Luovuuden huone

Nyt voisi olla uuden vuoden ensimmäiset päivät. Ennen aikaan, maanviljelyyn painottuneessa elämäntavassa, loka-marraskuun vaihe oli vuodenkierron vaihtumisen taite, kekri. Lokakuun loppuun mennessä ulkotyöt oli tehty, sato säilötty laareihin, purkkeihin ja pulloihin pitkän talven varalle. Eläimet oli otettu sisälle ulkoruokinnasta  ja nyt siirryttiin sisäpuhteisiin. Marraskuussa kalastajat korjasivat sisällä verkot ja merrat.  Maanviljelijät aloittivat puutyöt: veistettiin haravanpiikkejä pihlajasta, vuoltiin heinäseipäitä. Sisällä villasta ja pellavasta kehrättiin lankaa. 

Talvea kohti siirtyminen voisi tarkoittaa myös nyt - tekoälyn ajassa - että siirrymme kasvukaudesta ja sadonkorjuusta olosuhteiden korjaamiseen, huoltamiseen ja huolenpitoon. Pyhäinpäivän ja halloweenin jälkeen, kun mielen on ehkä lävistänyt muistutus elämän rajallisuudesta, voi kääriytyä sisälle ja katsoa lähelle. Kuulostella omia tunteita, tuntemuksia, tarpeita ja tunnelmia. Katsella omaa sisäistä kotiaan.

Millaisia huoltotoimenpiteitä sinä tarvitset?

Huoneet ihmisen eri puolien metaforina

Asunto ja sen eri tilat ovat mielestäni  inhimillisen toiminnan ja vuorovaikutuksen metaforia. Jos ihmistä ajattelee talona, voi huomata, että meissä kaikissa on erilaisia huoneita. Jotkin huoneet ovat sosiaalisen elämämme puolia, toiset enemmän yksityisiä. Joihinkin olemisen puoliimme kutsumme muita osallistumaan ja viettämään aikaa, toiset pidämme tarkasti ovien takana.

Parioviunelmia -kirjaani rakensin eri huoneista koostuvan rakenteen, jossa lukija kutsutaan peremmälle eri tiloihin. Tässä huoneiden esittely tiivistettynä: 

1. Astu eteiseen - tämän pienen huoneen kautta kuljetaan peremmälle asuntoon. 

2. Auta keittiössä - keittiössä hoidetaan kehoa ja sydäntä, se on ravinnon ja rakkauden keskus. 

3. Valtaa oma soppi - omassa tilassa saa tehdä muiden häiritsemättä kummallisiakin askarteluja.Heti kun tiedät, mitä haluat tehdä, valtaa oma tilasi. 

4. Viihdy olohuoneessa - siellä oleskellaan, sinne keräännytään, se siivotaan vieraita varten, jos kylään tulee tuntemattomampia. 

5. Uusiudu kylpyhuoneessa - täällä ollaan perushuolenpidon äärellä.

6. Mene metsään - metsässä saatat huomata, että kaikki huoneet ovat joka tapauksessa mukana. Että olet kotona. Vaikka olet ulkona.

Tässä listassa soppi ja metsä ovat kaikkein eniten luovan toiminnan tiloja. Omassa sopessa saa keskittyä siihen kaikkein omimpaan, nautinnolliseen tekemiseen, voi vaikka askarrella, lukea, ommella, voidella suksia, kirjoittaa, soittaa. Soppi tarjoaa tuttuutta, kaikkein mieluisimpien asioiden tekemistä. Metsään meneminen kannustaa laajentamaan mukavuusaluetta, astumaan uusille poluille, seikkailemaan. Luova toiminta kun vaatii paitsi turvallisuudentunnetta, myös riskinottoa, uteliasta mieltä, seikkailuun uskaltautumista. Metsään meneminen tarkoittaa, että oma toiminta saattaa epäonnistua, metsään mennessä tehdään “virheitä” - joista luovassa prosessissa yleensä poikii aina jotain uutta. Metsässä mikään ei pysy paikoillaan, vaan elää jatkuvassa prosessissa.

Kirjan ilmestymisen jälkeen - kun puhuin kirjasta muutamassa haastattelussa - huomasin puhuvani luovuuden huoneesta. Päätin kehitellä ajatusta hieman pidemmälle. Otin värikynät ja paperia viereeni. (Ja nyt ehdotan, että voit tehdä samoin.) 

Kuvittele oma luovuuden huone

Tämä kuvittelu on leikki, jossa analyyttinen, rationaalinen järkemme (ajatukset siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei, mikä on hyväksyttävää, fiksua ja arvokasta) hiljennetään hetkeksi. Voit kuvitella antavasi enemmän tilaa kehollesi ja mielikuvituksellesi kuin arvioiville, rationaalisille ajatuksille.

Kuvitellaan, että sinussa/minussa on luovuuden tila.

Tämä tila voi olla huone talossa, sali, soppi, torni, tuoli, maja  - aivan millainen tahansa. 

Kuvittele ja piirrä tai kirjaa nopeasti ja luonnosmaisesti muistiin:

Mikä on ensimmäinen mielikuvasi omasta luovuuden huoneestasi tai tilastasi?

Millaisia esineitä, värejä, muotoja, tavaroita siellä on?

Mitä tilassa on paljon?

Mitä siinä on vähän?

Puuttuuko jotain?

Muokkaa mielikuvissasi sekä paperille hahmottelemalla tilaa sellaiseksi, kuin haluat ja koet tarpeelliseksi. Voit värittää, kirjoittaa, poimia valmiita kuvia ja koristella mielesi mukaan.

(Voit käyttää tähän kaksi minuuttia tai vaikka tunnin, älä kuitenkaan jää hinkkaamaan kuvaa tai idealistaasi “täydelliseksi”.)

Laske kynä ja katso kuvaa tai muistiinpanojasi.

Mitä näet? MItä huomaat? Mitä hahmotelmasi sinulle kertoo?

Ryhdyin itse miettimään kuvittelemaani luovuuden tilaani rajojen ja virtaavuuden kautta. 

Mietin, minkä verran minulla on rajoja, jotka pitävät luovan energian ja toiminnan kasassa? 

Onko luovuuteni riittävän suojassa vaikkapa salakavailta aikavarkailta? 

Luovuuden huoneen seinät, lattia ja katto ovat minulle rajaus, jolla teen luovuudelleni konkreettisesti aikaa ja tilaa. Jos olen merkinnyt kalenteriini kirjoitusaamupäivän, pidänkö siitä kiinni? Istunko tuoliin ja alan kirjoittaa, vai ryhdynkö ensin “hoitamaan pois alta” muutaman “pikkujutun”. Ja kohta onkin jo lounasaika ja seuraavaksi täytyy olla jossain aivan muualla. 

Entä ovatko luovuuteni seinät jostain kohtaa liian paksut ja joustamattomat?

Saanko luovuudelleni tarpeeksi virikkeitä ulkopuolelta? Kuljenko maailmassa silmälaput silmillä, näenkö vain ne asiat, joista olen päättänyt olla kiinnostunut? Jäänkö jumittamaan tekemääni työaikatauluun ja kieltäydynkö liikaa spontaaneista seikkailuista, jotka voisivat hyvin myös tuoda jotain uutta omaan projektiini? Kieltäydynkö puhumasta kenellekään luovasta puolestani tai tekemisestäni niin, etten koskaan tule saaneeksi tukea ja hengenheimolaisia? Ehkä, jos pitäisin luovuuden huoneeni oven joskus auki, ilma siellä voisi vaihtua. Jos avaisin enemmän suutani aiheista, jotka minua kiinnostavat, voisi toinen vinkata minulle juuri oikean kirjan, sarjan tai haastateltavan, ehkä lähempää kuin luulinkaan. 

Onko luovuuden tilani sopivan kokoinen? Onko niin, että jokin osa luovasta potentiaalistani ei saa lainkaan liikkumatilaa, happea, tilaa toimia? Olisiko minun jopa mahdollista laajentaa luovan toiminnan aika&paikka -ikkunoita? Voisiko vaikka jokin muu kulma elämässäni toimia luovuushuoneena? Vaikka työpaikan kahvihuone? Entä jos sovittaisiin, että kahvilla hulluimmatkin ideat ja unelmat voi turvallisesti sanoa ääneen. 

Vai olenko mielikuvissani tehnyt luovuuden tilasta siitä niin suuren  ja juhlavan, etten koskaan tule menneeksi sinne? Kuvittelenko, että ennen kuin voin itse tehdä, minun täytyy opiskella taiteen tohtoriksi ja sitten voin luoda mestariteoksen? Että ensin täytyy säästää rahaa, ostaa huippuvälineet ja olla varaa olla vuosi poissa päivätöistä ja sitten voin ehkä istahtaa luomaan? Onko luovuus sinulle tanssiaissali, jonne ei voi mennä vartiksi väsyneenä  - vaikka vain makaamaan lattialla. 

Entä jos jokin asia unelmieni luovuuden huoneesta materialisoituisi tämänhetkiseen kotiini? Voisiko jokin pöytä, nurkka, varasto, vaja lähiympäristössäsi muuttua oikeasti Luovuuden Toimipisteeksi? Tilaksi, jossa työskentelyvaiheen saa jättää niille sijoilleen ilman, että kaikkea täytyy heti siivota pois? 

Joskus luovuuden huoneeksi voi riittää pöytä, johon voi levittää maalit tai kankaat ja jättää ne siihen odottamaan seuraavaa maalaus- tai ompeluhetkeä. Voitaisiinko sopia, ettei kukaan muu (edes siivousintoinen sisustaja minussa itsessäni) hermostuisi siihen, että paperi- ja kirjapino seisoo epämääräisen näköisenä puoli vuotta huoneen nurkassa. On nimittäin todella tärkeää tehdä kynnys luovuuden huoneeseen astumiselle mahdollisimman matalaksi. Kun ajatus pianon soittamisesta tai kirjoittamisesta käväisee mielessä ja pieni yllättävä aikaikkuna avautuu, välineiden on oltava käden ulottuvilla. Paperi, tuoli, läppäri, maali, kangas. Jos välineiden esiin ottamiseen ja aloittamisen valmisteluun menee kahdesta minuutista varttiin, emme ehkä koskaan aloita. Monena päivänä kymmenen minuuttia omassa kirjoitustuolissa istuen, muistiinpanoja silmäillen on tarpeeksi prosessin käynnissä pitämiseen. 

Havainnoimisen harjoittelu ja luova työstäminen

Olen viime päivinä kuunnellut taiteilija, kirjoittaja Jenny Odellin kirjaa How to Do Nothing: Resisting the Attention Economy Kirjan perusajatuksena on kyseenalaistaa huomiotalous ja sen taipumus viedä ihmisen toimijuus ja aika. Kirjassa kyseenalaistetaan vallitsevan talousjärjestelmän ajatukset tuottavuudesta, tehokkuudesta ja toiminnasta. “Tekemättömyys” ei kirjassa tarkoita passiivisuutta tai toiminnasta luopumista, vaan yhteyden palauttamista itseen, omaan lähiympäristöön, lähellä oleviin ihmisiin ja luontoon. Odell kirjoittaa huomion (attention) käsitteestä ja huomion - havainnoinin - harjoittelusta. Kirja kannustaa huomion uudelleen suuntaamiseen - tai palauttamiseen - lähelle, paikkaan, jossa olemme, digitaalisen virran sijasta.

Huomion tietoinen suuntaaminen johonkin muuhun kuin älypuhelimen tarjoamaan sisältöön kaikkina “vapaina” hetkinä, on tällä hetkellä uhanalainen, katoamassa oleva taito. Taitomme olla “kuluttamatta” digitaalista sisältöä, kun olemme liikennevaloissa, jonossa, kotisohvalla, liikennevälineissä, makuuhuoneessa, ruokapöydässä tietoisen ponnistelun takana, niin automaattiseksi puhelimen avaaminen on tullut. Some, internetin uutistarjonta, jatkuva tekoälyltä “kysyminen” tai “tarkistaminen”on yleisempää kuin kirjan lukeminen, keskustelu, ajattelu tai pelkkä “oleminen”. Etenkin kaikki mainoksia sisältävä tarjonta eri medioissa on suunniteltu taitavasti koukuttamaan ja pitämään otteessaan. Ennen kuin tietoinen mieleni huomaa, olen “tauolla” ottanut puhelimen käteeni ja hypännyt instagramiin katsomaan kiinnostavia päivityksiä. (Pieni välihuomautus: vaikka huomaan puhelimen kasvaneen käteeni, en kuitenkaan itse suunnittele  - ainakaan vielä - älypuhelimesta tai somesta luopumista - en usko omalla kohdallani täydelliseen absolutismiin. Olen kuitenkin itse havainnut tarvitsevani havainnon ja huomion suuntaamisen uudelleenopettelua.) Aikani - ainutlaatuinen elämä, joka on itselläni todennäköisesti jo kulunut yli puolen välin - uhkaa muuttua erikokoisten näyttöjen tuijotteluksi töissä ja kotona.  Luovuutta ja kriittistä ajatteluani runsas somessa roikkuminen ei ruoki. Algoritmit on suunniteltu satojen ammattilaisten toimesta pitämään kärsimätön, dopaaminin nälkäinen huomioni lyhytkestoisessa kuvavirrassa (Ja kuka tästä lopulta hyötyy? Kyseisillä alustoilla runsasta voittoa tekevät yritykset ja niiden omistajat).

Jenny Odell kuvaa kirjassaan erilaisia “tekemättömyyden” ja vastustamisen muotoja ja tapoja. Myös sitä, kuinka hän alkoi ottamaan askeleita poispäin somesta ja muusta digitaalisesta sisällöstä. Hän alkoi harjoitella astumaan ikään kuin taustalle. Hän opetteli havainnoimaan ja huomioimaan asioita enemmän kuin jatkuvasti reagoimaan erilaisten medioiden tuottamiin tarinoihin. Hän kuvaa kirjassa upeasti mm. ruusutarhassa oleskelua. Miten lintujen, kasvien ja ruusutarhassa työskentelevien vapaaehtoisen todellisuus alkoi avautua hänelle ja millaisia ajatuksia ruusutarhassa vietetyt hetket synnyttivät.

Havaintojen tekemisen harjoitteleminen on keskeinen taito taiteen tekijöille, uuden luojille. Todennäköisesti kaikissa taiteen ja tieteen lajeissa, joissa pyritään kehittämään jotain uutta, on tehtävä uusia huomioita, ponnisteltava erilaisten yhteyksien luomiseen. Huomion ja havainnon ohjaksissa oleminen jatkuvan ärsyketulvan vietävänä olon sijaan on mielestäni kaikilla aloilla toimiville ihmisille ensiarvoisen tärkeää. 

Tästä havainnoimisen opettelemisesta puhuu myös kirjailija Monika Fagerholm artikkelissaan Luova työstäminen. Miten kirjoittamalla tutkia käsikirjoituksen maailmaa. Fagerholmin artikkeli on marraskuun “luento” tai opastus teoksessa Kirjoita vuosi, 12 matkaa kirjoittamisen taitoon, jossa erilaiset kirjoittajat ja kirjoittamisen opettajat tarjoavat viisautensa aina yhdelle vuoden kuukaudelle. Mielestäni monet kirjan opit on sovellettavissa myös muille taiteen aloille, kuin kirjoittamiseen. Ainakin Fagerholmin “luova työstäminen” on. Fagerholm kertoo oppineensa havainnoimaan -  näkemään - kun Outi Nyytäjä laittoi hänet ja muut tv-käsikirjoituskurssilaiset aikoinaan katsomaan samaa elokuvaa “The Servant” (1963), yhä uudestaan ja uudestaan. Nyytäjä kysyi katsomisen jälkeen Fagerholmin mielestä outoja kysymyksiä kuten: “Oliko olohuoneessa nojatuolia?”. Fagerholm kertoo kokeneensa valaistumisen tajutessaan, että kirjoittaessa hänen piti mennä todella lähelle ja nähdä. Hänen täytyi luopua etäisestä, analyyttisesta ajattelutavasta. Fagerholm kuvaa teoksen kirjoittamisen prosessia tietoisena siirtymänä intuitiivisen “irrationaalisen” ja reflektiivisen “rationaalisen” työotteen ja ajattelun välillä. Ensin on tärkeää kirjoittaa itsensä intuitiivisesti sisälle teoksen maailmaan. Hän kirjoittaa:

“Eli oma ego heitetään yli laidan, unohdetaan se kirjailijahahmo, jollaisena pitää itseään toisten silmissä ja myös omissa silmissään - “millainen kirjailija minä olen”, “tuoko tämä minulle arvostusta?”, “täällä MINÄ nyt istun ja luon Kirjallisuutta” jne. Sen sijaan ladataan kaikki kiinnostus siihen maailmaan, jota ollaan kirjoittamassa esiin, liikutaan siinä ja sen kanssa, kirjoittamalla. - - - Mitä ei kirjoiteta, sitä ei ole olemassa. Tämä tarkoittaa, että niin kauan kuin prosessin kannalta on mahdollista, ei ajatella ylhäältä käsin, analyyttisesti, kuin kirjallisuustieteilijä tai kriitikko - vaan ollaan kohtauksessa mahdollisimman konkreettisesti, ajatellaan kirjoittamalla.” 

Fagerholm kuvaa tutkivaa, intuitiivista tekemisen vaihetta samantyyppiseksi tekemiseksi kuin jazzmuusikon musiikin improvisoiminen. Kirjoittaja improvisoi sanoilla. 

Runsaan, säännöllisen ja aikaan asetetun intuitiivisen kirjoittamisen jälkeen raakamateriaalia aletaan työstää luovasti (yhä improvisoiden, yhä teoksen maailmaa kirjoittamalla tutkien) ja vasta pikkuhiljaa teoksen maailman jo synnyttyä, siihen aletaan suhtautua rationaalisesti järjestellen ja hioen. Valintoja tehdään materiaalia kuunnellen. 

Fagerholmin kirjoitusmetodi vaikuttaa artikkelin pohjalta todella paljon devising-teatterin sukulaiselta, jota opetan. Kun esitys tehdään ilman valmista kirjoitettua käsikirjoitusta, sen materiaali synnytetään esityksen maailma tekemällä, improvisoiden, esityksellisiä harjoitteita keksien. Vasta kun “on jotain” mitä havainnoida, materiaalia mihin huomio kohdistaa, on mahdollista tehdä arviointia siitä, mikä “kuuluu” tekeillä olevaan teokseen ja mikä ei. Kun on olemassa fiktiivinen maailma (joka ei tarkoita sitä, etteikö teoksen maailma voisi olla dokumentaarinen tai “tosi”), siihen suunnataan huomio, oma havainto, joka voi poimia maailmasta asioita. Tällöin ei kuvitella. Kuten Fagerholm sanoo: mitään, mitä ei ole kirjoitettu, ei ole. Samalla tavalla mitään, mitä ei ole tuotettu kohtausmateriaaliksi, ei ole. Havainnoidessa ei välttämättä lainkaan tulkita tai arvioida mitä teoksen maailma “tarkoittaa”. Ainostaan katsotaan, mikä tässä  fiktiivisessä (teoksen materiaalissa) on tärkeää valita tähän, mikä jätetään tällä kertaa pois. Mitä muokataan selkeämmäksi, mikä vaikuttaa valmiilta. 

*

Jos haluat luoda, sinulla on oltava henkinen vapaus (luovuuden huone sisälläsi) sekä fyysiset ajalliset ja paikalliset puitteet (konkreettinen “huone”, aika ja tila), joissa toimia.  

Tarvitset luovaan arkeesi riittävästi turvaa, jotta uskallat lähteä kokeilemaan jotain uutta. Riittävästi happea ja riskinottokykyä ponnistaaksesi sinne, mihin et ole vielä koskaan astunut.

Millaisista asioista sinun luovuuden huoneesi koostuu?

Tarvitsetko toimia huoneesi kunnostukseen?

*

Tekstit, joihin viittaan: 

Monica Fagerholm: Luova työstäminen. Miten kirjoittamalla tutkia käsikirjoituksen maailmaa. Teoksessa: Kirjoita vuosi, 12 matkaa kirjoittamisen taitoon. toim. Päivi Koivisto ja Sinikka Vuola. Art house. 2025. (263-283)

Minna Haapasalo: Parioviunelmia. Karisto. 2025.

Jenny Odell:  How to Do Nothing: Resisting the Attention Economy. Melville House. 2019.

*

Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin neljän-viiden viikon välein.

*

Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana kerron lisää ajatuksia ja kuulumisia, informoin kirjailijavierailuistani sekä lähetän kutsuja lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.

*

Voit lähettää minulle kommentteja, joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.

Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo

*

Blogin kuva Maria Merima @studioliikkuva

*

#lupaluoda #luovaarki #luovuus #luovaprosessi