiminen, runojen kirjoittaminen, installaation rakentaminen, ilmakitaran soittamisen harjoittelu) on kannattavaa ja kiinnostavaa. 

Luova toiminta on tärkeää ja tarpeellista SIITÄ HUOLIMATTA että toiminta voi näyttää hetkittäin epämääräiseltä, oudolta, hapuilevalta, luonnosmaiselta TAI käsittämättömältä, sille, jolle luova prosessi ei ole tuttu.

*

Olen lukenut mielenkiintoista kirjaa. Let Them Theory. Kirjan nimen voisi suomentaa vaikka Anna heidän tai Päästä heidät vapaaksi. Mel Robbins kirjoittaa tyttärensä Sowyer Robbinsin kanssa, että toiset ihmiset ja heidän reaktionsa ovat kuin säätilat. Voit kontrolloida aikuisten ihmisten tunteita ja ajatuksia yhtä paljon kuin voit muuttaa pilvien suuntaa. Joskus nousee myrsky, toisinaan satelee, aurinko kurkkaa pilven takaa ja sitten paahtaa niin ettei voi mennä ulos. Samalla tavalla joku paheksuu tekemisiäsi, toinen kiinnostuu, kolmas haluaa osallistua, joku ei edes huomaa sinua.

Vältämme luovuuden käyttöä, jos annamme jatkuvasti ympäristön ja muiden ihmisten määrittää ratkaisujamme. JA vältämme luovuuden käyttöä, jos vahdimme, märehdimme ja määräilemme jatkuvasti muiden ihmisten toimintaa.

Et mene salsatunneille, koska Joku Saattaa Sanoa Siitä Jotakin. 

Jäät valittamaan naapurin kanssa kolmannen naapurin touhuista ja siinä menikin se ilta rattoisasti. 

Menet puolison työpaikan juhliin, koska luulet että puolisosi ei pärjää ilman sinua tai koska haluat vahtia hänen alkoholinkäyttöään. 

Ryntäämme paikalle Tarkistamaan Tunnelmaa tai pitämään huolta Ettei Kukaan Pety. 

Entäpä jos annat aikuisten ihmisten olla. Annat naapurin sanoa mitä haluaa. Lakkaat pohtimasta mitä muut ajattelevat. Sallit heidän olla niin paljon jotakin mieltä kuin jaksavat. Annat toisten tuntea omia suuria ja pieniä tunteitaan.

Let them. 

Et voi muuttaa aikuisia ihmisiä etkä kontrolloida heitä (vaikka käyttäisit kaiken valveillaoloaikaisi kontrolloinnin harjoittamiseen). 

Aikuiset ihmiset ajattelevat, tuntevat, puhuvat ja tekevät kaikenlaista. JOKU JOKA TAPAUKSESSA puhuu pahaa, ei pidä tekemisistäsi, kritisoi, kummeksuu, kadehtii. 

*

Meitä kaikkia pelottaa tulla hylätyksi, nolatuksi ja häpäistyksi. Me haluamme kuulua joukkoon, tulla otetuksi vastaan. Jokainen meistä tarvitsee tukea, aitoja kannustuksia ja kehuja. “Vau, hieno. En ihan ymmärrä, mutta kiinnostavaa.” 

Robbins kysyy: Entä jos käyttäisit kaiken energian ja ajan, jolla nyt vastustat todellisuutta siihen mikä todella merkitsee sinulle jotain. Mitä tekisit? Missä olisit? Mihin voisit seuraavien vuosien kuluessa päätyä?  

Tällä hetkellä saatat jättää luovia pyrkimyksesi syrjään, koska haluat ENSIN että ihmiset ympärilläsi toimisivat niin kuin sinä haluat. 

Ehkä ajattelet, että voit luoda sen jälkeen kun:

Juuri Hän sanoo sinulle, että kannattaa jatkaa tanssimista.

Pääset Siihen Kouluun.

Joku Edes kommentoi sydämellä postaamaasi kuvaa taulustasi.

Kun Ne Tyypit kiinnostuvat teksteistäsi.

Kun vanhempasi viimein (vaikka haudan takaa) hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet ja rakastavat sinua kun pukeudut hopeaglitter bling-bling pitsi-iltapukuun ja laulat itsekeksimälläsi kielellä rakkauslauluja c-kaseteille.

Annatko menneiden tapahtumien määrittää mitä teet nyt?

Ehkä olet luopunut pianonsoitosta, koska SE opettaja sanoi, että sinulla on liian pieni käsi tai epätarkka nuottikorva tai väärä musiikkimaku, jotta harjoittelu kannattaisi. 

Uskoitko auktoriteettia, joka väitti, että pystyäkseen tanssimaan tai laulamaan tai lukemaan tai keksimään uusia energialähteitä täytyy olla ensin jonkinlainen? Bullshit.

Kuvittelemme usein, että NE, jotka tekevät NIITÄ JUTTUJA joita itse haluaisimme tehdä, ovat Poikkeusyksilöitä. Että heillä on ollut jotenkin erilaiset mahdollisuudet ja lähtökohdat. Joo joo, ehkä jollakulla on syntyessään jo ollut käytössä kotistudio ja saksofoni ja rumpusetti ja musiikkituottajavanhemmat, mutta se ei vielä tarkoita, että hänestä tulee hyvä musiikintekijä. 

KYLLÄ, joku on päässyt harrastamaan kaksivuotiaasta asti luistelua, mutta sinä voit löytää liikuntalajin, joka tuottaa iloa ja merkityksellisyyttä vaikka olisit kahdeksankymmentä. 

Kuten Robbins muistuttaa, ne joita katsomme ylöspäin, fanitamme ja kadehdimme, olivat MYÖS  jossain kohtaa kipeitä ja väsyneitä. He olivat myös lopulta kyllästyneitä vatvomaan sitä, mitä muut ajattelivat heistä. Vaikka heitä väsytti, he menivät töihin jatkamaan sitä mitä olivat päättäneet tehdä. Pitkän uran tehneen tekijän erottaa toisista se, että he ovat jatkaneet VAIKKA edellinen levy floppasi, kirja ei myynyt, kriitikko teilasi esityksen, vihapostia sateli, joku haukkui ulkonäköä silloin ja haukkuu edelleen.

*

Luovat teot ja prosessit tapahtuvat riittävässä turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tilassa. 

Jokainen meistä joko mahdollistaa tai estää luovuutta yhteisöissä joissa toimimme. Perheessä, suvussa, harrastuksissa, naapurustossa, työyhteisössä, kaupungissa. 

Ympäristö ja toiset ihmiset voivat paitsi inspiroida, ruokkia ja tukea, myös myrkyttää, näännyttää ja johtaa harhaan.

Minä voin vaikuttaa siihen (ainakin jossain määrin) millaisen energian ja asenteen tuon paikalle yhteiseen työhön. Miten pääsääntöisesti myrkytän tai mahdollistan toisten ihmisten luovuutta. JA tämä ei tarkoita niin sanottua “toksista positiivisuutta” tai negatiivisten tunteiden kieltämistä, vaan rehellisyyttä ja vastuunottoa siitä, millaisella “jalalla” astuu jaettuun tilaan. Voin vaikka mainita, jos nukuin huonosti tai olen allapäin läheiseni sairauden takia. Ja näistä olosuhteista huolimatta pystyn työskentelemään jollain tavalla.

Vaikka elämä tapahtuu koko ajan (tavaroita hajoaa, bussi ei tule, vettä sataa, kumisaappaassa on reikä, puhelin on kateissa, lapsi sairastuu, joku suuttuu) voin kantaa vastuuta siitä, että virittäydyn työn tekemiseen niissä olosuhteissa jotka juuri nyt vallitsevat.

Yhteisön luovuutta myrkytetään vaikkapa negatiivisella vertailulla, paheksumalla, vaikenemalla, jättämällä huomiotta, kieltämällä, halveksumalla, häpäisemällä, kilpailua ja arvottamista lietsomalla. 

Jossain kohtaa teemme jokainen sitä - puhumme pahaa toisesta selän takana. Arvioimme hänen tekemisiään negatiivisesti tai vaikenemme merkitsevästi ja pyörittelemme silmiämme jonkun toiminnalle. 

Koska olemme ihmisiä. Koska olemme joskus stressaantuneita, pettyneitä, väsyneitä ja vihaisia. Koska olemme kasvaneet maailmassa, jossa tehdään niin. Koska jokaisen täytyy joskus “päästellä höyryjä”, ventiloida, puhua pahaa mieltään ulos itsestään. Koska ihmiselle on tyypillistä tehdä jatkuvaa jakoa “meihin” ja “heihin”. 

Erontekoja tehdään jatkuvasti: Me makkaransyöjät ja he puunhalailijat. Me toimistotyöläiset ja he ojankaivajat. Me ajattelijat ja he toteuttajat. Me keskustelijat ja he vaikenijat. Me osallistujat ja he poissaolijat. Me itsenäiset ja he tottelijat. Me veronmaksajat ja he taiteilijat.

Arjen rutiineissa säännöt, normit ja sopimukset siitä “kuka on kuka ja kuka saa sanoa mitäkin” mahdollistavat monenlaiset toiminnat. Me autolla ajajat menemme tällä kaistalla ja te kävelijät siellä kävelytiellä. 

Siinä vaiheessa kun kyse ei enää ole arjen sujuvuutta ylläpitävistä rutiineista ja elämää ylläpitävien normien noudattamisesta, vaan uuden luomisesta, tarvitaan monien erontekojen ylittämistä ja moninaisuuden maailmaan astumista. Silloin asiat eivät ole mustavalkoisia. Siinä todellisuudessa emme oikeasti tiedä ennakolta millainen lopputulos on. Luova prosessi ei ole mekaaninen tai tekninen suoritus. Kyseessä on muutosprosessi, näkymättömän työstäminen näkyväksi, vielä poissaolevan ilmeneminen olemassaolevaksi. 

 Kompleksisessa ongelmanratkaisussa ja ihmisten välisessä yhteistyössä tarpeetonta yksinkertaistamista ja hierarkiaa luovat epäviralliset normit, hiljaiset sopimukset ja totutut tavat saattavat estää uuden hyvän kehittymisen.

Jokaisessa ihmisessä on säilyttävä konservatisti ja seikkaileva, uutta luova kokeilija, näin on sanonut ainakin flow-teorian kehittäjä Mihaly Csikszentmihalyi. Ehkä moni meistä on tottunut olemaan enemmän säilyttäjä kuin seikkailija, mutta jokaisessa ihmisessä on luova, utelias, leikkiin ja kokeiluun heittäytyvä puoli. Ikävä kyllä, mitä enemmän ihminen joutuu puolustautumaan tai pelkäämään, sitä enemmän hänen toimintatapansa kangistuvat. Yhteisössä sosiaaliset roolit saattavat polarisoitua niin, että toiset ovat luovuuden kontrolloijia, niitä “järjen ääniä” ja toiset luovia kapinallisia, “viimeisiä kylähulluja”, kukkahattutätejä, taivaanrannanmaalareita (vai mitä näitä negatiivisia ilmaisuja nyt on avoimesti luoville ihmisille). 

Osallistumme itse kukin näiden erojen määrittelyyn. 

Yhteisössä syntyy helposti jako “luoviin toimijoihin” ja “rutiinin ylläpitäjiin”. Tällainen jako saattaa estää jotakuta osallistumasta yhteiseen luovaan prosessiin. Yhteisöissä - vaikkapa naapurustossa tai työryhmässä - saattaa muodostua jako “uuden keksijöihin” ja “tradition säilyttäjiin”. Eli niihin, jotka ehdottavat uutta, ja niihin jotka aina kieltävät muutoksen. Tällöin meidän jokaisen sisällä olevat ominaisuudet polarisoituvat henkilöiden välisiksi konflikteiksi. 

Kontrolloija irvailee  toisen veneeseen rakennettua ruusutarhaa. Symbaalien paukuttaminen aiheuttaa konfliktin. Kuivaustelineen paikasta syntyy suuri draama. 

Mitä voit tehdä?

Let them - Let me. 

Robbins ehdottaa useita toimintatapoja miten vaikeiden ihmisten kanssa voi tulla toimeen, miten ongelmissa olevaa läheistä voi auttaa (vaikkei ketään voi muuttaa), kuinka luoda ravitsevia ystävyys- ja rakkaussuhteita. Niistä voit lukea itse hänen kirjastaan. 

Aina uudelleen hän kuitenkin palaa sanoihin: Let Them. Anna heidän olla sellaisia kuin he ovat. Anna heidän olla oma säätilansa. Anna heidän reagoida. Anna hänen tuntea se kipu, joka saa (ehkä) hänet ottamaan vastuuta omasta elämästään. Anna heidän suuttua. Anna heidän pettyä. Anna heidän olla kateellisia. Anna heidän kilpailla. Anna heidän kääntää sinulle selkänsä. 

Anna itsesi keskittyä sinulle merkitykselliseen ja olennaiseen toimintaan. Katso netistä, missä muut symbaalinpaukuttajat kokoontuvat. Etsiydy ruusukasvattajien pariin. Pyydä neuvoja muilta kotistudioharrastajilta.  Maailmassa on Aina niitä, jotka sanovat sinulle kyllä, kutsuvat luo, haluavat tutustua. 

Miten paljon annat säätilan vaikuttaa siihen, voitko tehdä omia merkityksellisiä juttujasi?

Jos sataa, luovutko pianonsoitosta? Jos myrskyää, onko se merkki että enää et saa koskaan maalata?

Kokeile astua ulos sateeseen. Kastuminenkaan ei ole vaarallista. 

 *

Mitä blogin ajatukset sinussa herättävät? Onko Let Then Theory sinulle tuttu? Kerro ajatuksistasi!

*

Kirja johon viittaan:

Mel Robbins and Sawyer Robbins: Let Them Theory. 

*

Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin neljän viikon välein.

*

Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana kerron kuulumisistani, infoan kirjailijavierailuista ja kutsun mahdollisiin lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.

*

Voit lähettää minulle kommentteja kirjoituksistani tai ehdotuksia blogitekstien aiheiksi joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.

Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo

*

Blogin kuva Maria Grönroos @studioliikkuva