Kateus on viesti, kirje, joka on syytä avata ja lukea. Se paljastaa mikä meille on merkityksellistä ja mitä haluamme saavuttaa. Kateus kertoo odotuksistamme ja tavoitteistamme, ei kateuden kohteesta.
Liisa Näsi
Vaikka emme tietäisikään, onko jokin laji tai taideteos tai kieli arvokas, sen säilyttämisen ja tuhoamisen sallimisen välillä on asymmetria. Jos säilytämme sen ja päätämme myöhemmin, että siitä ei kannata pitää kiinni, voimme aina muuttaa mieltämme. Jos annamme sen tuhoutua, emme koskaan saa sitä takaisin.
William MacAskill
Millaiset asiat aiheuttavat sinussa syvimmän kateuden viherryksen?
Missä asioissa joku toinen on mielestä onnistunut mielettömän hienosti?
Luovuuden kannalta on hyödyllistä katsoa omia kateuden tunteitaan. Näin voi paikantaa itselle merkitykselliset asiat, jopa kartoittaa omia arvojaan. Voit löytää ydinarvosi olemalla vilpittömän kateellinen.
Luovia puuhiaan toteuttaessaan on myös hyvä tutkia omaa asennettaan kilpailemiseen ja arvottamiseen. Elämme kilpailullisuuden lävistämässä kulttuurissa, jossa jollain periaatteella paremmuusjärjestykseen asettamista ei voi välttää. Siksi luovan toiminnan äärellä on puhuttava myös tästä ilmiöstä.
Arvioinnin kohteet ja mittarit
Opimme arvioimaan ja arvottamaan omaa ja muiden toimintaa todella nuorena.
Jo päiväkodin kasvatuskeskusteluissa lapsen käyttäytymistä ja taitoja arvioidaan lapsen kanssa.
Koulujärjestelmä vaikuttaa perustuvan numeeriseen arviointiin, joskus jopa enemmän kuin oppimiseen.
Koulussa saatuihin numeroihin perustuu se, millä tavalla nuori pääsee eteenpäin koulutus- tai urapolulla.
Liisa Näsi kirjoittaa Lukko sulaa -kirjassaan mm. arvioinnista ja kateudesta. Koulussa arvioinnissa käytetty Gaussin käyrä (normaalijakauma) opetti Näsille todennäköisyysjakauman, sen että “toisen menestys on minun tappioni, koska onnistujien kapeaan joukkoon mahtuu vain muutama.” Gaussin käyrä määritti, että yhdessä koululuokassa saa olla vain pieni määrä kiitettävän arvosanan oppilaita. Päästäkseen kiintiön ohueen kärkeen tuli päihittää joku, joka tähtää samaan. Tällöin aletaan tehdä hiuksenhienoja eroja onnistujien välillä. “Edistymiseni mittatikku oli toinen ihminen” Näsi kirjoittaa.
Asioiden arvioiminen erilaisilla asteikoilla, asioiden arvottaminen paremmaksi ja huonommaksi näillä asteikoilla sekä kilpailu näiden asteikkojen mukaan pärjäämiseksi ovat juurtuneet kulttuuriimme syvälle.
Välillä julkinen puhe vaikuttaa siltä, että ainoa toimintapa tai inhimillisen toiminnan logiikka, jota tällä hetkellä pidetään mahdollisena on - pääsääntöisesti taloudellinen - kilpaileminen. Harvojen voitto ja useiden häviö. Erilaisilla - yleensä taloudellisilla - määreillä mitataan “missä mennään” tai “mihin kannattaa panostaa” niin henkilökohtaisella kuin kansantaloudellisella tasolla. Talousjärjestelmän ulkopuolella ei tietenkään voi elää, mutta järjestelmäkin on historiallisesti rakentunut, ihmisten tekemä ja muutettavissa - ei luonnonlaki.
Kun avaan uutisvirran, törmään välittömästi puheeseen, joka vilisee sotatermejä, kilpailemista, voittamista ja varautumista. Suuret maailmanvallat ja yritykset kilpailevat maaperän akkumineraaleista ja metalleista, öljyvaroista ja kaasusta. Ihmisryhmät kilpailevat vaikutusvallasta ja elinkelpoisesta elintilasta. Kilpailukykyä on kuulemma tärkeää vaalia ja lisätä.
Kun aion rentoutua ja avaan jonkun ruudun, törmään erilaisia haasteita tekeviin joukkueisiin ja kisaaviin yksilöihin. Todella moni viihdeformaatti perustuu kilpailemiseen. Urheilun seuraaminen on jatkuvaa kilpailujen virtaa.
Kisat ovat viihdettä ja kilpaileminen voi tietenkin olla leikkimielistä, iloista ja palkitsevaa. Kisa voi nostaa energiaa ja tuottaa kaikenlaiseen ponnistelemiseen tarvittavaa adrenaliinia. Kilpailu voi lisätä oman joukkueen yhteishenkeä, kun yritämme päihittää “toiset”. Kilpailu on ihanaa ainakin silloin, kun Melodiefestivalin voittaa suomalainen Kaj ja Ruotsin euroviisukappaleessa sanotaan yksi, kaksi, kolme, saunaa!
Arvioiminen ja arvottaminen on myös tarpeellista erontekoa. On hyvä erotella vaikka niitä tekijöitä, jotka tukevat luovuutta tai lisäävät hyvinvointia. Joskus kilpailu ja kateus voi tietysti kannustaa ponnistelemaan omien tai yhteisön tavoitteiden eteen.
Oma arvioni (noin 25 vuoden ammatillisella kokemuksella) on, että kilpailullinen kulttuuri ei lähtökohtaisesti tue yksilön ja yhteisön luovuutta ja ongelmanratkaisua. Luovuus vaatii todella paljon rohkeutta kokeilla eri tapoja ratkaista asioita.
Kovin usein kilpailuasetelma lisää turhaa stressiä, pelkoa ja jännitystä. Monet harmittomatkin kilpailulliset pelit ja leikit voivat tuottaa negatiivista arvottamista ja kahtiajakoja. Kilpailullinen ilmapiiri voi myös vähentää luovaa ajattelua ja toimintaa, johon kuuluu monien variaatioiden tuottaminen ja runsas kokeilu. Moni ihminen jähmettyy arvottavassa ilmapiirissä, eikä pysty tuottamaan mitään saati pääsemään parhaimpaansa. Kilpailun keskellä on vaikeaa uskaltaa epäonnistua.
Jos pyrin kouluttajana lisäämään ihmisten kykyä luovaan prosessiin, on usein ensin purettava olemassa olevaa vertailua toisiin, jonka suurin osa ihmisistä on niellyt pureksimatta ja omaksunut toimintatapoihinsa. Kilpailun olemassolo on usein tuotava esille ja pohdittava yhdessä, miten syvään juurtunutta arvottamista voisi vähentää. Vasta sitten voi alkaa luoda turvallisuudentunnetta - luottamusta - jotta yksilö tai yhteisö uskaltaa ottaa riskejä, joita uutta tehdessä on pakko tehdä.
Arvojen muokkaamisen aika
Olen katsellut viime viikkoina poikkeuksellisen paljon uutisia ja maailmanpolitiikkaa käsitteleviä ohjelmia sillä seurauksella, että palasin William MacAskillin teoksen selailuun.
Tämä filosofi kirjoittaa, että “arvot, jotka ihmiskunta muutaman seuraavan vuosisadan aikana omaksuu, voivat muovata koko tulevaisuuden kehityspolkua”.
Arvomuutoksilla on huomattava vaikutus ihmisten ja muiden olentojen elämään. Moraalin muutokset vaikuttavat suoraan vaikkapa sivilisaation elossa säilymiseen.
MacAskillin mukaan elämme plastisuuden aikaa, joka on otollinen arvojen muokkautumiselle. Tällainen aika on usein suuren kriisin, esimerkiksi sodan jälkeen. Kyse on samasta ilmiöstä, joka tapahtuu lasia puhallettaessa: kuumaa lasia voidaan muovata puhaltamalla johonkin muotoon ja kun aine jäähtyy, se pysyy muodossaan.
Eri historian vaiheissa arvot siis muokkautuvat ja jähmettyvät. MacAskill kuvailee “varhaisen muokkautuvuuden ja myöhemmän jäykkyyden” ilmiötä: ideoihin, normeihin, standardeihin ja lakeihin on paljon helpompi vaikuttaa silloin kun ne ovat uusia kuin myöhemmin niiden jo asetuttua.
Esimerkkejä yhteiskunnan (tai laajemmin kulttuurin) arvomuutoksista ovat mm. orjuuden lakkauttaminen, lasten ruumiillisen kurituksen kieltäminen ja naisten äänioikeus. Nämä muutokset eivät siis liity taloudelliseen kannattavuuteen vaan arvoihin. (Eivätkä nämä ihmiskunnan historiassa varsin uudet ideaalit tietenkään toteudu kaikkialla tällä hetkellä.)
Yksi arvojen lukkiutuminen on tapahtunut homo sapiens -lajin vallattua alaa muilta homo-suvun jäseniltä (mm. neandertalinihminen, floresinihminen ja heidenberginihminen kuolivat sukupuuttoon). Toinen arvojen jähmettyminen on tapahtunut kolonialismin aikaan, jolloin länsieurooppalainen kulttuuri levisi, monia alkuperäiskulttuureja hävitettiin ja globalisaatiokehitys alkoi. MacAskillin mukaan tämän prosessin jatkuessa kulttuurit homogenisoituvat yhä enemmän ja moninaisuus esimerkiksi ongelmanratkaisutavoissa vähenee.
Tänä plastisuuden aikana MacAskill pitää tärkeänä pitkää pohdintaa, eli perusteellista arvioimista ennen nopeita tekoja. Valinnanmahdollisuuksien avoinna pitäminen ja arvojen lukittumisen viivyttäminen voi olla ratkaisevaa, jotta peruuttamattomia virheitä tai päätöksiä ei tehdä.
MacAskill peräänkuuluttaa instituutioiden ja kulttuurien moninaisuuden vaalimista sekä aktiivista kannustamista “vilpittömän keskustelun, huolellisen argumentoinnin ja pohdinnan tiloihin”.
Maailmankatsomusten moninaisuuden hyväksyminen tai salliminen on vaikeaa. (Olisi kyllä ihanaa sanella muille miten kuuluu elää ja käyttäytyä, ehkä sen takia olen kirjailija ja opettaja - saan ainakin vähän päsmäröidä.) Täysin välinpitämätön suhtautuminen ei myöskään MacAskillin mukaan ole mahdollista. Hän kirjoittaa lukitsemisparadoksista ja suvaitsevaisuusparadoksista. On lukittava jotkin instituutiot ja ideat, jotta voimme ehkäistä läpikotaisemman arvojen lukinnan. On puolustettava kulttuuria suvaitsemattomilta näkemyksiltä, eli harjoitettava suvaitsemattomuutta, jotta voidaan estää näkemykset, jotka horjuttaisivat sananvapautta ja suvaitsevaisuutta.
Arkisen kouluttajan kokemukseni mukaan luottamuksen lisääntyessä yhteisö kestää sisällään moninaisia mielipiteitä. Kun vuorovaikutus vähenee ja luottamus hapertuu, myös arvot ja näkemykset erkaantuvat kauemmas toisistaan ja argumentointi kovenee. Pahimmillaan samaan huoneeseen ei enää mahduta.
MacAskill edustaa efektiivisestä altruismia. Se on filosofinen suuntaus ja liike, joka pyrkii tieteellisen, todistettavan tiedon perusteella löytämään tehokkaimmat tavat tehdä hyvää maailmassa. Tämä ajatussuunta sopii hämmästyttävän hyvin mittaamiseen ja arvioimiseen tottuneelle mielelle. Jos olet hyvä numeroissa, ajattelet omasta mielestäsi loogisesti ja “objektiivisesti”, olet pokeriammattilainen tai harrastat vedon lyötiä saatat tykätä kirjasta. Vaikka et olisi, ajattelutapa voi avata uusia näkökulmia. Nyt en mene kyseisen suuntauksen kritiikkiin (koska tietenkin sitä on).
Tämän liikkeen edustajat pyrkivät asettamaan tärkeysjärjestykseen asioita miettimällä ongelman muokattavuutta (miten paljon tekoja tarvitaan ongelman ratkaisemiseksi) sekä tarkastelemalla ongelman laiminlyöntiä. Mitä useampi ihminen jotakin ongelmaa pyrkii jo ratkaisemaan, sitä helpommin parhaat mahdollisuudet tehdä hyvää on saavutettu.
Toisin sanoen: Työstämällä ongelmia, jotka ovat sivuutettuja, on mahdollista saada paljon enemmän aikaan.
Yleisimpiä tapoja hyvän tekemiseen tässä liikkeessä ovat rahan lahjoittaminen erilaisia globaaleja ongelmia ratkaiseviin hankkeisiin sekä työuran valitseminen mahdollisimman tehokkaan hyvän aiheuttamisen kannalta. Tehokkaimman hyvän valintaa pyritään tekemään mittaamalla asioiden merkitystä, pysyvyyttä ja kontingenssia. (Ja tässä kohtaa minun täytyy etsiä teoksen sivu 51, jotta voin selventää mitä tämä tarkoittaa…) Asian merkitys arvioidaan määrittelemällä siis se lisäarvo, jonka tietyn asiaintilan aiheuttaminen tuo, asiaintilan säilymisen aika, sekä se kuinka lyhyen aikaa (jos ollenkaan) asiantila olisi vallinnut myös ilman arvioitavana olevaa toimenpidettä.
Mistä sitten voi tietää, mitä kannattaa tehdä ja valita. jos ylläoleva tuntuu todella monimutkaiselta.
MacAskill jakaa kirjansa loppupuolella kolme nyrkkisääntöä valintojen tekoon paremman tulevaisuuden puolesta:
Voimme ryhtyä toimiin, joiden hyvyydestä voimme olla suhteellisen varmoja. Samalla tavalla kuin varaudumme metsäretkelle eväin, vaihtovaattein ja ladatun puhelimen kanssa, voimme varustautua tarvikkeilla, joita todennäköisesti tarvitsemme epävarman tulevaisuuden edessä. Yksi asia voisi luottamuksen ja vuorovaikutuksen lisääminen. Voimme panostaa yhteyksien säilyttämiseen ja vahvistamiseen kanssakulkijoihin.
Meidän on lisättävä käytössämme olevia vaihtoehtoja. Jos kävelemme meille uudessa maastossa, on hyvä pitää mahdollisimman monet vaihtoehtoisen kulkureitit auki, eikä ajaa itseään umpikujaan. Mitkä teot lisäävät vaihtoehtoisten tulevaisuuksien määrään? Tämä voisi tarkoittaa vaikka erilaisiin ihmisiin tutustumista, uuden harrastuksen aloittamista, ruostuneen kielitaidon elvyttämistä.
Meidän on yritettävä oppia lisää. Hanki (luotettavaa) lisätietoa ja lisää taitojasi.
Vastakkainasettelujen ja kilpailun sijaan voisimme rakentaa luovaa yhteistyön kulttuuria.
Katsoin muuten wikipediasta mitä oikeastaan tarkoittaa kilpailukyky.
“Kilpailukyky merkitsee toimijan, yleensä yrityksen, toimialan tai kansantalouden kykyä selviytyä taloudellisen kilpailun olosuhteissa. Kilpailukykyä voidaan arvioida esimerkiksi hinnan, markkinoinnin tai tietotaidon perustella. Se voidaan lisäksi mitata erikseen kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla.”
Mietin millaisen määritelmän voisin laatia luovuuskyvylle.
Vaikka näin:
Luovuuskyky merkitsee toimijan, yleensä henkilön, yhteisön tai lajin kykyä selviytyä muuttuvissa olosuhteissa. Luovuuskykyä voidaan arvioida esimerkiksi ratkaisuvariaatioiden määrän, luottamuksen ja hyvinvoinnin tason sekä riskinottokyvyn perusteella. Se voidaan lisäksi mitata erikseen yksilön ja yhteisön joustavuuden sekä keksintöjen määrässä ja laadussa.
Entä jos mittaisimme kollegan tukemiseen vietetyn ajan pituutta ja yhteisten ongelmien ratkaisuun lahjoitettujen varojen määrää?
Minkähänlaisia uutisia siinä tapauksessa katsoisin?
*
Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin neljän viikon välein.
*
Kirjat joihin viittaan:
William MacAskill: Ihmiskunnan tulevaisuuden historia. Miljoonan vuoden näkökulma. Atena. 2023.
Liisa Näsi: Lukko sulaa. Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle. warelia. 2024.
Tätä blogia kirjoittaessani olen lukenut myös Poliittinen talous -julkaisua:
*
Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana kerron kuulumisistani, infoan kirjailijavierailuista ja kutsun mahdollisiin lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.
*
Voit lähettää minulle kommentteja kirjoituksistani tai ehdotuksia blogitekstien aiheiksi joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.
Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo
*
Blogin kuva Maria Grönroos @studioliikkuva
*
댓글