Luovuus vai uupumus?

Yksi luovuuden neljästä esteestä ja miten elää sen kanssa

Oletko niin väsynyt ettei mikään innosta?

Oletko edistänyt toisten projekteja niin ettet ehdi toteuttaa omia ideoitasi?

Koetko, että sinun on tehtävä triplasti enemmän töitä kuin muut luovien unelmiesi eteen?

Kulutatko voimasi loppuun jokaisena työpäivänä ja joka projektissa?

Luovuuden esteet

Kuluneena keväänä olen julkaissut blogipäivityksiä luovuuden esteistä pohjautuen Amie Mc Nee:n kirjan We need your Art. Stop f*cking around and make something. Amie McNee on kirjailija ja luovuusmentori, joka opettaa ja puhuu luovuudesta.

McNee nimeää kirjassaan neljä (monelle meistä tuttua) luovuuden estettä:

1. välttely 2. täydellisyydentavoittelu 3. kateus ja vertailu 4. loppuunpalaminen

Helmikuussa julkaisin tekstin välttelystä, maaliskuussa täydellisyydentavoittelusta ja huhtikuussa kateudesta ja vertailusta. Nyt on uupumuksen – tuttujen kesken börniksen – vuoro.

Kaikilla luovaa työtä tekevillä on varmasti kokemusta näistä kaikista esteistä jossain kohtaa työuraa. Näiden esteiden ja niiden takana oleviin uskomuksiin ja asenteisiin perehtyminen liittyy olennaisesti luovaan työhön.

Muistutan tässä, että kun käytän sanaa taide, tarkoitan kenen tahansa ihmisen luovaa toimintaa, josta syntyy jotain uutta. Sinun taiteesi voi olla miniatyyripatsaiden rakentamista tai pensaiden muotoilua, origamitaittelua tai puheiden kirjoittamista. Siis mitä tahansa luovaa toimintaa, jossa jotakin mitä ei vielä ole ollut, tulee olevaksi. Luova toiminta on sinun tapaasi vastata maailmalle, ottaa osaa yhteiseen loputtomaan tulevaisuuden luomiseen.

Ennen kuin käsittelen luovan toimijan loppuunpalamisen oireita, syitä ja uupumisen välttämistä, esitän kaksi pääponttia (jos olet väsynyt, älä lue näitä pointteja pidemmälle vaan sulje silmät ja lepää):

1) Luovuuden toteuttaminen ei edellytä uupumista. Luovalla alalla menestyminen ei edellytä loppuunpalamista. Taiteen tekeminen ei vaadi uupumista.

2) Uuden luominen vie valtavasti energiaa – PALJON enemmän kuin vanhan totutun tavan tai asian toistaminen. Siksi itselleen sopivan TASAPAINOISEN, kestävän työtavan tietoinen ja kärsivällinen kehittäminen kuuluu olennaisesti luovaan työhön.

Millaista luovien uupujien todellisuus on?

Loppuunpalaminen on kokonaisvaltainen uupumustila, joka näkyy ja tuntuu niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pitkään jatkuva ja liiallinen stressi aiheuttaa uupumusta. McNee kuvaa hyvin miten uupumus voi syntyä monenlaisissa elämäntilanteissa. Hän kertoo olleensa eri tavalla väsynyt silloin, kun ei vielä tehnyt kokopäiväisesti luovalla alalla töitä. Tuolloin toimeentulon eteen hankitut hanttihommat täyttivät kalenterin, jonka pieniin aikaikkunoihin hän tunki luovien projektiensa edistämisen. McNee turhautui ja väsyi tekemällä töitä, jotka eivät kiinnostaneet häntä. Väsymys tuntui apatiana ja merkityksettömyyden tunne uuvutti hänet sohvan syövereihin. Aloitettuaan kokopäiväisenä mentorina sekä kirjoittajana, uupumus uhkasi McNeen hyvinvointia hyvin toisella tavalla. Vuoden verran unelmatyötä tehtyään mieli kävi ylikierroksilla ja kehossa tuntui outoja kipuja. McNee alkoi saada paniikkikohtauksia. Merkityksellisen työn tekeminen ei siis suojannut loppuunpalamiselta. Väsymys vain oireili eri tavalla kuin ennen: ylikierroksina, kiputiloina ja paniikkioireina.  Haaveiden täyttyminen – vaikkapa oman luovan alan työn saaminen, koulutuspaikka, apuraha tai työtilaus voi itseasiassa vaikeuttaa palautumista entisestään.

Tunnistan hyvin molemman kaltaiset väsymyksen tilat eri kohdista uraani. Tiedän hyvin, miten luovan alan ammattilaisuutta opetellaan, kuinka omaa työtapaa täytyy harjoitella, kun rakkaasta harrastuksesta tulee ammatti. Tällöin tasapainoa arkeen joutuu hakemaan eri asioista kuin ennen. Intohimoalalla on usein opeteltava tietoisesti lepäämään, laskemaan kierroksia, suuntaamaan ajatukset johonkin aivan muuhun kuin luoviin projekteihin.

McNee kertoo uupuneensa, kun yritti ensi alkuun tehdä luovaa työtään kuten mitä tahansa toimistotyötä, jossa istutaan tietokoneen ääressä kahdeksan tuntia ja näpytellään lähes koko ajan paitsi kun käydään asiakeskeisiä palavereita (totuttu työntekemisen tapa, joka ei ole laadullisesti tuottava myöskään toimistotyöntekijöille). Hän huomasi kantapään kautta, ettei kirjaa kirjoiteta samalla tavalla. Harva kirjailija kirjoittaa uutta tekstiä kahdeksan tuntia päivässä viitenä, kuutena päivänä viikossa. Luova toiminta – vaikkapa taiteen tai innovatiivisen keksinnön - tekeminen ei myöskään ole ”jälkiruoka”, joita tehdään kunnon ruoan syömisen (eli oikean työn tekemisen) jälkeen huvin vuoksi, ilon ja nautinnon maksimoimiseksi.

McNee kertoo ensi alkuun ihmetelleensä miksi hän oli väsynyt, vaikka oli vain kirjoittanut velhoista intensiivisesti koko viikon. Alkuvaiheessa uraansa hänellä oli vielä käsitys, että ihminen pystyi väsymään vain ”oikeista töistä”, kuten lääkärin, mekaanikon tai opettajan työstä. Itseltänikin kesti aikaa tajuta, että kirjoittaminen on vaativaa, voimia vievää ja kuluttavaa työtä, jonka vastapainoksi tarvitsen runsaasti palautumista ja toisenlaista tekemistä.

Entä jos uuvun?

Moni luovan alan toimija oppii kantapään kautta sen, MIKÄ saa hänet uupumaan ja MIKSI hän uupuu. Jos olet uupunut, se on toooooosi ookoo. Uupumus on yleistä ja tämä tila voi olla sinulle täydellinen hetki tarkastella tapaasi tehdä luovaa työtä sekä asenteitasi luovan työn takana.

Ihmiset palavat loppuun eri asioista ja eri tavoilla. Mikä ikinä tapasi ja syysi on, uupumus ei ole vaarallista tai häpeällistä, eikä sitä ole pakko kokea uudestaan ja uudestaan. Toisaalta uupumus ei myöskään ole kehuskelun aihe, ikään kuin ”vain tosi tekijät” ajaisivat itsensä loppuun. On turha ruoskia ja rankaista itseään siitä, että voimat on käytetty loppuun. Ei myöskään kannata odottaa oman alan ammattilaisuuspalkintoa siitä, että on antanut kaikkensa ja vähän enemmän.

Tärkeintä on hyväksyä olemassaoleva tila – nyt kävi näin. Hitaasti voi kehittää myötätuntoa itseä kohtaan ja pikku hiljaa katsoa rehellisesti omia työn tekemisen tapoja ja lähteä muuttamaan niitä. Uupumisesta toipuminen on hidasta ja siinä mennään yleensä kaksi askelta eteen ja kolme taakse. Vakavan uupumisen jälkeen on myös todennäköistä, että samanlaiseen työtahtiin ei ole enää koskaan paluuta. Se on hyvä. On aika löytää oma tahti ja omanlaisia tapoja luoda.

Kysymyksiä, jotka voivat auttaa sinua itsereflektion tielle:

• Oletko asettanut luovan työsi riman liian korkealle? Onko sinulla liian suuret määrälliset tai laadulliset tavoitteet itsellesi? Yritätkö väkisin kirjoittaa tai tanssia tietyn tuntimäärän viikossa tai maalata valtavaa taulumäärää liian lyhyessä ajassa?

• Vertaatko omaa työtapaasi ja työsi tuloksia johonkun ja luuletko että sinun pitäisi tehdä saman verran tai samanlaista jälkeä kuin vertailusi kohde?

• Yritätkö palautua liian nopeasti – yhdessä viikonlopussa kenties – ja pääseväsi heti ”samaan tahtiin” kuin ennen? (Vinkki: Älä koskaan enää pyri siihen tahtiin!)

• Milloin viimeksi koit puhdasta iloa ja ajankulun katoamista luomisen äärellä? Millaiset olosuhteet työlläsi oli silloin?

Miksi luova työ uuvuttaa? Miten se EI uuvuttaisi?

McNee listaa ydinsyitä sille, miksi luovan työn tekijät ovat erityisen haavoittuvia uupumaan. Prosessoin näistä syistä leikkimielisiä ehdotuksia, joiden kautta uupumusta voisi laajemmin yhteiskunnassa ennaltaehkäistä.

Ydinongelma ei ole uupuvissa yksilöissä vaan kestämättömissä rakenteissa (tai luovaa työtä kannattelevien rakenteiden puutteessa). Ongelma on kulttuurissa, joka ei kannusta ja tue luovuutta.

Luovuutta ei tunnisteta yhdeksi ihmisen ominaispiirteeksi ja luovia kykyjä ei arjessa käytetä tarpeeksi. Jos luova toiminta olisi yhtä luonnollinen osa arkea kuin liikkuminen – jokainen tietää, että ihmiskeho on luotu liikkumaan, jokainen vähintään kääntää kylkeä joka päivä – luovasta tekemisestä ei tarvisisi taistella tai sitä ei tarvitsisi perustella sen enempää. Yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla voisi vallita jatkuva tietoisuus luovan toiminnan tärkeydestä. Arkemme voisi olla täynnnä erilaisia käytäntöjä, jotka mahdollistavat luovuuden.

Ehdotuksia:

1) Viikoittaiset KEKSINTÖhetket kaikille ikäryhmille kaikissa toimintaympäristöissä.

Keksintötunnit ovat vähän kuin matematiikka ja ensimmäinen vieras kieli. Siis yhtä tärkeää kuin numeroiden oppiminen. Keksintöhetkissä ratkotaan ongelmia, täytetään tarpeita ja toteutetaan luovia prosesseja. Keksintötunneilla opitaan ikäryhmälle sopivalla tavalla esimerkiksi tunnistamaan mikä yhteisön arjessa ei toimi tai mitä sieltä puuttuu, ja tuottamaan sitten ratkaisuehdotuksia ajankohtaiseen tarpeeseen. Keksintöhetket voivat johtaa ilon lisääntymiseen (soitetaan arkisilla esineillä jokin biisi) uusien leikkien, pelijen tai kokouskäytäntöjen keksimiseen tai vaikka kierrätystalouden konsepteihin. Keksintöhetket ovat rakenne, jossa jokainen muistaa, että olemassa olevalla potentiaalilla  (aika, tila, toimijat, materiaali) voi saada aikaan ratkaisuja. Keksintötunnit voivat johtaa taideteoksiin, toimintamalleihin ja uraauurtaviin keksintöihin. Keksintöhetket  luovat rakenteen ja tilan luovuudelle kaikille ihmisille. Ne vastaavat tämän hetken ongelmaan, jossa ei ole riittävästi tilaa luovuudelle.

Ongelma, johon KEKSINTÖhetket vastaavat:

Yksi syy siihen, että luovan alan toimijat uupuvat on se, että arjessa ei ole valmiiksi tilaa ja aikaa luovuuden toteutumiselle. Ikään kuin luovuus olisi ”ylimääräinen asia” eikä olennainen osa ihmisenä olemista. Usein luovuutta toteuttavan, käyttävän ja kehittävän täytyy itse kaapia, kaivaa, kovertaa aikaa ja tilaa omalle luovuudelle. Tämä itsensä ja aikansa johtaminen on todellista työtä. Suomalaisessa peruskoulussa on toki musiikin ja kuvataiteen tunnit (jotka toteutuvat enemmän tai vähemmän luovasti), mutta muuta ”virallista”, yhteisesti sovittua ja kulttuurisissa käytännöissä olevaa kaikille toteutuvaa luovaa aikaa ei ole olemassa.  (Vai onko? Missä?)

2)  Yhteiskunnan läpäisee dialogisesti toteutuva periaate: Kaksi kättä, kaksi korvaa ja yksi suu.  

Toisten asioiden kuuntelua ja toisten auttamista on aina tuplasti enemmän kuin yksinpuheluna suoritettua horinaa omista asioista (joka toki on myös tärkeää). Itsereflektiota osataan harjoittaa, mutta siihen on aina vastaamassa joku. Jokainen oppii kysymään ja kuuntelemaan enemmän kuin vastaamaan. Tämä tarkoittaa, että asiatavoitteiden (mitä pitää saada aikaiseksi) ja tunnetavoitteiden (miten pysytään yhdessä ja hyvinvoivina) yhteenkietoutuminen ymmärretään kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Jokainen vastuutehtävä yhteiskunnassa  - tärkeimpänä tietysti vanhemmuus – on tuettua tavalla, jossa vastuussa olevaa ihmistä – tärkeimpänä tietysti lapsen hoivaajia ja kasvattajia – autetaan.  Auttaminen on paitsi konkreettista jokapäiväisten rutiinien ylläpitämistä, myös vuorovaikutusmallien luomista ja huumorintajun ylläpitoa. Tämä auttaa siihen, että kasvavien lasten ja nuorten itsereflektiotaidot kehittyvät ja he kasvavat ympäristössä, jossa on normaalia pyytää apua ja jakaa asioita.

Ongelma, johon  Kaksi kättä, kaksi korvaa ja yksi suu -periaate vastaa:

Luova työ uuvuttaa, koska luovassa toiminnassa täytyy kohdata itsensä. Jos luovuuttaan toteuttavat ihmiset ovat liian yksilökeskeisiä (luullaan, että luova työ ja elämä yleensä on ensisijaisesti yksilölaji) ja kilpailuhenkisiä (luullaan että luova työ ja elämä yleensä on voittamista ja häviämistä), he uupuvat. Joskus luova prosessi vie paljon energiaa ja tuo esiin myös ihmisen pimeitä puolia – aivan samalla tavalla kuin liian yksin jätetty vanhempi saattaa huomata univajeen ja koliikkivauvan tuovan demonit paikalle. Kun ihmiselle on normaalia jakaa ajatuksiaan, antaa ja saada apua, hän ei jää kello kolme yöllä pahimpiin keloihinsa vaan soittaa kaverin paikalle.   

3) Laatu korvaa määrän aina kun se on kestävää.

Kun jotakin tehdään – vaikkapa työtä – kysytään ensisijaisesti MITEN jokin asia TOIMII ja TAPAHTUU. Kysytään MILLAISTA jälkeä toiminnasta seuraa. Tästä seuraa, että työnteosta ei ole tarkoitus seurata jatkuvaa väsymystä, kärsimystä ja muiden elämän osa-alueiden laiminlyöntiä. (Tiedän, tämä on todella vallankumouksellinen ajatus.)

Tällöin ei siis kysytä: kuinka paljon teit tänään? Montako kiloa, sivua, tuntia, yksikköä? Se MILLAISTA jälkeä syntyy on tärkeämpää kuin MITEN PALJON jälkeä syntyy. Toiminnan vaikuttavuus (jos työn on tarkoitus vaikuttaa johonkin) on paljon tärkeämpää kuin toiminnan määrä. Tämä tarkoittaa, että vaikkapa varhaiskasvatusta ohjaa ensisijaisesti lasten kasvattamisen ja hyvinvoinnin laatu. Ruoantuotantoa ohjaa ruoan laatu. Rakentamista ohjaa rakennusten laatu. Musikaalin tuottamista ohjaa teoksen laatu. (Tiedän kyllä, että laadullisia kriteerejä on vaikeampaa laatia kuin määrällisiä kriteerejä, se kun hoituu iskemällä numeroita sarakkeisiin. Mutta hei, eämä maapallolla ei ole laskutoimitus.)

Ongelma, johon Laatu korvaa määrän vastaa:

Luovan työn tekijät  - muiden työntekijöiden tavoin -  uupuvat, jos he yrittävät ensisijaisesti ja loputtomasti luoda liiallista määrää liian nopeassa tahdissa. Lähtökohtaisesti uuden luominen ja ongelmanratkaisu vie aina enemmän energiaa kuin rutiininomaisen toistavan työn tekeminen. Ongelmanratkaisu vaatii ponnistelua, vuorovaikutusta, kokeilua ja usein enemmän kuin yhdet aivot. Uuden tuottaminen vie usein monia jaksoittaisia intensiivisiä keskittymisen hetkiä ja pitkiä palautumisen, näkökulman vaihtamisen ja kauempaa tarkastelun vaiheita. Luova työ  - vaikkapa taideteoksen tekeminen – on prosessi, jossa on erilaisia vaiheita, joista kaikki eivät näytä ulospäin tuottavalta. Materiaalin kerääminen, aiheen hahmottelu ja muistiinpanojen tekeminen saattaa vaikkapa näyttää siltä, että henkilö kävelee, koluaa kirpputoreja, kerää keppejä metsässä, istuu kahvilassa ja raapustaa pieneen vihkoon sanoja.  Toiminta saattaa vaikuttaa jonkun silmiin jopa haahuilulta, vaikka on intensiivinen keräilyvaihe.

Mc Nee listaa meidän iloksemme vielä lisää uupumusta aiheuttavia asenteita ja käytäntöjä:

- Uuvutat itsesi koputtamilla oville, jotka eivät aukene. Eli haluat että luovan työn tuloksesi tulevat Jonkun Tietyn Tahon näkemäksi ja hyväksytyksi, joten pusket luovaa toimintaasi ja työtäsi itsepintaisesti tahoille, joiden hyväksyntää haet, etkä näe muita mahdollisuuksia. Et huomaa raollaan olevia ovia, muita yleisöjä ja vastaanottajia.

- Pakoilet täydellisyydentavoittelun taakse, etkä koskaan vie projektejasi loppuun, jäät hautomaan ja hiomaan niitä uupumiseen saakka.

- Uskot tarinan siitä, että luovalla alalla vain muutamat ”pääsevät läpi” tai ”ylittävät riman” ja  uuvutat itsesi työskentelemään kovemmin kuin kukaan muu ollaksesi yksi harvoista ja valituista.

- Viivyttelet, vastustat ja prokrastinoit ja se jos mikä vie energiaa.

- Hyppäät luovasta projektista toiseen viemättä mitään loppuun, koska ne ”eivät ole tarpeeksi hyviä”, et viimeistele ja päästä irti. Et luovuta työtäsi toisten nähtäville.

- Olet kroonisesti huonovointinen, sairas tai puolikuntoinen ja yrität silti koko ajan tehdä työtä ja ”pysyä muiden tahdissa” vaikka voit huonosti ja sinun kuuluisi levätä ja toipua.

- Olet osa jotakin vähemmistöä ja koet, että sinun tulee tehdä kaksin verroin työtä jotta tulet hyväksytyksi, nähdyksi ja vakavasti otetuksi.

- Tunnet itsesi huijariksi, kun teet luovaa työtä. Pidät kiinni tarinasta, jossa ”et kuulu joukkoon”, tai et saisi tehdä luovaa työtä, jolloin käytät valtavasti energiaa ylläpitämällä sisäistä konfliktia ja työskentelet kestämättömällä tavalla saadaksesi oikeutuksen tehdä luovaa työtä. Tämä johtaa väistämättä uupumiseen.

- Teet kahta työtä: luovaa työtä jota haluat tehdä ja jotain mitä et halua tehdä mutta mielestäsi olet pakotettu tekemään, mikä johtaa jatkuvaan tyytymättömyyteen ja vie valtavasti energiaa.

- Olet huomannut olevasi jossain hyvä, ja jäät toistamaan samaa asiaa loputtomasti ilman että kehität ja varioit työtäsi, saman ”varman päälle” tehdyn asian toistaminen uuvuttaa sinut.

- Luot ainostaan saadaksesi ulkopuolista hyväksyntää ja arvostusta.

 Miten olla luova palamatta loppuun?

McNee esittelee neljä periaatetta, jotka voivat estää uupumisen.

1) Aseta ehdoton maksimi työn määrälle.

Samalla tavalla, kun voit asettaa päivittäiselle työmäärälle minimitavoitteen (jonka on hyvä olla niin alhainen, että se on mahdollista saavuttaa vaikka kaikenlaista olisi meneillään), sinulle on hyväksi asettaa myös EHDOTON maksimitavoite, jonka yli et saa työskennellä. Ehdoton maksimi voi olla vaikka 1500 kirjoitettua sanaa päivässä, kaksi tuntia työhuoneella maalaamassa tai puutarhatöissä.

McNee huomauttaa, että olemme oppineet tehokkaasti ohittamaan kehon signaalit väsymyksestä, tauon tarpeesta, kehon jumiutumisesta tai ajatusten puuroutumisesta. Olemme oppineet pysymään käynnissä kahvin ja energiajuomien voimalla hamaan aamuyöhön asti ja kuvittelemme ehkä, että näin ”kerta rykäisyllä” ja ”flown voimin” kuuluu tehdä luovaa työtä. Työn jälki ei yleensä ole kovin hyvää ja virheiden määrä tuplaantuu.

Olen McNeen tavoin huomannut, että luovaa työtä kannattaa tehdä vain sen verran päivässä, että kuvittelee jaksavansa vielä paljonkin. Itseään ei kannata jatkuvasti ”ajaa loppuun”, vaan jättää mieluummin työ sopivalla tavalla kesken. Näin siihen on helppo palata seuraavana päivänä. Jos olen joskus kirjoittanut määrällisesti todella paljon yhdellä kertaa, on sataprosenttisen varmaa, että seuraavat kaksi tai kolme päivää ovat hyvin vähäsanaisia ja kirjoittaminen on vaikeaa. Jos tyhjentää luovat energiavarastonsa liian nopeasti niiden täyttymistä täytyy odotella.  

2) Löydä OMA pyhä tahti

Varma resepti itsensä uuvuttamiseen on yrittää kopioida menestyneen taiteilijan tai muun luovan toimijan työtapaa. Ihminen, joka on toistanut omaa luovaa praktiikkaansa vaikkapa kolmekymmentä vuotta (ja jolla on todennäköisesti jo valtavasti tukea ja resursseja keskittyä luomiseen, ja joka elää todennäköisesti täysin erilaisissa olosuhteissa kuin sinä) on totaalisesti omassa rytmissään.

McNee muistuttaa että oma luomisen tahtisi on pyhä. Sinun unentarvettasi, sisäistä tempoasi, arjen olosuhteita ja luomisen rutiinejasi ei ole kenelläkään muulla. Ja jos sinulla ei vielä ole tuota viimeistä asiaa - omaa rutiinia - sinun on löydettävä se itse. Kokeile siis kuunnellen: millaiset ajat, paikat ja tavat luoda sopivat sinulle ja mikä ei ainakaan sovi. (Esimerkiksi itse olen todennut, että en pysty kirjoittamaan illalla. Tarvitsen paljon unta ja mieluiten tyhjän asunnon kirjoittamiseen. En tarvitse pöytää, mutta jalkarahin tarvitsen.)

McNee kehottaa meitä kapinoimaan. Please rebel. Kapinoi kaikkea sitä vastaan, joka ei sovi sinun tavallesi luoda.  Jos sinua ahdistaa päivänvalo, verhot kiinni ja komeroon!

3) Älä teeskentele että olet tavanomainen henkilö

Yhteiskunnassa ja kulttuurissa jossa elämme, luovuus (ja siihen liittyvä olemassaolevien asioiden havainnoiminen, luova ongelmanratkaisu, asioiden yhdisteleminen uudella tavalla, erilaisten toimintamallien kokeilu, ennakkoluulottomuus, virheiden hyväksyminen, tulevaisuuden proaktiivinen rakentaminen ja kutominen) ei valitettavasti ole elämän keskiössä, ei ole edes keskiön reunalla. Tästä syystä luovuudelle antautuminen nähdään usein sosiaalisesta normista poikkeamisena, tutusta ja turvallisesta luopumisena, käytännöllisen ja järkevän hylkäämisenä.

Kun joku ajattelee ja toimii normista poiketen, häntä saatetaan pitää outona.

McNee kannustaa meitä poikkeamaan rohkeasti vallitsevasta normista. Monille luoville ihmisille itsensä toteuttamiseen liittyy valtava sisäinen konflikti, joka johtuu ympäröivistä kulttuurisista normeista ja odotuksista. McNee kuvaa hyvin, kuinka hän uransa alussa koki olevansa jatkuvassa sisäisessä kofliktissa, jossa osa hänestä toivoi, että hän voisi vaan "mennä takaisin riviin" ja lakata haihattelemasta kirjailijuudesta. Puolet hänestä ei välittänyt muiden mielipiteistä, vaan halusi vain luoda. Yritys "sopia joukkoon" ja ”lunastaa ympäristön odotuksia”, voi tuntua siltä kuin työntäisi pyöreää palikkaa nelikulmaiseen reikään. Tällainen taistelu on äärimmäisen uuvuttavaa. 

Anna itsesi olla outo. Ja huomaat, että maailma on täynnä samanlaisia, eri tavoin erottuvia. (Sillä todellisuudessa, jokainen on vähän vinksallaan, me vain kuvittelemme että " nuo muut" ovat normaaleja - ei kukaan ole.)

4) Anna luomisen olla helppoa

Luomisen ei tarvitse olla raskasta puurtamista, taistelua läpi harmaan kiven. Myytti kärsivästä, terveytensä ja ihmissuhteensa taiteen tekemiselle uhraavasta "taitelijasielusta" elää valitettavasti yhä. Luovuuden toteuttaminen voi olla myös tasapainoista, helppoa ja mukavaa. Arvaa mitä, sinun ei tarvitse kärsiä, kun teet itsellesi kaikkein merkityksellisimpiä asioita. Joskus luulemme, että meidän täytyy "maksaa" ainakin väsymyksellä ja ahdistuksella, jos saamme tehdä unelmatyötämme. Ei tarvitse. Teoksen tai keksinnön pusaaminen voi olla myös helppoa. Vaikka luominen olisi helppoa ja nopeaa, voit pyytää työstäsi kunnon palkkion (hinnoitellessasi työtäsi voit ajatella, että työssä näkyy AINA vuosien ja vuosien työ, ajattelu ja kokemus, jota olet kerännyt, työssäsi kiteytyy kaikki harjoituskierrokset, joita teit ennen viimeisintä prosessia.)

McNee kirjoittaa (hyvin tunnistettavasti) että on aika vaikeaa antaa itsensä luoda ilman kipua, näännytystä ja valtavaa stressihormonien määrää. Mitä jos ei ajakaan itseään kriisiin, järjestä hirveää draamaa Tämän Suuren Luomisen Äärellä. Jos vaan tekee. Hippelihoppeli hop. Voisiko kirjoittaa vaikkapa sodasta ja nälänhädästä helposti ja kevyesti. Maalata karmean murhapaikan ja mennä herkulliselle välipalalle. Sommitella tapahtumaan kauhujen yön, ottaa päikkärit ja hakea lapsensa päiväkodista.

Olisko vähä hyvä. Me saadaan tehdä niin. 

Vinkit

McNee kokoaa meille luoville kärsijöille vinkkilistan, kuinka voimme hieman hellittää Vakavan Puurtamisen Painetta: 

- Luomisen tavat ja rutiinit - et tarvitse motivaatiota etkä inspiraatiota, kun sinulla on tapana luoda.

- Minimitavoitteiden asettaminen luovuudelle - hyvin alhaiset odotukset ja tavoitteet helpottavat jokapäiväistä tai säännöllistä luomista.

- Maksimitavoitteiden asettaminen luovuudelle - voimien säästäminen ja energian suojeleminen, jotta on voimia jatkaa huomenna.

- Huonon jäljen tekeminen – voit rauhassa ja tarkoituksella tehdä huonoa jälkeä, tärkeintä on tehdä vähän jotain.

- Kärsivällisyyden ja luottamuksen kehittäminen - sinun ei tarvitse puskea koko ajan eteenpäin maksimivoimalla, riittää että teet hieman säännöllisesti.

- Valitse itsesi ja luovuutesi toteuttaminen sen sijaan, että odotat tulevasi valituksi - voima ja valta on itselläsi etkä ole riippuvainen toisten hyväksynnästä.

Vinkeistä huolimatta väsymme joskus. Joskus palamme loppuun. Joskus uuvumme. Silloin saamme tietoa ja kokemusta siitä millaista se on. Silloin on tilaisuus harjoitella myötätuntoa itseä kohtaan. Silloin on aika hidastaa. Tunnustella toisenlaisia olemisen tapoja. Voi kuulostella, miltä oleminen tuntuu jatkuvan tekemisen sijaan. Miltä tuntuu, kun ei pyri muuttamaan, kehittämään ja saavuttamaan yhtään mitään. Kun antaa asioiden olla jatkuvan järjestämisen ja puuttumisen sijaan.

Kaatuuko taivas päällesi, vaikka et saisi hetkeen yhtään mitään aikaan? 

Sitten kun et ole enää uupunut, voit harjoittaa hidasta, mietiskelevää reflektiota ja kysyä itseltäsi: 

1) Mitkä ovat väsymyksen varoitusmerkkejä? 

Miten keho reagoi, kun alat väsyä? (saatko kipuja, kärsitkö unettomuudesta, häviääkö tai kasvaako ruokahalusi tms.)

Miten mieli reagoi väsymykseen? (unohteletko asioita, tuntuuko pienetkin tehtävät ylitsepääsemättömiltä, onko sinun vaikea tehdä päätöksiä, pyöriikö mielessäsi negatiivisia ajatuksia)

2) Mikä vie sinulta energiaa? Mikä tuo sinulle energiaa?

Mitkä asiat vievät sinulta enemmän voimia kuin toivoisit? Mitkä kaikki asiat tuovat voimia, iloa, flow:n tunnetta?

Ovatko nämä asiat tasapainoissa elämässäsi?

3) Millaista on tasapainoinen elämä? Kuvaile itsellesi kestävä tapa tehdä luovaa työtä. Mitä teet? Mitä et tee? Millaisella tahdilla luot? Miten palaudut ja lepäät?

Kirjoita ja kuvaile kestävää arkea, vaikka se tuntuisi tällä hetkellä utopistiselta ja saavuttamattomalta. Tämä on harjoittelua. Kuvittele itsesi kannalta tasapainoinen ja energinen luova arki. 

Mitä ajatuksia tai tunteita sinussa herää tämän aiheen äärellä?

Voit lähettää minulle kommentteja, joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.

Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo

*

Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta.

Blogini jää kesätauolle. Kirjoittaminen jatkuu syksyllä 2026.

*

Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana kerron lisää ajatuksia ja kuulumisia, informoin kirjailijavierailuistani sekä lähetän kutsuja lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.

*

Blogin kuva Maria Merima @studioliikkuva