top of page

Luovuuden esteiden läpi

minnarhaapasalo

Updated: Jun 8, 2023



Mitä tekisit, jos saisit päivän ylimääräistä aikaa? Jos olisit rohkeampi versio itsestäsi? Se "Minä 2.0." -versio, joka pystyy antautumaan kaikkein rakkaimmalle harrastukselle tai ajanviettotavalle? Sille tekemiselle, josta tulee merkityksellinen ja hyvinvoiva olo?


Jos on vaikea keksiä merkityksellistä tekemistä, muistele mitä rakastit tehdä viisivuotiaana!


Muistaakseni olin aavistuksen vanhempi kuin viisi, kun järjestin ystäväni Maaritin kanssa kotini alakertaan vievien portaiden alla iltamat. Ensin keksimme ohjelmaa: näytelmä sekä arpajaiset. Valmistelimme esityksen, johon liittyi ainakin rimpsuhameeseen pukeutuminen. Teimme arpalippuja, jotka muistaakseni maksoivat 20 penniä. Iltamiin oli myös pääsymaksu. Kutsuimme ihmisiä paikalle. Ainakin äiti kävi ja muistaakseni myös Mari Holopainen pikkusiskoineen. Olin onnekas saadessani kokemuksen, että iltamien järjestäminen on mahdollista.


Aikuisena olen ollut mukana perustamassa esittävän taiteen yhdistystä ja vapaan kentän teatteria. Olen osallistunut monien esitysten tekemiseen. Tällä hetkellä opetan ammattikorkeakoulun lehtorina esitysten tekemistä ja osallistun kaikenlaisten tapahtumien järjestämiseen. Organisoin aikatauluja, jotta ihmisillä on mahdollista tulla yhteen. Varailen tiloja toiminnalle. Mahdollistan yhteisiä kokemuksia.


Työssäni kirjoittajana järjestän fiktiivisiä iltamia. Kuvittelen tapahtumia, joissa ihmiset tulevat yhteen jonkin asian pariin. Tilkkuterapiaa -kirjaan halusin kirjoittaa kansalaisopiston tilkkutyökurssin, talkoot, pikkujoulujuhlat, konsertin, uudenvuodenjuhlat, kurssin päättäjäiset. Seuraavaan kirjaani olen tähän mennessä kirjoittanut kolmet häät, talkoot, myyjäiset, nimiäiset, joulujuhlan.


Monessa kohtaa voin ajatella jatkaneeni iltamien suunnittelua ja toteutusta viisivuotiaasta saakka. Se ei ole ollut tietenkään ole aina helppoa. On ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä, jotka jarruttavat oman luovuuden toteuttamista.


Mitä luovuuden esteitä on olemassa?


Tässä vuosien työkokemukseeni ja lukuisiin alan kirjoihin perustuva lyhyt lista yhteisöön liittyvistä syistä, jotka estävät usein luovuutta:


- kiire ja rajoitetut vaikutusmahdollisuudet yksilöiden oman ajankäytön hallintaan

- toimintakulttuuri, jossa arvostetaan korostuneesti nopeaa tuloksellisuutta ja päämäärään pääsemistä prosessin sijaan, eli toisin sanoen ns. tehtävätavoitteen korostaminen ja tunnetavoitteen (luottamuksen ja koheesion rakentamisen) unohtaminen

- traditionaalisten toimintatapojen ylläpitäminen vain siksi että "näin on aina tehty"

- egoismi ja näistä usein seuraava yhteisön elitismi (joka ei liity vain taide- ja kulttuurialan elitismiin vaan kaikkien alojen mahdolliseen kuvitelmaan oman alan, toiminnan tai organisaation korkeatasoisuudesta tai ylivertaisuudesta suhteessa johonkin toiseen)

- hierarkkisuus ja siihen usein liittyvä ilmiöiden, ihmisten ja toimintatapojen arvottaminen "parempaan, korkeatasoisempaan, arvokkaaseen" ja "huonompaan, vähemmän korkeatasoiseen ja arvokkaaseen"


Tässä lyhyt lista yksilöön liittyvistä luovuutta estävistä tekijöistä:


- kiireen tunne ja kyvyttömyys organisoida omaa ajankäyttöä

- kyvyttömyys prosessissa työskentelyyn, läsnäoloon ja keskeneräisyyden kanssa elämiseen (eli tehtävätavoitteen korostuminen tunnetavoitteen sijaan, saavutuksen korostuminen matkanteon sijaan)

- opittujen toimintatapojen ylläpitäminen vain siksi "että näin kuuluu tehdä" ja "mitä naapurit/puoliso/äiti/isä/isoisä/isoäiti/opettaja/valmentaja/kriitikko/galleristi/kollega/pomo/toimitusjohtaja/hallituksen puheenjohtaja/omistajat/katsojat/lukijat/ostajat/media/paavi/jumala/ sanoisi"

- egoismi ja sisäistetty, ylikorostunut kilpaileminen muita vastaan, johon liittyy usein oman toiminnan jatkuva vertaaminen toisten toimintaan ja ylikorostunut vaativuus itseä kohtaan

- perfektionismi, täydellisyydentavoittelu, (joka liittyy usein sisäistettyyn arvottamiseen, vertailemiseen ja vaativuuteen itseä kohtaan)

- sisäistetty auktoriteettikriitikko, joka sisäisenä äänenä sabotoi, kritisoi ja estää luovaa toimintaa

- alhainen itseluottamus

- häpeä ja syyllisyys (syyllisyys on helpompi hoitaa pienemmäksi, häpeä vaikeampi, mutta häpeästä huolimattakin voi tehdä koko ajan vaikka mitä, kuten näyttelijä Krista Kosonen Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä (19/2022) sanoo: "Tulee hirveän turvallinen olo, kun on nolannut itsensä. Kun on oikein kokenut häpeän, että aha, nyt se on koettu.")


Mikä sitten auttaa madaltamaan näitä kaameita esteitä?


Tässä lyhyt vinkkilista:

- pysähtyminen ja olemassa olevien olojen havainnointi (mitä kuulen, näen, tunnen, mitä itseni ulkopuolella tapahtuu)

- käveleminen (kehon omaan tahtiin liikkuminen, myös haravoiminen, puutarhanhoito, lumen luominen, uiminen toimii)

- riittävä lepo

- empatian harjoitteleminen (itseä kohtaan ja muita kohtaan - huom! tämä on äärimmäisen vaikeaa ja kestää yleensä ihmiselämän, kannattaa siis aloittaa harjoitteleminen heti)

- vertaistuki - luovuutta tukevien ihmisten pariin etsiytyminen

- luovuushetkien priorisoiminen jonkin muun toiminnan sijaan

VINKKI! jos olet hyvin suorituskeskeinen, voit aluksi tehdä luovuuden toteuttamisesta itsellesi TPS:n eli Tärkeä Pakollisen Suoritteen, esim. torstaisin klo 17.30-18.30 on sinun luovuushetkesi ja silloin on hyvä hetki painiskella kaikkien sisäisten esteiden kanssa ja ahdistua vaihteen vuoksi luovan projektin edistämisestä.

- huumori ja leikkimielisyys

VINKKI! Jos sisäistämäsi kriittinen auktoriteetti on kovaääninen, askartele auktoriteetista nukke - hyvin yksinkertainen malli toimii, paksu pahvi kelpaa materiaaliksi. Voit käyttää nuken askartelussa apuna myös kuvia sisäistämistäsi auktoriteeteista, mutta omaan piirrosjälkeenkin voit täysin luottaa. Polta nukke paloturvallisissa olosuhteissa, vaikka ulkona metallisessa kurkkupurkissa. Jos hyvältä tuntuu, voit helistää samalla tamburiinia tai hakata kattilankansia yhteen. Ota lähettyville sammutusvälineet kipinöiden varalta.

Tämä on ns. "noitarovio -menetelmä" jota on käytetty aikaisemmin oikeilla ihmisillä, joilla on koettu olevan pelottavan suuria voimia.

HUOM! Sinun ei tarvitse kertoa kenellekään tästä noitaroviosta. Menneistä noitarovioista poiketen nykyisen menetelmän vaikutus saattaa olla suurempi, jos tilaisuus pysyy salaisuutena.


*


Muistatko mitä rakastit tehdä viisivuotiaana? Mitä jos sinulla olisi 10 minuuttia aikaa? Voisitko antaa itsesi taas leikkiä?


*

Haluatko blogikirjoitukseni suoraan sähköpostiisi? Blogitekstin mukana lähetän konkreettisia vinkkejä, kuinka luovuutta voi lisätä arjessa, tietoa kirjailijavierailuistani sekä kutsuja lukijatapaamisiin. Pääset postituslistalle lähettämällä viestin "uutiskirje": minna.r.haapasalo@gmail.com.


*


Tämä blogi on minulle paikka pohtia ja ylläpitää luovuutta. Julkaisen noin kolmen-neljän viikon välein.


*


Voit lähettää minulle kommentteja kirjoituksistani tai ehdotuksista blogitekstien aiheiksi joko kommentoimalla alle tai lähettämällä viestin: minna.r.haapasalo@gmail.com.

Minut löytää facebookista ja instagramista @minnahaapasalo.



*


Blogin kuva Maria Grönroos @studioliikkuva


*





 
 
 

Comments


bottom of page