Luovuuden sisä- ja ulkotilat

“Self-respect lies in the writing and the playing, not in the reviews.”

Julia Cameron

Sisätila ja ulkotila

Kuvittele kaksi sisäkkäistä ympyrää. Tai vaihtoehtoisesti, voit kuvitella talon ja taloa ympäröivän pihan.  Sisempi ympyrä - eli talo - on luomisen tila. Sisällä tehdään - kirjoitetaan, sävelletään, lauletaan, maalataan, ommellaan, hitsataan. Mikä ikinä onkaan sinun luova ilmaisumuotosi ja teitpä sitä yksin tai yhdessä muiden kanssa. Tekemisen prosessi on sisällä.

Ulkopuolinen ympyrä - tai piha - on julkinen tila, jossa luomisen seurauksia - lopputuloksia - esitellään, katsellaan, kuunnellaan, kulutetaan, kommentoidaan, arvioidaan. Ulkokehällä tai pihalla puhutaan siitä mitä on tehty. Pihalla puheeseen osallistuvat myös muut - ja etenkin muut - kuin tekijät. 

Pihalla on erilaisia alueita. Aika lähellä sisäkehää - ehkä avoterassilla - luotetut kollagat kokoontuvat. Siinä jaetaan luomisprosessin vaiheita ja vaikeuksia. 

Kauempana ovat ne, jotka arvioivat luovan prosessin lopputuloksia. Jotkin tuotokset saavat paljon huomiota, toiset vähemmän. Pihalta tekijöille lähetetään kutsuja, kiitoksia, tyrmäyksiä ja tylytyksiä. Pihalla asuvat ns. “portinvartiat”, jotka valikoivat mistä kirjoitetaan ja mihin julkaisuun, kenet päästetään ääneen ja mikä teos saa eniten maksettua mainontaa. Pihalla kirjoitetaan apurahojen hylkäyskirjeet ja onnittelut palkinnon voitosta. Pihalla käydään paljon “taidepuhetta”, jossa määritellään mitkä lopputuloksista ovat “taidetta” ja mikä kuuluu “ei-taiteeseen” (tästä ollaan säännöllisesti eri mieltä).

Luovan työn tekijä etsii usein tasapainoa sisä- ja ulkotilan välillä. Moni kipuilee pihan tapahtumien kanssa. Varsinkin hiljaisuuden ja kieltolauseiden kanssa. Ei, sinua ei hyväksytty. Hakijoita oli paljon. Tällä kertaa et sopinut. Kieltävän vastauksen, murska-arvostelun tai täyden hiljaisuuden kohtaaminen tulee jokaisen tekijän kohdalle jossain vaiheessa. Kun sellaista kohtaa, on tärkeää surra ja harmitella ja palata mahdollisimman pian Itse Asiaan, eli sisäkehälle, luomisen pariin. 

Jos luot, sinun täytyy löytää näiden kahden maailman raja. On hyvä osata sulkea talon ovia ja ikkunoita tarpeen mukaan. Valitset itse milloin on sopiva ilma avata ikkunoita ja antaa läpivedon raikastaa luomisen tilasi ja koska taas on hyvä vaihtaa verhot paksumpiin.

Sisä ja ulkotila ovat kaksi aivan eri maailmaa. Pihan tapahtumien ei tarvitse vaikuttaa tekemisiisi omissa huoneissasi. Luomisen tila on sinun. Sisällä voit aina toimia.

Toiminta ja puhe toiminnasta

On tärkeää erottaa luova toiminta - tekeminen -  toiminnasta puhumisesta. 

Julia Cameron kirjoittaa luvun verran erottelukyvystä kirjassaan “Walking in this world”. Hän lainaa Judith M. Knowltonia, joka sanoo (vapaasti suomennettuna) “Me hukutamme mielemme sanoihin. Sanat lumoavat ja manipuloivat meidät, peittävät totuuden joka on silmiemme edessä. Löytääkseni perimmäisen totuuden olen oppinut kuuntelemaan vain toimintaa.”

Voit luottaa faktoihin (vaikkapa siihen, että joku on maalannut 7 vuotta ja pitänyt kolme näyttelyä), mutta et pelkkiin vakuutteluihin toiminnasta. 

Luovuuden sabotoijat käyttävät usein paljon sanoja. Sabotoiva puhe on hyvä tunnistaa, jolloin sabotoijan voi nimetä ja kiertää hänet vastaisuudessa kaukaa. 

Cameron esittelee muutamia hauskoja karikatyyrisia luovuuden sabotoija-hahmoja. Heillä kaikilla on sana hallussa ja halu kertoa sinulle asioita. “Matadori Märkä Rätti” ja “Amatööri Erityisasiantuntija” tietävät ja osaavat kaikesta kaiken ja aina hieman enemmän kuin sinä. “Pahanilmanlintu” puolestaan kertoo tilastoina ja toisen käden tietoina “puhdasta faktaa” siitä miten mahdotonta tekemisilläsi on menestyä tai edes tulla toimeen. Toisaalla taas “Hyvin Tärkeät Ihmiset” ja “Hyvin Vakavat Ihmiset” tuottavat puhetta Ajankohtaisesta, Korkeatasoisesta ja Vakavastiotettavasta tekemisestä. He ovat usein (ainakin omasta mielestään) eliittiä, jotka osaavat kertoa koko maailmalle mikä on Laadukasta, Tasokasta ja Oikeaa ja mikä ei. (Taiteen historiassa lähes kaikki Laadukkaat Toimijat olivat Tärkeitä ja Vakavia.)

Cameronin mukaan sabotoijista selviytyminen on samanlaista kuin käärmeenpureman hoito. Ensin tietysti hankkiudut mahdollisimman kauas käärmeestä. Sitten otat todesta sen, että sinua on purtu, myrkkyä on elimistössäsi ja sinuun sattuu. (Tässä kohtaa ei siis kannata olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, eikä uskoa niitä, jotka sanovat “pikku juttu, miten sä nyt tuollaista itket”.)   Sitten hankit vastalääkettä. Yleensä paras vastalääke on luotettu ystävä, joka sanoo: “Kääk! Kamalaa! Miten voin auttaa?” (Ystävä ei siis sano, “Miten sä olet noin herkkä, jos et tuommoista kestä, et todellakaan voi tehdä tuota työtä.”) Pyydä siis apua! Ehkä haluat itkeä ja puhua “myrkyn” ulos systeemistäsi. Ehkä haukut sabotoijan alimpaan helvettiin. Saatat syödä jäätelöä. Käydä kävelyllä. Annat ystävän muistuttaa sinua onnistumistasi. Muistat, että ei todellakaan ole oma syysi että käärme puri. Käärmeet purevat. Luovuuden sabotoijat sabotoivat koko ajan. Ja luovuuden talosi ulkopuolella, pihalla, on aina käärmeitä. Ne kuuluvat tavallaan ekosysteemiin. Ne kannattaa jättää omiin oloihinsa.

Kyse myös omassa toiminnassasi on sanojen ja toiminnan erottamisesta. Tämä ero liittyy usein seuraavaan kysymykseen: haluatko ensisijaisesti luoda (kirjoittaa, maalata, tehdä esityksiä - voit kutsua tekemistäsi myös taiteen tekemiseksi) vai haluatko olla taiteilija? 

Jos haluat ensisijaisesti olla taiteilija, voit ehkä saada haluamasi menemällä pihalle puhumaan taiteen tekemisestä ja itsestäsi muiden samanmielisten kanssa. Ehkä jopa intoudutte sabotoimaan toisten tekemisiä arvioimalla heidän tekemisensä Pikku Puuhasteluksi.

Sillä aikaa joku muu jää sisälle luovuuden taloihinsa. Sisällä syntyy jotakin, joka ehkä joskus päätyy ulos muiden katsottavaksi ja koettavaksi.

Cameron muistuttaa, että on vaikeaa olla masentunut ja toimia yhtä aikaa. Näyttelijät (actors) unohtavat että avainsana on toimia (act). Näyttelijä voi aina opetella vaikka monologitekstin ulkoa. Muusikot voivat aina opetella uutta ohjelmistoa. Heidän avainsanansa on “soittaa” (play music) ei suinkaan “tehdä uraa”.”

Cameronin mukaan kirjoittajan ja soittajan omanarvontunto perustuu kirjoittamiseen ja soittamiseen, ei arvosteluihin. Ei edes oman mielen arvioihin siitä, mitä olet saanut aikaan. 

Kiitorata läpimurtoon ja kävelyvauhti taitoon

Cameron kirjoittaa vaikeiden valintojen tekemisestä eri työmahdollisuuksien välillä, joita väistämättä joutuu tekemään luovalla alalla. Joskus on kieltäydyttävä myös hienoista ja kiinnostavista projekteista, koska jokin muu itselle tärkeämpi projekti on meneillään. Eron tekeminen sen suhteen mikä on hieno mahdollisuus ja hieno mahdollisuus, johon lähden mukaan, on jatkuvaa.

Cameron kirjoittaa nopeudesta ja haavoittuvuudesta. Tapahtumien rytmin muutokset voivat aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Mitä tutummaksi tulet “pihalla”, sitä enemmän huomiota saat. Huomio ei ole yksinomaan positiivista ja hyväntahtoista. Kun “pihalla” tiedetään, että olet luova toimija, saat monenlaisia yhteydenottoja. Erottelukyky  erilaisten  tarjousten suhteen muodostuu tärkeäksi taidoksi. Usein tämä taito hankitaan yritysten ja erehdysten kautta. Suostut johonkin, ja sitten huomaatkin, että mikään mitä luvattiin, ei pidä paikkaansa. Huomaat vaikkapa tekeväsi valtavasti töitä jonkun muun nimiin tai saavasi minimaalisen korvauksen. 

Miten siis voi erottaa, mikä tarjouksista on hieno mahdollisuus ja mikä energiaa ja aikaa vievä sivupolku? 

Cameron kertoo huomionarvoisia merkkejä huonoista sivupoluista. Yksi varoitusmerkki on vauhti.  Jos tarjoukseen vastaamisessa on valtava kiire ja sinulle esitetään asia kuin lento paratiisiin olisi juuri nyt lähdössä, vain sinulle on yksi paikka jäljellä ja sinun on annettava sitova vastaus tänään, hidasta tahtia. Sano: “mietin asiaa”, “laitatko saman sähköpostiin”, “perehdyn asiaan ensi viikolla”. Jos sinulle tarjotaan “mahtaa proggista”, johon pitää suostua heti, tai tarjous menee sivu suun, kyseessä saattaa hyvinkin olla järjetön sivupolku.

Toinen varoitusmerkki on voimakas suostuttelu. Sinua ehkä kehutaan ja liehitellään ylitsevuotavasti, sinulle kerrotaan että “voimme auttaa sinua saavuttamaan jotakin”. Asia, jota sinulle tarjotaan on hyvin houkutteleva. Houkuttelevuus saattaa liittyä näkyvyyteen, rahaan ja julkisuuteen. Tarjous saatetaan esittää myös täsmälleen niillä sanoilla ja arvoilla, joista olet itse puhunut tai kirjoittanut julkisesti. 

Mistä voi tietää olevansa sivupolulla?

Huomaat nopeasti olevasi hyvin yksin ja vastuussa. Olet kirjoittanut nimen sopimukseen (koska haluat ehkä olla antelias, osoittaa hyvää tahtoa, miellyttää, näyttää että et ole valikoiva tms.) ja huomaat, että joku muu ei lunasta odotuksiasi. Sinun nimeäsi saatetaan käyttää tilanteissa, joihin et ole lupautunut tai koet jollain muulla tavalla joutuvasi hyväksikäytetyksi.

Cameron muistuttaa, että jos tarjotussa projektissa tuntuu olevan liian paljon työtä tai vaivannäköä (tai ajankäyttöä) hyötyihin nähden, siihen ei kannata lähteä. Tai toisaalta, jos yhteistyötahot ovat riitaisia, vaativia tai muulla tavalla itselle sopimattomia, projektiin ei kannata lähteä.

Sisältä ulos

Palaa siis aina välillä sisälle ja muistuta itseäsi minkä asian tekeminen on tällä hetkellä sinulle tärkeintä. Varmista myös, että rajasi - seinät -  pitävät.  Sinun kuuluu aina ensisijaisesti suojella tekemisen aikaa. Luovuuden taloasi, jossa on mahdollista kävellä rauhassa huoneesta toiseen ja antaa pihan hälyn häipyä taka-alalle. Mitä enemmän pystyt keskittymään tekemiseen, sitä enemmän pääset eteenpäin. Sitä enemmän kehityt praktiikassasi (eli tekemisen tavassasi, mitä ikinä se sitten onkaan).

Muistatko mistä talosi ikkunasta näet niitä, joiden mielipiteisiin luotat. Missä pihan osassa ovat ne, joille ensisijaisesti pyrit työlläsi kommunikoimaan jotakin. Kaikki luovan työn tulokset eivät puhuttele kaikkia. Erottele siis oma ensisijainen yleisösi niistä, jotka saavat merkityksellisiä kokemuksia jonkun toisen tekemisistä. 

Jos luovan ilmaisusi lopputulokseen liittyy julkinen näkyväksi tuleminen (esimerkiksi näyttely, julkaisu, esitys, presentaatio) itse tekemisen - luomisen - jälkeen pääset aina käymään pihalla. On hienoa saada palautetta ja nähdä työ valmiina. Pihalla on paljon mukavia juttuja ja ihmisiä. Tehdyn työn esittely voi olla itsesi näköistä, ehkä keveää, juhlavaa tai jopa leikkisää, jos sellainen sinua kiinnostaa. Joskus ehkä nouset pihalle rakennetulle korokkeelle kommentoimaan ja esittelemään tekemääsi. Saat ehkä kukkia ja jonkinlaisen kunniakirjan tai pystin. Onnea! Nauti kaikesta huomiosta!

Ehkä sinä ja minä osutaan joskus samoihin pihakekkereihin! 

Voidaan joko olla hiljaa tai jutella siitä millaisia juttuja meidän talojen huoneissa kehittyy.

Jos en huomaa sinua heti, tule vetämään hihasta ja kuiskaa: minäkin asun luovuuden talossa.

*

Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin neljän viikon välein.

*

Kirja johon viittaan:

Julia Cameron: Walking in this World. The Practical Art of Creativity. 2002.

*

Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana kerron kuulumisistani, infoan kirjailijavierailuista ja kutsun mahdollisiin lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.

*

Voit lähettää minulle kommentteja kirjoituksistani tai ehdotuksia blogitekstien aiheiksi joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.

Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo

*

Blogin kuva Maria Grönroos @studioliikkuva