Hei istutaanko hetkeksi alas.
Ehkä kuppi teetä tai kahvia. Lasi vettä.
Nostetaan katse ikkunasta ulos tai annetaan sen levätä jossain mukavassa.
Ehkä avataan ikkuna ja kuunnellaan maailman ääniä, koiranulkoiluttajien askeleita, autoja, tuulta, lajitovereiden puheensorinaa, musiikin pätkä, joka lipuu ohi.
Väsyttääkö?
Mene pitkäksesi, anna silmien lupsahtaa kiinni ja jatka lukemista myöhemmin.
Nyt on todella hyvä hetki ottaa tauko.
Juuri silloin, kun arjen rytmi tuntuu kiihtyvän ja paine lisääntyy, kannattaa pysähtyä.
Kun tulee tunne, että täytyy tuottaa ja suorittaa yhdessä viikossa kuukauden hommat, on hyvä kurvata tien laitaan ja laskea kädet syliin.
Huomasin tämän, kun oma yhteyteni luovaan virtaan alkoi katkeilla. Kun paine optimoida aikaa, tuottaa tulosta ja kontrolloida tavallisia tunteita valtasi jopa uneni. Huomasin “selviytymisen kulttuurin” päässeen ihon alle ja havahduin.
Luovuus tarvitsee tilaa ajatella ja tuntea. Luovuus voi syttyä, kun kytkeydymme maailmaan, eli olemme kontaktissa itseen, toisiin ihmisiin, toisiin lajeihin, ympäristöön. Luovuus tarvitsee aistimista, kokemista, kehollista elämänvirrassa kahlaamista, jossa voi rauhassa sekä vaikuttua että vaikuttaa vailla jatkuvaa jännitystä tai pelkoa. Luovuus tarvitsee mahdollisuuden mielikuvitella ja assosioida ilman liian nopeaa kritiikkiä tai jatkuvaa kontrollia. Luovuus tarvitsee tilan puhua ääneen tai kirjoittaa keskeneräisiä ajatuksia, jotka voivat johtaa johonkin tai sitten ei. Luova prosessi tarvitsee luottamuksellista tilaa kuunnella ja tulla kuulluksi ilman salamannopeaa vaatimusta varmasta lopputuloksesta. Luovuus vaatii tilaa kytkeä erilaisia havaintoja ja ideoita toisiinsa, vaikka kokonaisuus ensi alkuun saattaa näyttäytyä kummalliselta, mahdottomalta, nololta tai erikoiselta.
Mikään innovaatio tai teos ei synny ilman aikaa ja tilaa kehitellä epäonnistuvia prototyyppejä, pikkuhiljaa kehittyviä versioita ja luonnoksia. Kehittelyn avulla syntyvät kestävät aihiot, joita työstää eteenpäin, ehkä jopa tuotokseksi, tulokseksi, jonkun toimeentuloksi asti.
Tämä luovuuden tila vaatii yksilöltä levännyttä ja energisoituvaa hermostoa, joka ei ole jatkuvasti reaktiivisilla ylikierroksilla eikä uupuneilla alikierroksilla - eli riittävää, tasaista turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. On vaikeaa luoda, jos mielen ja arjen täyttää jatkuva pelko toimeentulosta, terveydestä, avun saamisen vaikeudesta tai tunne eristäytyneisyydestä ja mahdollisuuksien vähenemisestä.
Jos yksilö tai yhteisö joutuu käyttämään kaiken energiansa puolustamiseen, suojelemiseen tai taisteluun, on vaikea luoda uutta.
Tämän hetkinen ilmapiiri yhteiskunnassa ei tunnu tukevan luovuutta, resilisenssin lisääntymistä, voimavarojen kasvua, toiveikkuuden ylläpitämistä tai kestävien innovaatioiden syntymistä. Stressi tuntuu monella ihmisellä vain lisääntyvän, ja uhan tunteeseen vastaamme usein taistelemalla, pakenemalla tai lamaantumalla. Mikään näistä reaktioista ei tue luovuutta.
Vaikka juuri nyt, monimutkaisten globaalien ongelmien ajassa, kaikkein ratkaisevinta tulevaisuuden kannalta saattaa olla luovuus. Luovuuteen liittyvät ongelmanratkaisutaidot, uuden tekemisen prosessin vaiheiden ymmärtäminen, uusien kytkentöjen tekeminen, yhteisöjen koheesion rakentaminen, siltoja rakentava kommunikaatio ja mahdollisuuksien havaitseminen.
Luin kesälomalla kirjan: Epävarma elämä, tutkielma selviytymisestä ja jaetusta tunnosta. Se sanoittaa hyvin aikaa jossa elämme, sekä vuosikymmenten kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet nykyisen kaltaiseen ideologiaan, jossa pyritään ensisijaisesti taloudelliseen kasvuun ja taistellaan niukkenevista resursseista. Selviytymisen kulttuuri rakentuu monilla tavoilla: kaupunkitilassa, kulutusrakenteessa, tavarasuhteessa, mediassa, työelämässä.
Kirjoittajat Vesa Kyllönen ja Mika Pekkola viittaavat filosofi Erich Frommin käsitteeseen yhteiskuntaluonne, joka kuvaa sopeutumista vallitseviin oloihin ja vallalla olevien normien, tapojen, arvokokonaisuuksien ja insitututionaalisten järjestysten sisäistämiseen. Yhteiskuntaluonteeseen liittyy paitsi sisäistämisen mekanismi, jota voi olla vaikea havaita, myös toivottu tunnustus: sopeutuminen vallitseviin oloihin ja normeihin palkitaan tunnustuksella ja sopeutumattomuus tunnustuksen epäämisellä.
Selviytymisen kulttuurin ytimessä on mukaan voimakas individualismin, yksin pärjäämisen eetos. Kun vallitseva, sisäistetty ideologia on, että “jokainen on oman onnensa seppä”, yksilö kantaa riskit ja on vastuussa tuottamaan ja hallitsemaan odotusten mukaista elämää. Tällöin vaikkapa yksilön sosioekonomiset ongelmat ovat hänen oman ponnistelunsa puutetta tai terveyshaasteet yksilön heikkoutta. Selviytymisen kulttuurissa elämä nähdään hallittavana projektina, jossa lapsen oikeat harrastukset, koulutus ja sosiaalinen pääoma johtaa onnistuneeseen elämisen prosessiin, eli yksilön taloudelliseen turvallisuuteen ja materiaalisen vaurauden lisääntymiseen. Tätä ajattelu- ja toimintatapaa luodaan koulujärjestelmässä, sosiaalipolitiikassa ja talouselämässä. Yksilön elämänhallinta ja kyvykkyys korostuu mahdottomaksi, mikä itsessään jo aiheuttaa paineen tuottavuudesta. Individualistinen ideologia häivyttää historiallisesti rakentuneet normit, toimintatavat ja rakenteet jotka tuottavat yhteiskunnalliset olosuhteet ja aiheuttavat mm. eriarvoistumista.
Selviytymisen kulttuuri tuo ihmiset yhteen kilpailemisen, vastakkainasettelujen ja hierarkioiden kautta, eli siinä on kirjan kirjoittajien mukaan epäsosiaalinen sosiaalinen sidos. Kulttuuri, jos lajitoverit ovat ensisijaisesti kilpailijoita tai taistelutovereita "muita" vastaan, vertailukohtia tai vertailijoita, arvioinnin kohteita tai arvioijia, on luovuuteen kytkeytyminen hyvin vaikeaa.
Selviytymisen kulttuurissa saatetaan erehtyä ajattelemaan että luovuuskin on katoava luonnonvara, jota yksilöiden tulee vahtia, säilöä, säästää ja piilotella varkailta sen sijaan että käyttäisin, edistäisin ja jakaisin luovuutta. (Toisten raakileideoiden varastaminen omaan käyttöön on tietysti eri asia, tällöin kilpailun kulttuuri on voittanut ja luottamus rikottu - ja todennäköisesti yhteistyö ei ole enää mahdollista.)
Todellisuudessa luovuus lisääntyy, kun sitä käyttää. Luovuus vahvistuu, kun sitä harjoittaa. Luovuus syvenee, mitä enemmän siinä ui. Luovuuden mahdollistaminen lisää mahdollisuuksia.
Luovuus ei kuitenkaan ole yksilöstä kiinni, vaan se vaatii luovuutta tukevia rakenteita, toimintamalleja ja yhteisöjä. Luovaa verkostoa, jonka rihmojen kasvattamiseen tarvitaan luovuutta tukevaa ravintoa.
Luovuuden ravinto voi olla esimerkiksi:
tiloja ja tilanteita, joissa voi tapahtua kohtaamisia,
materiaaleja, joilla leikkiä,
tapahtumia, joihin voi osallistua,
tekstejä joita voi lukea,
projekteja, joista kuulla tai ottaa osaa,
tekoja ja teoksia joita nähdä,
kursseja joita käydä,
esimerkkejä joista innostua,
välineitä joilla toimia,
aikaa ideoida uutta,
tekoja ja teoksia joista unelmoida,
vertaisia joihin tukeutua,
kollegoita jotka vetävät mukaan,
kanssatekijöitä joita kutsua mukaan
lajitovereita joiden kanssa kokeilla ensi alkuun mahdottomalta tuntuvia ideoita.
Olen miettinyt paljon pysähtymistä, tilan antamista, peruuttamista, sallimista. Olen kuvitellut todellisuutta, joissa on luottamuksellista vertaistukea, pyyteetöntä avunantoa, kytkeytymistä elämää kannattelevaan rihmastoon.
Siksi ajattelin kutsua sinut hellittämään hetkeksi ja osallistumaan luovuuden vertaistukihetkeen. Tukea voi saada paitsi samantyyppisiä asioita tarvitsevasta tai arvostavasta ihmisestä, myös muusta ympäristöstä. Joskus luovuuden vertaistukea voi antaa teksti, laulu, kävely luonnossa, uni. Vertaistukihetki toteutuu, kun kytkeydymme olennaiseen: merkityksellisiin toimiin luovuuden mahdollistamiseksi.
Voit siis ottaa pienen paussin ja kuulostella:
Millaisia tuntoja, tuntemuksia ja havaintoja sinussa ja ympäristössäsi liikkuu?
Voitko antaa ensimmäisten (ehkä selviytymiseen liittyvien) ajatusten ja tunteiden mennä ohi? Voitko kuulostella vielä hetken.
Jos mielen etualalle pulpahtaa ajatus tai kuva, joka liittyy mahdollisiin iloa ja merkityksellisyyttä tuoviin luoviin puuhiisi, kirjoita se muistiin.
Jos kädenulottuvillasi on paperi ja kynä, ota kynä käteen ja anna sen liikkua hetki paperilla. Tämä ei ole suorite tai harjoite.
Tämä on viiva, polku, liike, joka johtaa johonkin.
Se voi yhdistyä toisen piirtämään viivaan, toisen aloitteeseen, ideaan, eleeseen.
Siksi kannattaa nostaa aina välillä katse omasta paperista ja katsella ympärille.
Missä ovat ne toiset, jotka haluavat vahvistaa luovia rihmastoja?
Aa - tuolla - sinne sitten pitämään pieni vertaistukihetki!
*
Bonuksena pieni katkelma pari vuotta sitten lukemastani kirjasta Sivistys vaurautena, jossa keskeinen idea on sanoittaa ihmissuhde- ja elämäkeskeistä hyvinvointinäkemystä, sitä miten elämänlaatua parannetaan. Maria Joutsenvirta ja Arto O. Salonen kuvaavat ihmisen tehtävää yhteiskunnassa luottamussuhteissa elävänä kansalaisena, yhteiskehittäjänä ja myötäeläjänä. Heidän kirjassaan elämän tarkoitus on oman elämän liittäminen osaksi itseä suurempaa. Maailman hahmottamisen tapa, jota kirja käsittelee, on systeeminen, ehyt ja elävä. He kuvaavat, kuinka suuri merkitys luovuudella on kestävässä yhteiskunnassa.
”Uusi edistyskertomus kytkee aineellisen maailman ymmärryksen ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia vahvistaviin prosesseihin, eikä pelkän rahallisen lisäarvon lisäämiseen. - - - ihmisistä pitäisi tulla aineellista (esine)maailmaa kunnioittavampi. - - - Käsityöläisyydestä ja taiteen tekemisestä onkin – osittain tästä syystä – tulossa uusi musta. Mitään radikaalisti uutta ei nimittäin ole olemassa ilman sellaista luomisprosessia, joka yltää sanojen ja rationaalisen ajattelun tuolle puolen mielikuvituksen, kehon ja aistien kautta.” (Joutsenvirta ja Salonen 2020, 90)
*
Kirjat joihin viittaan:
Vesa Kyllönen ja Mika Pekkola 2024: Epävarma elämä. Tutkielma selviytymisestä ja jaetusta tunnosta. Vastapaino.
Maria Joutsenvirta ja Arto O. Salonen 2020: Sivistys vaurautena. Radikaalisti mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa. Basam Books.
*
Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin kolmen-neljän viikon välein.
*
Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana kerron kuulumisistani, infoan kirjailijavierailuista ja kutsun mahdollisiin lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.
*
Voit lähettää minulle kommentteja kirjoituksistani tai ehdotuksia blogitekstien aiheiksi joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.
Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo
*
Blogin kuva Maria Grönroos @studioliikkuva
*
Comments