Terveisiä keskeltä luovaa prosessia. Monen mielestä toinen kirja on vaikein kirjoittaa, mutta minulle se on ollut kyllä tämä kolmas kirja, jonka työstö on toistuvasti ollut loputonta vaellusta autiomaassa ilman vettä. No. Jotain on saatu hirveällä itseni uhkailulla, lahjonnalla ja kiristämisellä aikaan. Teksti on nyt kustannustoimittajalla ja luotetulla esilukijalla. Kirjan nimi on vaihtunut ja odotan heidän kommenttejaan kylmä hiki otsalla. On siis hyvin aikaa lukea viisaita ja lohduttavia kirjoja. Voin pohtia tätä luomista niinku teoriassa enkä käytännössä. (Käytännössä se on ihan hirveetä.)
Musiikkituottaja Rick Rubinin kirja The Creative Act: A Way of Being (2023) käsittelee luovuutta laajasti - niin laajasti että kyseessä on oikeastaan elämäntaitokirja: kuinka olla olemassa maailmassa ja universumissa. Elämänasenteen ja “maailmaan asettumisen” lisäksi teoksesta löytyy myös konkreettisia vihjeitä teoksen tekemiseen.
Itseäni kiinnostaa tietysti, kuinka Rubin hahmottelee luovaa prosessia. Kirjoitin ensimmäisen kirjani Tilkkuterapiaa rakenteen luovan prosessin vaiheiden muotoon: Kuuntele - Leikkaa - Ompele - Juhli - Jaksa - Vie loppuun. Näistä vaiheista kirjoitin blogiin 13.3.2022 otsikolla Luovan prosessin vaiheet eli tyhjästä teokseksi. Oi niitä aikoja. Olin niin luova, iloinen ja viaton.
Rubinia lukiessani aloin penkoa taas luovan prosessin vaiheistuksia viime vuosisadan luovuuden tutkimuksesta ja upposin hetkeksi internetin ihanaan maailmaan. Moneen kertaan siteeratun psykologi Irving A. Taylorin esittämän vaiheistuksen (1959) kautta pääsin Wallasin prosessin jäsennykseen.
Englantilainen opettaja, tutkija ja yksi London School of Economicsin perustajajäsenistä Graham Wallas (1858-1932) hahmotteli luovan prosessin neljä vaihetta teoksessaan Art of Thought (1926). Wallas siteerasi saksalaisen fyysikon Hermann von Helmholtzin puhetta (vuodelta 1891) ja hahmotteli siihen nojaten uuden idean syntyvaiheet.
Wallasin (ja myöhemmin Taylorin) kuvaama prosessi oli (toisen käden lähteiden mukaan):
Valmistelu (Preparation) tietoinen vaihe, jolloin tutkitaan ongelmaa tai kehitettävää asiaa kaikista mahdollisista suunnista, tämä vaihe saattaa olla systemaattista, “hedelmätöntä” analyysia, mutta olennainen osa prosessia
Hautominen (Incubation), tässä vaiheessa ongelmaa tai tutkittavaa asiaa ei pohdita lainkaan tietoisesti, tämä tärkeä vaihe on ongelman tai projektin “lepäämään jättämistä” - hautomiseen tai “idättämiseen” tarvitaan aina aikaa ja hyvät olosuhteet
Oivallus (Illumination), nyt “onnellinen idea” (happy idea) ilmestyy yllättäen esimerkiksi kävelyllä aurinkoisena päivänä - ei siis yleensä väsyneenä pöydän ääressä työskennellessä
Todentaminen (Verification) tässä kohtaa idean arvo testataan ja idean tai lopputuloksen muoto määritellään, tämä vaihe voi tarkoittaa käytännön laskelmia, prototyyppien testaamista tms.
Rick Rubinin esittämillä vaiheilla on yhtymäkohtia tähän melkein sata vuotta aikaisemmin sanallistettuun ideoiden syntyprosessiin. Rickin mukana kuljetaan materiaalin keräämisen kautta luovaan improvisatoriseen leikkiin, jota seuraa teoksen rakentaminen ja muotoilu sekä viimeistely. Prosessissa kuljetaan siis helpon keräilyn kautta kokeiluun ja työläämpään puurtamiseen. Tämä on varmasti monelle asioita näkymättömästä näkyväksi tekevälle tuttua. Tunnistan Rubinin kuvauksesta esityksen valmistamisen ja kirjoittamisen kokemuksiani. Tosin nyt kun olen puolessa välissä kirjaa hän ei ole vielä kertonut uhkailu, lahjonta, kiristys -tekniikoista mitään, hän puhuu lähinnä viidentoista vuoden meditoinnin vaikutuksista. (Mitä? Entä jos dead line on kohta ja olet luvannut palauttaa romaanikäsikirjoituksen?)
No, ensiksi Rick antaa lukijalle samantyyppisen ohjeen, joka löytyy myös Anne Lamottin kirjasta Bird by Bird. Instructions on Writing and Life. (Jota lämpimästi suosittelen!)
Luo ympäristö, jossa olet vapaa ilmaisemaan mitä pelkäät ilmaista.
Tämä on todella tärkeä lähtökohta.
Niin kauan kuin annamme sisäisten rajoittavien äänien (mitä naapuri, äiti, isä, sisko, veli, opettaja, idoli, kaveri, kaverinkaveri, kaverinkaverinkaima, puoliso, postinkantaja, serkku, mummo, pomo, Kartsa, Pera, Sinikka, Fannyelisa tästä sanoisikaan) rajoittaa liikaa, olemme hukassa.
Minua auttaa, että vakuutan itselleni, ettei kukaan tule koskaan lukemaan juttujani. Kirjoittelen tässäkin ihan vaan itselleni. Eikä tätä ensimmäistä versiota sellaisenaan kenellekään näytetä. Senkun vaan annetaan mennä.
No. Nyt olemme luoneet riittävän turvallisuudentunteen. Sitten Rickin vaiheisiin:
Siementen kerääminen - Seeds
Ensimmäisessä vaiheessa on Rubinin mukaan olennaista olla avoin ja kerätä kaikkea, mikä kiinnostaa. Kirjoittamisessa siemen voi olla lause, hahmo, juonenpätkä, tapahtuma, sana, tunnelma. Liiketoiminnassa siemen voi olla henkilön tarve, tekninen keksintö, yleinen havaittu epämukavuus jossain tilanteessa, oma henkilökohtainen kiinnostus.
Siementen kerääminen ei vaadi paljon työtä. Riittää että huomaa ja havaitsee. Panee merkille. Ehkä kirjaa muistiin. Kysymys on havainnoista ja vastaanottamisesta.
Rubin kirjoittaa kauniisti, kuinka kalastaessa kävelemme veden ääreen, laitamme vieheen tai madon koukkuun ja heitämme sen veteen. Sitten vain odotamme, olemme läsnä. Emme voi pakottaa kalaa iskemään syöttiin. Jos menemme joka päivä virvelin tai ongen kanssa veden ääreen, lopulta tulosta syntyy. Vegaaneille sopinee paremmin marjastamisen metafora: Mene ämpärin kanssa metsään, jos haluat marjoja. Sitoutuminen luovaan prosessiin tuo aina tuloksen.
Kun siemen (eli Jokin) tippuu syliimme, ei ole tarpeen arvioida sen laatua tai kohtaloa: “Onko tämä sävel osa hittibiisiä, joka päätyy listaykköseksi?”. Tässä vaiheessa vaan keräämme siemenet, laitamme ne multaan ja kastelemme. Myöhemmin nähdään, mikä siemenistä lähtee itämään. Rubin korostaa, että jos laitamme liikaa odotuksia siemenelle tai jos hylkäämme sen heti vähäpätöisenä, teemme hallaa prosessille. Vasta paljon myöhemmin on visioiden ja tavoitteiden vuoro. Tämä pätee mielestäni myös lastenkasvatukseen ja kouluttamiseen. Ei parane laittaa liikaa odotuksia eikä etenkään hylätä heti kättelyssä, vaikka vaikutelma olisi vaatimaton. Moni puhkeaa kukkaan vasta keski-iässä.
Rubin kehottaa keräämään siemeniä paljon ja sitten yksinkertaisesti vain pitämään niistä huolta. Vasta kun meillä on sata siementä - lauseiden pätkiä, henkilöitä, tilanteita, tapahtumapaikkoja, sanoja tms. - on helpompi verrata niitä toisiinsa ja tunnustella mikä on tärkein, keskeisin tai olennaisin jatkotyöstöön. Tämä keräily ja hauduttelu on varmasti tuttua monelle idearikkaalle keräilijälle. Tämä - erittäin kiva vaihe - on minullakin aina jollain tavalla päällä: bongailen henkilöhahmoja, tapahtumia, uutisia, lauseita. Melkein kaikesta ympärillä voisi kirjoittaa jotain, vaikka klementiinistä.
Kokeileminen - Experimation
Nyt meillä kasa siemeniä, paljon mahdollisia aloituksia, potentiaalia. Seuraavaksi kokeilemme Rickin mukaan mitä yhdistelmiä siemenistä voisi kehittyä käytännössä. Tämä vaihe on etsimistä, vapaata leikkiä. (Kuulostaa muuten hyvin paljon minun devising-teatterin opetukseltani.) Nyt siis olemme siementen - vaikkapa tekstinpätkien - kanssa vuorovaikutuksessa ja kokeilemme viedä niitä eri suuntiin. Olemme kuin puutarhureita, jotka luovat optimaalisia tiloja kasvulle ja kokeilemme kasvattaa eri lajikkeita. Tässä kohtaa ei pyritä nopeimpaan mahdolliseen lopputulokseen, vaan kestäviin valintoihin. Jos vaikkapa kehittelemme henkilöhahmo -siementä, voimme kirjoittaa hänelle taustaa, voimme kokeilla kirjoittaa hänen äänellään, voimme kirjoittaa hänet dialogiin erilaisten henkilöiden kanssa erilaisiin tilanteisiin. Voimme löytää kokeilujen kautta mikä ympäristö tai kertomisen tapa tuntuu hedelmällisimmältä. Saatamme tulla luoneeksi uusia hahmoja tai tilanteita, jotka lähtevät versomaan aivan uutta elämää. Ehkä alkuperäisen henkilöhahmon huonekalut alkavat saada pääosan tekstissä ja löydämme niiden kuvailun kautta historiallisen romaanin rungon.
Olennaista tässä vaiheessa on olla ajamatta käärmettä piippuun. Eli olla sokeutumatta omille ennakko-odotuksille siitä, mitä siemenistä meidän mielestä tulisi kasvaa. Tärkeää on säilyttää yllättymisen ja löytämisen mahdollisuus. Rubin muistuttaa meitä monien suurien keksintöjen löytötavasta - ne tulivat sattumalta (penisiliini, post-it -laput, muovi).
Monia keksintöjä menee itseasiassa koko ajan havaintokykymme ohi, koska keskitymme siihen että tästä siemenestä ollaan kasvattamassa x:ä tai y:tä. Tässäpä tulee jälleen mieleen, kuinka samanlaista tämä luominen on kuin lasten kasvattaminen ja kouluttaminen. Ei kannata yrittää tehdä tyypistä X:ää tai Y:tä, jos hän ei yhtään lähde siihen suuntaan kasvamaan.
Kokeilujen sydän on mysteeri, salaisuus, ei-tietäminen. Et tiedä, mitä siemestä kasvaa. Lopeta siis lopputuloksen visiointi. Rick kehottaa antamaan siemenen - lauseen, muodon, sävelen, värin - johdattaa itse itseään. Kaikista siemenistä ei kasva tuhatvuotista punapuuta. Tärkeää on vain pistää siemen talteen, olla heittämättä niitä menemään.
Jos emme saa “mitään irti” siemenestä, vaikkapa melodiasta tai tekstistä, emme ehkä vielä tiedä sille oikeaa kokeilua. Siispä siemen saa jäädä lepäämään.
Rubin määrittelee käsityöläisen ja taiteilijan eron näin: Jos tiedät mitä haluat tehdä, ja teet sen, olet käsityöläinen. Jos aloitat kysymyksestä ja käytät kysymystä oppaana löytääksesi jotain, olet taiteilija. Yllätykset kasvattavat meitä taiteilijoina ja mahdollisesti laajentavat koko taiteen käsitettä.
Mistä sitten voi tietää, tai ennustaa, että jokin idea tulee kukkimaan tai kasvamaan puuksi? Sitä ei tiedäkään - sen yleensä tuntee. Innostus (exitement), energian lisääntyminen, halu kurottaa eteenpäin ja tutkia lisää, on hyvä merkki, jota kannattaa kuunnella.
Kokeile kaikkea - Try everything
Kuvittelemisen ja todellisuuden välillä on kuilu. Samalla tavalla kuin puheen ja tekemisen välillä on kuilu. Idea tai visio saattaa olla ajateltuna ja kuviteltuna nerokas, upea. Toteutuneena se ei ehkä toimikaan. Ainoa tapa tietää toimiiko idea, on kokeilla sitä. Testata kaikkea. Tässä vaiheessa kysytään käytännössä “Entä jos…” tuhat kertaa. Entä jos kaikki punainen vaihdettaisiin malvan väriseksi? Entä jos kaikki lujalla tuleva olisi hiljaista? Entä jos pääosan esittäjä vaihtuisi joka kohtauksessa? Entä jos näyttäisimme tämän viisivuotiaille lapsille? Entä jos kaikki k-kirjaimet poistettaisiin? Entä jos kallio puhuisi?
Jos työskentelet ryhmässä, kokeilkaa kaikkia ideoita niistä puhumisen sijaan. (Ai että. Rakastan Rick Rubinia, koska hän toistaa saman asian jota minä usein hoen: kokeile, kokeile, kokeile käytännössä!) Jotta voidaan punnita vaihtoehtoja, niitä täytyy kokeilla. Idoita voi arvioida vain, kun ne on nähty, kuultu, maistettu, haistettu ja tunnettu. Idean esittäjän täytyy saada näkyville ja kuuluville, mitä hänen visionsa voisi tarkoittaa käytännössä ja toisten on suostuttava hänen kokeiluunsa. Jos idean testauksen tulos on, ettei se toimi, prosessissa on päästy huomattavasti eteenpäin. Epäonnistuminen on siis aina tärkeää informaatiota, jota tarvitaan päästäksemme sinne, minne olet menossa.
Muotoileminen - Crafting
Nyt siemenen koodi on selvitetty, on löydetty muoto, keskeinen idea, jota kohti teos kasvaa. Tiedämme suunnan, mitä kohti olemme tässä luovassa prosessissa menossa. Nyt alkaa todellinen rakennustyö. Luonnosteluvaihe on ohi. Rubinin mukaan tämä vaihe on vähemmän maaginen. Enemmänkin muuraamme nyt tiili tiileltä uuniin korkeutta. Prosessi muuttuu veistämiseksi ja hiomiseksi. Jotta tiedämme, mitä luonnosta lähdemme työstämään valmiiksi teokseksi, kuuntelemme taas tunteita ja tuntemuksia: Missä luonnoksessa on energiaa, innostusta. Jonkin verran sahaamme tietysti edestakaisin kokeilun ja luonnostelun ja rakentamisen ja “lukkoon lyömisen” välillä. Tunnustelemme mitä lisätään, mitä poistetaan, mitä yhdistetään. Tämä vaihe on minulla kirjoittamisessa suurilinjainen editointivaihe (jota tein hirrrrveällä työllä ja tuskalla tämän syksyn). Ensimmäinen (hyvin keskeneräinen) versio on kirjoitettu, ja nyt tekstin palojen paikkoja vaihdetaan, henkilöitä saatetaan yhdistellä, jotain poistuu, jotain kirjoitetaan lisää. Paikat ja tilanteet tarkentuvat, henkilöhahmot tarkentuvat. On sitouduttava valintoihinsa ja vietävä ne päätökseen.
Rick Rubin kertoo, kuinka jumittuneeseen työhön (musiikin tuottamisen kontektissa) voi hakea uutta energiaa ja innostusta. Hän kutsuu näitä harjoitteitaan samuuden rikkomiseksi (breaking the sameness). Taiteen tekijät ja luovat ihmiset eri aloilta ovat varmasti kuulleet saman tyylisistä harjoitteista, kuten laulun kirjoittamisesta jonkun toisen ihmisen esitettäväksi. Tärkeintä on rikkoa oma työn rutiini. Se voi syntyä vaikka tekstin fonttia muuttamalla, kirjoittamispaikkaa muuttamalla, kirjoittamalla eri vuorokauden aikaan kuin yleensä, eri vaatteissa tms.
Irti päästäminen - Momentum
Muotoilemisen vaiheella täytyy olla päätepiste. Emme voi hioa teosta loputtomiin. Jos dead line:ja ei ole ulkopuolelta asetettu, sellaisia kannattaa keksiä itse itselleen ja ilmoittaa se vaikka luotetulle kaverille. Johonkin valitaan on pysähdyttävä ja lopetettava muutokset. Vaikka tottakai voisimme loputtomasti miettiä ja tutkia minkä muotoinen kaulus sivuhenkilön takissa on, jossain kohtaa se on vain lyötävä lopullisesti lukkoon. Tärkeämpää, kuin viilata jokaista yksityiskohtaa, on saada kokonaisuus valmiiksi. Jos kirjaa kirjoittaessa on kohta, jota et osaa ratkaista, hyppää tuon kohdan yli ja kirjoita ne kohdat, joista on helpompaa kirjoittaa. Tärkeitä on työstää, muotoilla versio valmiiksi ja päästää siitä hetkeksi irti. Kun päästää hinkkaamisesta irti, voi pyytää teoksesta palautetta tai kehitellä hetken jotain toista ideaa.
Viimeistely - Completion
Teoksen viimeistely ja hiominen muiden aistittavaksi on luovan prosessin viimeinen vaihe. Tämä voi tarkoittaa teoksen kehystämistä, värien säätämistä, lopputekstien ja kiitosten kirjoittamista, korjauksia. Jos huomaamme, että jokin ei ole kohdallaan, otamme askeleen taaksepäin ja teemme viimeisiä muutoksia. Sitten katkaisemme langat ja päästämme irti.
Fiuuuu. Ding.
Ja sitten tapahtuu jotakin, joka voi herättää pelkoa: luovutamme tuotoksen maailmaan. Luovumme kontrollista. Annamme jonkun kokea, katsoa, kuulla, tuntea.
Teos alkaa elää omaa elämäänsä kokijoiden maailmassa, ja sille syntyy meistä riippumattomia tulkintoja. Joku saattaa kohauttaa olkiaan. Joku sivuuttaa tuotoksen täysin. Joku hehkuttaa. Joku tulkitsee täysin omalla tavallaan. Joku näkee hibiskuksen kukassa rikkaruohon. Joku raeruohossa kiinanruusun. Joku kokee teoksen henkilökohtaisena loukkauksena. Joku löytää sen pienen salaisen asian, jonka olemme teokseen piilottaneet.
Tuotokseen on aina miljoona mahdollista reaktiota, eivätkä ne ole (kokonaan) riippuvaisia teoksesta tai sen tekijästä.
Silloin on hyvä keskittyä keräilemään siemeniä. Nähdä unia. Juoda hitaasti kahvia. Testailla huvikseen erilaisia yhdistelmiä. Kokeilla jotain muuta. Vaikka tanssimista. Sketsihuumoria. Piirtämistä. Radikaaleja ristipistoja. Tai pienen tekstin kirjoittamista klementiinistä.
Kle. Kle Klementiini.
On. On. Onnekas.
Se sai suuuuuudelman.
Päälaelleen päärynältä.
Näin.
Hyvää joulua ja vuodenvaihdetta sinulle!
Kuullaan taas ensi vuonna, tammikuussa 2024!
*
Tekstissä mainitsen:
Rick Rubin with Neil Strauss: The Creative Act: A Way of Being. 2023. Canongate.
Professori, insinööri Chris Mattsonin artikkeli (25.3.2021) Graham Wallas: The Creative Process
*
Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin kolmen-neljän viikon välein.
*
Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana lähetän konkreettisia vinkkejä, kuinka luovuutta voi lisätä arjessa, kerron kirjailijavierailuistani sekä lähetän kutsuja lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.
*
Voit lähettää minulle kommentteja kirjoituksistani tai ehdotuksia blogitekstien aiheiksi joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.
Löydät minut facebookista ja instagramista @minnahaapasalo
*
Blogin kuva Maria Grönroos @studioliikkuva
*