Koetko itsesi joskus keskeneräisen palapelin irralliseksi palaksi? Eikö sinulle oikeaa paikkaa löydy? Valtaako sinut johonkin yhteisöön tai ympäristöön mennessäsi irtikytkeytymisen tunne? Et pääse mukaan juttuun? Tai koet, ettet voi vaikuttaa asioihin, joiden parissa olet?
Missä koet olevasi kotona? Liityt joukkoon ja tunnet yhteensopivuuden tunnetta. Ah, nämä tyypit ottavat mukaan. Ei tarvitse esittää mitään. Voi olla oma hölmö, väsynyt, vireä tai fiksu itsensä.
Kukaan ei kasva kaapissa. Näin tulin sanoneeksi teatteriopiskelijoille alkaneen lukuvuoden aluksi. Tarkoitin samaa kuin: “Ihminen ei ole saari”.
Olemme kaikki väistämättä suhteessa toisiimme ja suhteessa ympäristöön. Suhteessa menneisyyteen ja suhteessa tulevaisuuteen.
Voimme joko vahvistaa tulkintaharhaa siitä, että olemme itsenäisiä, toisistamme ja maailmasta erillisiä saaria, tai voimme lisätä tunnetta kytkeytyneisyydestä ja ravitsevasta riippuvuudesta toisiimme.
Luin kirjaa systeemiajattelusta. Kirjan johdannossa Systeemiajattelun alkeet ilmiölähtöistä ymmärrystä varten on kirjoittajien - ja kirjan toimittajien - Petri Uusikylän ja Harri Jalosen tekemiä havainnollistavia kaavioita. Yhdessä esitetään perinteisen ajattelun ja systeemiajattelun erot. Minulle kolahti erityisesti listan viimeinen ero:
Perinteisessä ajattelussa uskotaan, että kokonaisuus on osiensa summa.
Systeemiajattelussa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
Kokonaisuus on enemmän kuin osansa. Kirjoittajat avaavat ajatusta:
“Systeemi voidaan mieltää rakenteena, joka syntyy järjestelmän yhteen kytkeytyvistä osakokonaisuuksista, virroista ja palautesilmukoista. Luonnolliset rakenteet, kuten eläinlaumat ja lintu- tai kalaparvet ovat usein itseorganisoituneita. Niiden toimintaa ohjaavat yksinkertaiset säännöt.”
Systeemin eri tasot ovat siis yhteenkytkeytyneitä ja eri tasoilla on vaikutusta toistensa toimintaan. Se mitä tapahtuu mikrotasolla - eli yksilön käyttäytymisessä - vaikuttaa siihen mitä tapahtuu makrotasolla - yhteiskunnassa. Upottuneilla rakenteilla (embedded structures) on keskeinen rooli mikro- ja makromuutosten välittäjinä. Upottuneisuudella viitataan sosiaalisten suhteiden vaikutukseen inhimilliseen käyttäytymiseen. Sosiaaliset suhteet - ihmisten välinen vuorovaikutus - vaikuttaa siis koko systeemiin. Sinun ja minun päivittäinen tapa jättää toiset irralliseksi saariksi tai luoda pienenpieni yhteys vaikuttaa koko yhteiskuntaan.
“Alati vaihtuvat vuorovaikutusrakenteet sosiaalisten asemien välillä muuttavat rooliperusteisia käyttäytymismalleja ja antavat tilaa uusille rooleille muuttaen samalla vanhoja.”
Kuvittele, että olet puu. Maan pinnan yläpuolelle sinusta nousee runko ja oksat. Saat happea ja auringonvaloa. Olet osa maanpäällisten eliöiden verkostoa - lintujen, hyönteisten ja oravien elämän mahdollistaja. Reagoit tuuleen, sateeseen ja paahteeseen.
Suuri osa sinusta on maan alla. Juuristo, joka levittäytyy laajalle. Juurien kautta kommunikoit maan alla. Juuristo on laajan sienirihmaston kanssa jatkuvassa symbioosissa. Saa ravintoa ja happea maaperästä. Vaikka maan päällä oleva osa sinua kaadettaisiin ja näkyville jäisi vain kanto, jonka vuosirenkaista voi laskea maan päällisen ikäsi, suuri osa sinua on yhä elossa. Puiden juuret voivat elää kymmeniä ja satoja vuosia. Ne ovat yhteydessä muiden puiden kanssa ja niiden elinvoima leviää maan pinnalle muiden puiden kautta.
Kun näen ihmisen kadulla, näen pienen pienen osan hänestä. Vaatteet, eleet, pinnan. Hänen historiansa, hänen ihmissuhteiden verkostonsa, hänen tietonsa, hänen tunteensa, hänen arvostamansa asiat, hänen tuntemansa paikat, hänen perhesuhteet ja pankkitilin saldo eivät näy. En tiedä ketä hän tuntee, ketä hänen naapurissaan asuu, mihin kaikkiin ryhmiin, yhteisöihin tai porukoihin hän kuuluu. En tiedä missä ja kenen kanssa hän oli kymmenen vuotta sitten. En tiedä missä ja kenen kanssa hän on kymmenen vuoden kuluttua. Tämä kaikki on maan alla. Rungon sisällä. Näkymättömissä.
Olen juhlissa, joissa tarjoilu on ostettu pitopalvelusta. Haen ruokaa. Näen valkoisen paidan ja mustat housut noutopöydän toisella puolella. En näe hänen ihmissuhteiden verkostoaan, en näe hänen kalenteriaan, hänen terveystietojaan, hänen kuntoilutottumuksiaan, hänen tärkeimpiä arvojaan, hänen koulutustaan, hänen tämän hetkisiä harrastuksiaan, hänen ystäviensä ja työkavereidensa rihmastoa, joka ulottuu laajalle, toiselle puolelle maapalloa. En näe hänen puolisoaan, tai ehkä niitä on useampia. En näe hänen viimeisintä ostosta. En näe puhelua, jonka hän kävi juuri äsken.
Kaikki ihmiset ovat enemmän puita kuin saaria. Arkisissa kohtaamisissa näkemämme osa on vain minimaalinen pinta. Me emme näe historiaan emmekä tulevaisuuteen. Me emme näe verkostoja ja rihmastoja, joita ihmiset muodostavat.
Yleensä teemme ihmisten minimaalisesta näkyvästä pinnasta paljon johtopäätöksiä, tulkintoja ja arvioita. Ihminen on biologisesti koodattu niin - tekemään nopea subjektiivinen tulkinta: Onko vastaantulija uhka vai mahdollisuus? Hyöty vai rasite? Ystävä vai vihollinen? Meitä vai Niitä?
Nopeat arviomme toisista ihmisistä ovat yleensä vääriä. Tulkintamme ovat usein stereotyyppisiä, arvioivia, mustavalkoisia ja asenteellisia. Arviomme perustuvat kehon muotoon ja tekstiilien laatuun. Pinnasta voi päätellä jotain, mutta lopulta vain sen, että tänään hän on laittanut nuo vaatteet päälleen.
Tulkintoihimme vaikuttaa vahvistusharha (confirmation bias) ja toivottavuusharha (desirability bias). Vahvistusharhassa nähdään sitä, mitä katsotaan. Eli katsotaan vain sellaisia asioita, jotka vahvistavat omia tulkintoja maailmasta: "tuokin on ostanut uuden auton, minäkin ostan". Toivottavuusharhassa nähdään vain sitä mitä halutaan nähdä: "tuo tyyppi tuo firmaan rahaa, hän on varmasti myös luotettava ja eettisesti toimiva." Tulkinnat tehdään siinä ajassa ja paikassa jossa ollaan - vaikka juhlissa - ja konteksti vie meidät johonkin johtopäätökseen.
“Tulkintaharhojen syyt ovat moninaiset, mutta niiden tuloksena syntyy toimintaa, jossa ilmiöt eivät ole objektiivisia tosiasioita, vaan vuorovaikutuksessa tuotettuja ja hyväksyttyjä näkökulmia todellisuuteen.”
Tuotamme jatkuvasti virheellisiä näkökulmia todellisuuteen. Esimerkiksi luomme vuorovaikutuksessa virheellisiä olettamuksia, jotka saattavat kaikkien hyväksyminä johtaa virheellisiin päätelmiin ja lopulta totuttuihin tapoihin ja toimintamalleihin, jotka johtavat vaikkapa siihen, että syntyy tapoja kohdella toisia ihmisiä. Esimerkiksi toivottavuusharhan seurauksena vallassa olevat, joidenkin yritysten kannalta tuottoa aikaansaavat ihmiset saavat/ovat saaneet myös toimia epäeettisillä tavoilla. Niin kauan, kun ei haluta havaita vaikkapa pahoinvointia taisyrjintää (koska sitä ei näy minun naapurustossani), sitä ei ole. Näin syntyy erilaisia tapoja kuluttaa, asua, harrastaa, tehdä työtä. Syntyy tapoja suhtautua tunteisiin. Syntyy tapoja tuntea.
Saatamme jatkaa virheellisiin päätelmiin liittyvää vuorovaikutusta, jossa toistetaan ja vahvistetaan ei-toivottavia ilmiöitä. Jatkamme toiminnallista tyhmyyttä (functional stupidity), koska “näin nämä jutut on aina tehty”. Lainaan taas Petriä ja Harria:
“Toiminnallinen tyhmyys ilmenee
kyvyttömyytenä tai haluttomuutena kyseenalaistaa sanottua (lack of reflexivity),
leväperäisenä ja suurpiirteisenä suhtautumisena sanotun argumentointiin (lack of justification) sekä
ilmiön tarkasteluna kapea-alaisesti ja rajoittuneesti (lack of substantive reasoning).”
Toiminnallisessa tyhmyydessä on kyse käytännöistä, jotka tuottavat vinoutunutta tulkintaa, mikä puolestaan johtaa helposti vinoutuneeseen toimintaan.
Tässä kohtaa onkin hyvä miettiä millaiseen toiminnalliseen tyhmyyteen itse osallistuu.
Miten paljon tai vähän kyseenalaistat kuulemaasi, näkemääsi, tulkitsemaasi? Missä määrin kysyt itseltäsi tai muilta perusteluja tai taustoitusta tulkintoihin? Miten moninäkökulmaiseen ilmiön tarkasteluun pyrit? Kysytkö erilaisilta asiantuntijoilta tai kokijoilta näkemyksiä? Kysytkö kolmannen henkilön mielipidettä? Otatko selvää, mitä kokeneempi tai vanhempi henkilö asiasta ajattelee? Entä nuoren polven “ämpee”? Onko tästä asiasta kirjoitettu? Onko joku muukin kokenut, ajatellut, tuntenut jotain, joka voisi valottaa ilmiötä?
Epävarmuuden aika -kirjan mukaan elämme VUCA -maailmassa, (volatility, uncertainty, complexity, ambiguity), jota määrittää epävarmuus ja kompleksisuus. Elämme sellaisten haasteiden keskellä, joita ei ratkaista yksittäisillä projekteilla ja ohjelmilla, ei interventioilla ja rationaalisilla, lineaarisiin syy-seuraussuhteisiin perustuvalla ajattelulla, oireiden hoitamisella ja jonkin kapeiden sektorien putkimaisella edistämisellä.
Ennakointi- ja strategiatoimintojen johtaja Katri Vataja on kirjoittanut kirjaan artikkelin Systeemisen muutoksen arviointi ja vaikuttavuus. Hän kirjoittaa:
“Olemme siirtymässä aikaan, jota tulevaisuudentutkijat ovat luonnehtineet postnormaaliksi. Sille on ominaista yllätysten, jännitteiden ja ristiriitaisuuksien lisääntyminen. Se on maailma, jossa vanhat toimintamallit eivät ole enää toimivia, mutta uusia ei ole vielä syntynyt tai vakiintunut. - - - muutoksen tekemiseen tarvitaan yhä kipeämmin ennakoivaa otetta sekä ymmärrystä kokonaisuuksista ja asioiden välisistä suhteista.”
“Tarvitaan muutosta, joka on luonteeltaan systeeminen ja joka ilmenee yhteiskunnan eri tasoilla: ajattelutavoissa (tieto, arvot, asenteet), toimintamalleissa ja rakenteissa sekä yksilötason käyttäytymisessä (uskomukset ja motivaatio)."
Tässä maailmassa ja ajassa, jota elämme, korostuu yhä enemmän yhteyden, kytkeytymisen ja vuorovaikutuksen merkitys.
Ensimmäinen askel on yhteys itseen, omiin tapoihin ajatella. Onko minulla riittävästi tietoa ja mistä hankin tietoa lisää? Millaisella asenteella kohtaan, arvioin ja arvotan muita ihmisiä ja ilmiöitä? Perustuuko asenteeni moninäkökulmaiseen tietoon vai opittuihin (kenties sukupolvelta toiselle siirtyneisiin) stereotyyppisiin tulkintoihin maailmasta? Millaisiin tekoihin minun uskomukseni ja motivaationi johtavat?
Seuraava askel on pienenpieni, hyväksyvän utelias kurotus kohti toista ihmistä:
Mitä hän ajattelee? Mikä häntä motivoi? Mitä yhteistä minulla ja hänellä on? Mihin suuntaan hän on ehkä kasvamassa?
Kun on kyse luovuudesta, muutoksesta ja kasvusta, voimme joko tukea tai jarruttaa sitä. Voimme edesauttaa omaa ja muiden luovan potentiaalin ja itseilmaisun esiin tuloa ja kehittymistä tai voimme estää tietä kasvulle, kokeiluille, hapuilulle kohti jotain, minkä lopputuloksesta ei ole vielä varmuutta.
Ehkä seuraavien viikkojen ajan sinä ja minä voimme tutkia, missä ja kenen kanssa voi rakentaa asteen verran enemmän luottamuksellista, myötäelävää ja luovuutta ravitsevaa suhdetta. Siihen tarvitaan aina sekä minun että sinun panosta. Jos toinen ei avaa ovea, siihen on turha koputtaa loputtomasti. Tangonkin tanssimiseen tarvitaan kaksi. Samoin vuorovaikutukseen.
Ehkä huomaamme, missä ja kenen kanssa tuntuu, että sekä saan että annan jotain. Voin paineettomasti ehdottaa jotain. Uskallan kysyä. Voin tapailla sanoja kohti jotain, josta en ole vielä aivan varma, mutta jos toinen jatkaa ajatustani, pääsemme ehkä jonnekin. Sinne, minne olisi tärkeää päästä, jotta voimme tuottaa uutta tietoa ja kehittää tarvitsemiamme taitoja.
Resilienssiä, joustavuutta, myötäelämistä, luovuutta, hyvinvointia ja kestävyyttä.
Miltä kuulostaa?
Lähdetäänkö sitä kohti?
*
Kirja, johon viittaan:
Petri Uusikylä ja Harri Jalonen (toim.) Epävarmuuden aika, Kuinka ymmärtää systeemistä muutosta? 2023. Into.
*
Kävin Takakansipodcastin vieraana, ja juttelimme Marko Suomen kanssa myös toisten luovuuden tukemisesta. Podi löytyy täältä:
Takakansipodcastin sivuilta löytyy paljon kiinnostavia keskusteluja kirjallisuudesta eri näkökulmista:
*
Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin kolmen-neljän viikon välein.
*
Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana lähetän konkreettisia vinkkejä, kuinka luovuutta voi lisätä arjessa, kerron kirjailijavierailuistani sekä lähetän kutsuja lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.
*
Voit lähettää minulle kommentteja kirjoituksistani tai ehdotuksista blogitekstien aiheiksi joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.
Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo
*
Blogin kuva Maria Grönroos @studioliikkuva
*
Commentaires