Joskus pienet harmit kasaantuvat.
Meillä keittiöremontti viivästyi ja väliaikaisratkaisut kodin järjestelyissä jatkuivat. Lämmitin mikroeineksiä päivästä toiseen olohuoneen lattialla. Pesin tiskejä vessan pikkuruisessa käsienpesualtaassa. Samaan aikaan pesukone lopetti yhteistyön. Pyykkivuori kasvoi. Sitten lapsi sairastui sen verran, ettei kouluun voi mennä, mutta kuume ei kaatanut tiedottomana petiin. Siirryin kotiin etätöihin ja palaverien keskellä etsin Wilmasta läksymerkintöjä, uhkailin lasta tekemään tehtäviä tai muuten. Keittiöremontti jatkui, pora lauloi ja heppaohjelman tunnusmusiikki raikui. Putkimiestä odoteltiin saapuvaksi.
Olin suunnitellut tähän kohtaan syysflown. Fantasiassa luotsasin inspiroituneet opiskelijat uuden luomisen äärelle, lenkkeilin kirpeinä syysiltoina, täytin päiväkirjaan inspiroivia ajatuksia. Kuvitelmissani oikoluin viikonloppuisin romaanikäsikirjoitusta ja tajusin sen syvimmän olemuksen. Mutta arki jyräsi minut. Arjen rutiini muuttui sarjaksi poikkeustilanteiden hoitamista.
Harvalla luovaa työtä tekevällä on mahdollista vetäytyä arjen realiteeteista. Kaikilla on varmasti enemmän tai vähemmän jatkuvia huoltotöitä. Vähintään itselle täytyy kehittää syömistä ja vuokra maksaa. Voi olla ajoneuvoja (kaksi-tai nelipyöräisiä), neliöitä (ulkona ja sisällä), eläviä (kaksi- tai nelijalkaisia) jotka vaativat huomioita. Laskuja tulee maksettavaksi ja huonekasvit kuivuvat. Jokaiseen vajarakennelmaan, polkupyörään ja marjapensaaseen voi panostaa loputtomasti aikaa, jotta se pysyy ehjänä, puhtaana ja kukoistavana.
Joskus itseään toteuttava ihminen on siunattu ahkeralla puolisolla, taloudenhoitajalla, muusalla tai rakastetulla, joka asettaa säännöllisesti ruokaa eteen ja puhtaita vaatteita esille. Arki voi pyöriä jonkun toisen toimesta, jolloin koira tai lapset saavat ruokaa vaikka venynyt verkostoitumisilta vaatisi veronsa. Viime aikoina on kirjoitettu jo edesmenneiden taiteilijoiden puolisoita esiin, jotka ovat kokopäiväisesti luoneet mahdollisuuksia miehen luovaan työhön, jopa tehneet siitä osan. Aino Aalto, Marjatta Sarpaneva. Viimeisimmäksi lauantaina 11.9. luin Helsingin Sanomista Helena Ruuskan kirjasta Mary Gallen-Kallelasta.
Aloittaessani tätä kirjoitusta luulin kirjoittavani arjen ajanhallinnasta. Luonnostelin oppimiani hyviä neuvoja:
"Aseta tavoite: mitä haluat harjoitella, missä kehittyä. Tee tavoitteesta kuva."
"Aseta projektillesi dead line ja varaa joka viikolla kalenteriin 1-5 tuntia projektin edistämiseen. Pidä aikataulustasi kiinni. Palaa suunnitelmaasi, vaikka lipsut siitä."
"Hanki tukiryhmä, jolle kerrot tavoitteestasi. Pyydä tukijaasi kyselemään sinulta, miten projektisi sujuu."
"Mene kurssille"
Sitten flunssa siirtyi minuun. Voimakkaampana kuin lapsella. Arjen jonglöörin pallot tippuivat maahan. Kaaduin peiton alle. Siirtelin sovittuja töitä seuraavaan viikkoon. Nukuin välillä, jotta jaksoin hoitaa seuraavan asian. Mietin, etten saa tätä blogitekstiä tehtyä. Oli pakko antaa periksi. Nukahtaa. Siirtää. Luottaa.
Joitain päiviä myöhemmin parannuin ja kömmin takaisin huoltohommiin. Täytin ja tyhjensin tiskikonetta, joka oli muutamien mutkien kautta saatu toimimaan, kannoin kaupasta elintarviketta ja hoitoshampoota, irrotin ja pesin lakanoita uudella, yhteistyösopimuksen aloittaneella pyykkikoneella, silitin hamahelmipupuja, letitin hiuksia, suunnittelin rauhallista kahvihetkeä, joka karkasi koko ajan kauemmas.
Tulin ajatelleeksi miestä, jonka näin kaupassa: Valahtaneet verkkarit, takaraivolta tärähtäneet hiukset ja tyhjä katse hyllyn edessä. Kuvittelin, ettei hän ole saanut nukutuksi, koliikkikaksoset ovat huutaneet, puoliso on lähettänyt hänet kauppaan ja ostosten tekeminen on äkkiä liian vaikea kognitiivinen tehtävä. Oikean pesuaineen valitseminen on miehelle liikaa ja sitten - - -.
Mieleni rakensi hänestä tarinahahmotelman, mietin voisiko hän kuulua johonkin tarinaan.
Ostoksia purkaessani tulin ajatelleeksi: tämä kaikki pakollinen huoltaminen ylläpitää luovuuttani. Jos minulla olisi mahdollisuus kiivetä torniin tai laskeutua kellariin kirjoittamaan, nousisi rima varmasti tajuttoman korkealle. Kun luovaan työhön on rajallinen aika ja itselle asetettu dead line lähenee, tuottavuus lisääntyy.
Olen kuullut usean kirjoittajan siivoavan "kun pitäisi kirjoittaa" ja potevan huonoa omaatuntoa itsekurin puutteesta. Entä jos imuroiminen onkin tärkeää valmistautumista kirjoittamiseen, maalaamiseen tai esiintymiseen. Samalla kun siirrän tavaroita paikoilleen, järjestän konkreettisesti ympäristöäni, mieleni käynnistyy ja alkaa siirtyä kohti luovaa työtä.
Monet kirjailijat ovat puhuneet arkisen rutiinitoiminnon merkityksestä luovassa työssä. Margaret Atwood on sanonut, että silittäessä monet teoksen asiat ratkeavat. Pirjo Hassinen on kertonut luoneensa monta kirjaa tiskatessaan. Uutta luodessa on hyvä tehdä välillä jotain rutiininomaista ja konkreettista. Ideat muhivat taustalla ja porkkanoita pilkkoessa jokin asia loksahtaa kohdalleen. Yht'äkkiä tiedät, mitä seuraavaksi teet.
Arki voi viedä ja hukuttaa. Jos huollettavaa on liikaa, kaikki energia menee selviytymiseen, eikä maaleja tai kirjoitusvälineitä jaksa ottaa esille.
Mutta jos imuroitavien neliöiden määrä on sopiva ja apukäsiä riittävästi, voivat arjen huoltotoimet kannatella luovuutta.
Arjen voi ottaa vastaan niin kuin painovoiman. Luonnonvoimana, jota vasten rakentua. Arjen rytmi, jossa kaaosta järjestellään, likaa pestään, nälkää ruokitaan, väsymystä peitellään nukkumaan, on monella tavalla samanlainen kuin luovan työn rytmi, jossa kaoottinen leikki ja järjestävä kontrolli vaihtelevat. Arjen toistavat liikkeet ovat turvallinen rakenne, jonka keskellä kehitellä uusia maailmoja. Rutiinien toistuessa voi antautua epävarmaan prosessiin, josta ei koskaan tiedä varmasti kuinka siinä käy. Tuleeko tästä takki vai hattu. Pysyykö materiaalikokeilu kasassa. Sopiiko melodia kokonaisuuteen.
Arjen rytmissä voi olla juuri sopiva hetki sille (esimerkiksi lauantai-iltapäivänä) että uusi teksti alkaa syntyä. Mies kaupassa saa itselleen menneisyyden ja siirtyy ehkä seuraavaan tarinaan.
Onko sinun arkesi jyräävä vai kannatteleva? Voiko siinä tehdä muutoksia kannattelua kohti?
p.s.
Harjoittelen jatkuvasti mielekkäiden valintojen tekemistä arjessa. Valintojen, jotka mahdollistavat luovat projektit, mm. tämän blogin kirjoittamisen. Apua ajanhallintaan olen saanut mm. teoksista:
Satu Pihlaja: Aikaansaamisen taika. Näin johdat itseäsi. 2021. Atena.
Satu Pihlaja: Valinnan paikka. Näin teet parempia päätöksiä. 2021. Atena.
Anna Perho: Antisäätäjä. Fiksun ajansäätäjän opas. 2019. Otava.
Tämä blogi on luovuuden harjoittelua, paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Kirjata ja jakaa ajatuksiani luovasta prosessista. Julkaisen kolmen viikon välein.