KUKA OLEN

kuva StudioLiikkuva/ Maria Grönroos
Kirjoittaja ja kouluttaja.
Luovuus ja sen esteiden ylittäminen on jatkuvan kiinnostukseni kohde.
Luovan prosessin eri vaiheet alkuideoinnista tekojen konkretisoimiseen ja lopputuloksen esittelyyn ovat ammattini ytimessä.
Syvällisimmin tunnen esityksen valmistamisen ja kirjoittamisen työprosessin.
Minua kiinnostavat ihmisen kokoiset tarinat, arjen havainnot ja ihmisten luovan potentiaalin herättäminen.
Työskentelen Turun AMK:n Taideakatemiassa teatterin lehtorina. Olen opettanut ja ohjannut taiteellisia ja taidepedagogisia projekteja päätoimisesti vuodesta 2008.
Viime vuosina olen pitänyt asiantuntijapuheenvuoroja mm. aiheista Luovuus ja sen ylläpitämine ja Luovuus tulevaisuustaitona,
Teen työtä myös esiintymisvalmentajana.
Olen koulutukseltani filosofian maisteri, pääaineena kotimainen kirjallisuus (2006, Turun Yliopisto) sekä teatteri-ilmaisun ohjaaja (2000, Turku AMK). Lisäksi minulla on yleinen opettajan pätevyys (2011). Olen opiskellut myös hahmoterapiaa (gestalt) useilla kursseilla (1998-2008).