Mitä sinulla tulee mieleen sanasta muusa?
Minulla tulee ensimmäiseksi Virginie, Albert Edelfeltin maalaama nainen, muusa sekä rakastajatar, josta taidehistorioitsija Anna Kortelainen kirjoitti kirjan 2009.
Muusa on "perinteisesti" tarkoittanut (mies)taiteilijaa innoittavaa naista.
Pohdin kirjoittamisen työtapoja ja luin Emilia Karjulan (2020) väitöskirjaa Sommitellut muusat: rituaali ja leikki luovan kirjoittamisen prosesseissa ja kirjoittajaryhmän toimissa.
Siinä hän kertoo, että “Kielitoimiston sanakirjan mukaan muusan määritelmä kuuluu: ”kreikk. tarustossa taiteiden ja tieteiden haltiattaria, vars. runouden haltiatar, runotar; kuv. taiteilijan työtä innoittavasta naisesta, nyk. joskus myös miehestä.”
Lähdetään siis nyt tässä siitä, että muusa on ensisijaisesti taiteen ja luovuuden hyvä haltia.
Mikä sitten on haltia?
Wikipedian mukaan haltia on "mytologinen taruolento, joka hallitsee tai suojelee jotakin paikkaa tai olentoa. Luonnonuskonnoissa henkien nähtiin vaikuttavan ja liittyvän moniin ilmiöihin ja asioihin luonnossa."
Suomessa luonnonuskonnot ovat vielä varsin lähellä elävää kansanperinnettä. Minulle on kerrottu, että isoisoisälläni oli vielä 1950-luvulla elävä suhde luonnonhaltioihin. Hänen todellisuudessaan lehmä saattoi jäädä metsän peittoon (eli kadota metsän haltioiden toimesta), riihessä asui haltia ja enteitä pystyi lukemaan havainnoimalla ympäristöä. Suhde hyviin ja ei-niin-hyviin haltioihin oli siis arkinen ja jokapäiväiseen elämään kuuluva.
Miten tällaista haltian tai muusan käsitettä voisi sitten kuka tahansa käyttää positiivisella tavalla luovan prosessin tukena 2020-luvulla?
Emilia Karjula käyttää muusan käsitettä luovan kirjoittamisen apuvälineenä. Hän avaa väitöskirjassaan, kuinka muusa “aikaansaa tai ylläpitää kirjoittamista”. Muusa innostaa ja inspiroi kirjoittamaan ja kirjoittaminen voi olla vuoropuhelua muusan kanssa.
Karjula nimeää erilaisia muusia, jotka liittyvät erilaisiin kirjoittamisen käytäntöihin. Esimerkiksi “mystisen kujeen muusan” hän kutsuu esiin tuomalla kirjoittamisryhmään esineitä, pullon ja kortit, jotka ovat “tarjoumia” - kirjoittamiseen osallistuvina toimijoita ja muusia.
Karjulan tutkimuksesta inspiroituneena aloin miettiä tarkemmin luovaa työtä palvelevan henkisen ja fyysisen tilan luomista. Näin uuden vuoden alussa minulla on suuri tarve kehittää entistä aktiivisempaa ja tietoisempaa suhdetta erilaisiin työprosesseihin.
Haastavinta kun on usein eri vaiheissa olevien töiden yhtäaikainen eteenpäin vieminen. Välillä on myös vaikeaa siirtyä eri työprosessista toiseen. Kuten monet muutkin (ja erityisesti kuten kaikki luovan työn tekijät), saatan edistää ja osallistua kymmeneen eri työprosessiin saman viikon aikana. Osa niistä on täysin minun vastuullani, osassa toimin fasilitoijana, toisissa olen työryhmän jäsenenä. Tälläkin hetkellä suunnittelen paria projektia ja vien loppuun muutamaa. Yksi oma kirjaprojekti on editointivaiheessa ja toinen ideointivaiheessa. Välillä itsensä ja aikansa johtaminen käy työstä (assistentiksi saa ilmoittautua, palkka maksetaan kahvin ja pikkuleipien muodossa, työajalla saa edistää myös omia projekteja, luova hulluus plussaa).
Mietin, millaisia iloa tuottavia rituaaleja ja "vakavia leikkejä" (kuten meillä teatteri- ja draamakasvatuksessa tavataan sanoa) omiin työprosesseihini voisin keksiä ja kehittää? Millaisia tekemisen laatuja eri prosessit eri vaiheissaan tarvitsevat ja millaisia muusia niihin voisi kutsua tueksi?
Karjulan mukaan muusa voi olla käsite, hahmo, esine, tuntemus, teko tai tilanne. Tässä on jo suuri skaala mahdollisuuksia. Muusa voi siis olla vaikka ikuisuuden käsite. Tai Peppi Pitkätossun hahmo. Tai muki. Tai puutumisen tunne jalassa. Tai liikesarja. Tai erityiseksi rakennettu kirjoittamisen tilanne (Kuten nyt, kun istun kirjoittamistuolissani ja katson välillä silmieni eteen sisustamiani taidekortteja, ne ovat muusien rivi, kuvia eri ajoissa ja paikoissa maalatuista kuvista. Niissä toistuu kasvit, ikkunat, taivas, lasi.)
Karjulan työstä inspiroituneena voin “kehystää” kirjoittamisen “subjunktiivisen tilan” niin, että kirjoittamisen prosessi erottautuu muusta ajasta, tekee siirtymän vaikkapa kotiarjesta tekstin tuottamiseen helpommaksi ja virittää minut fiktiiviseen maailmaan, jossa kirjani henkilöt asuvat. Kehystäminen (framing) tarkoittaa Karjulan mukaan viestejä, joiden avulla osaamme tulkita tietyn sosiaalisen tilanteen oikein, vaikkapa leikiksi tai rituaaliksi tai luovaksi työksi. Voin luoda totuttuja tapoja, joiden avulla vaikkapa siirryn ja pääsen helposti “Lemmenlankojen” (joka on kolmannen kirjani nimi) maailmaan. Subjunktiivi tarkoittaa mahdollisuutta. Karjulan mukaan sen piiriin kuuluvat kulttuuriset esitykset, kuten rituaali, karnevaali, leikki, teatteri ja elokuva. “Subjunktiivin vastakohta on indikatiivi, arjen, tosiasioiden ja syy–seuraussuhteiden järjestys. Luovan ja ei-luovan – siis arkisen, tavallisen? – kirjoittamisen erottamisen voi itsessään nähdä toistavan subjunktiivin ja indikatiivin eroa.”
Ero subjunktiivin ja indikatiivin välillä on kiehtova. Aikuiset hakevat ehkä taiteesta ja kulttuurista tätä subjunktiivin - mahdollisuuden - kokemusta. Teatterissa katsoja osallistuu leikkiin, että näyttelijä on henkilö, jota hän esittää ja että henkilö sanoo päähänsä pälkähtäviä sanoja eikä opeteltuja repliikkejä. Näyttelyssä voi aistia lopputulosta, johon joku on käyttänyt tunteja ja tunteja, aina uusi värikerros toisen päälle. Tai voi lukea kirjan, jonka kirjoittamiseen joku käytti vuosia, udelleen ja uudelleen tekstiä muokaten. Taiteen kokijana pääsee mukaan mahdollisuuksien rituaaliin ja parhaassa tapauksessa saa kokea tiivistyneiden merkitysten ylellisyyttä.
Mutta takaisin omiin töihin...
Voisin siis kutsua käsityötaitoisen, lankoja yhteen sitovan muusan kirjoitustuolini viereen editoimaan kanssani käsikirjoituksessa vapaan roikkuvat sivuhenkilöt paikoilleen. Mielikuvassani tämä muusa on pellavaa karstaava hymykuoppainen nainen, joka tietää kaikki langanluonnin niksit. Hän pistää rukin huoneeni nurkkaan ja kehrää lankaa samalla kun naputtelen. Tasaisessa poljennossa saan kaikki sanat paikoilleen. Oikolukuvaiheessa tämä sama muusa - Alma olkoon hänen nimensä - saa laittaa langan luomapuille ja kevään korvalla laitamme yhdessä loimet kangaspuihin. Alamme kutoa uutta tekstiä. Mielikuvaa vahvistan omilla käsityölangoillani (jotka ovatkin levällään olohuoneen lattialla), etsin sopivan taidekortin hyllyn kulmalle ja kuuntelen aiheeseen sopivaa musiikkia.
Mitä ajatukset muusista sinussa herättää?
Millaista luovuuden muusaa sinä voisit kutsua ja nimetä omaan luovaan työhösi näin vuoden aluksi?
*
Lähde:
Emilia Karjula: Sommitellut muusat: rituaali ja leikki luovan kirjoittamisen prosesseissa ja kirjoittajaryhmän toimissa
*
Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin kolmen-neljän viikon välein.
*
Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana lähetän konkreettisia vinkkejä, kuinka luovuutta voi lisätä arjessa, kerron kirjailijavierailuistani sekä lähetän kutsuja lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.
*
Voit lähettää minulle kommentteja kirjoituksistani tai ehdotuksia blogitekstien aiheiksi joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.
Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo
*
Blogin kuva Maria Grönroos @studioliikkuva
*